Pallovideo on tulevaisuutta, pystyvideo jo tätä päivää

BBC:n ulkomaantoimittaja raportoi Periscopessa NepalistaVirtuaalilasien läpilyönti kuluttajamarkkinoilla ensi vuonna näyttää väistämättömältä. Pallovideo eli ns. "Spherical video" on jo joillekin edelläkävijöille tätä päivää: Oculus Riftin hankkinut Facebook on esitellyt kehittäjätapahtumassaan, miten 360-videoita esitetään yhteisöpalvelun uutisvirrassa,  ja sisällöntuottajat - taitelijat, elokuvantekijät ja animaattorit, tekevät tahoillaan kokeiluja nähdäkseen, mistä ihmiset innostuvat. 

Tutkan alla on kuitenkin muhinut toinen ilmiö: pystysuuntaisen videon yleistyminen. Internetanalyytikko Mary Meeker kiinnittää tuoreessa katsauksessaan huomiota siihen, miten nopeasti pystysuuntaisesti katsottavien videoiden katselemiseen käytetty aika on kasvanut. Amerikkalaiset katsovat pystyvideota jo 29 % ajastaan, verrattuna viiteen prosenttiin vuonna 2010.  

Puhelinta pidetään kädessä yleensä pystysuunnassa, joten sillä kuvataankin usein niin. Esimerkiksi Twitterin ostamassa videopalvelu Periscopessa kuvataan  ja katsotaan lähetykset pystysuunnassa.

Mobiililaitteiden yleistyminen kasvattaa ajankäyttöä digitaalisten laitteiden parissa. Viimeisten seitsemän vuoden aikana amerikkalaisten ajankäyttö digitaalisen median parissa on kaksinkertaistunut yli viiteen ja puoleen tuntiin vuorokaudessa. Amerikkalaiset viettävät kolmanneksen valveillaoloajastaan digitaalisten laitteiden parissa, toteaa Meeker (koko 197-sivuinen trendipaketti). 



 

 

0 kommenttia

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu