Su 19.04.2009 @ 20:29Elina Hiltunen

Tulevaisuuden raha juoksee bittivirtana

Se on selvä kuin pläkki, että tulevaisuudessa kolikot ja setelit ovat historiaa. Raha on vain bittivirtaa, joka leijuu signaalien välityksellä ympärillämme maksupäätteestä toiseen. Kolikot kuuluvat tulevaisuudessa numismaatikoille, jotka vertailevat niitä keskenään: että joskus meillä oli tuollaisiakin. Pikkupalleriolle syntyessään upotetaan siru ihon alle, jonne Kela alkaa sitten pikkuhiljaa lataamaan lapsilisää kuukausittain. Vanhemmat kartuttavat muksujen varaintoja samaan tapaan kuin virallisetkin tahot, bittivirralla (osoittamalla vaikka lapsosta maksupäätteellä), mutta sillä muutoksella nykyaikaan, että viikkorahaa ei koskaan unohda maksaa. Se kun kilahtaa jälkikasvun siruihin automaattisesti- vanhempien dementiatasosta riippumatta. Maksamisesta tulee niin automaattista tulevaisuudessa, että rahanmenoa ei ehdi edes surkutella, kun se ei koskaan omien käsien kautta juokse. Numerot vilisevät vain bittiavaruudessa kun perheenäiti kävelee kampaajalta ulos uudet kiharat kutreillaan tai liikemies hoippuu ulos hienostoravintolasta kostean illallisen jälkeen. Ulko-oven anturi sanoo kliks, ja samalla sekä perheenäidiltä ja liikemieheltä vähenee sirusta kasa ykkösiä ja nollia.

 

Olemmehan me jo hyvin pitkällä tuohon kolikottomaan visioon. Nykyään raha virtaa 1-0 numerosarjoina jo verkkopankeissa. Visakortti on tehnyt matkashekkien ja setelinipun kätkemisen kengänvarteen tarpeettomaksi. Kännykällä voi jo ostaa limunaatia automaateista ja maksaa autopesuja. Tulevaisuudessa hoitunee kännykällä vaikka päivähoitomaksut ja autovakuutukset- unohtamatta tietenkään viikottaisen ruokalastin maksamista lähikaupassa. Kohta on kolikkotehtailijoiden päivät luetut, kun virtuaalivaluutta korvaa metallisen. Onneksi meillä on kuitenkin vielä ostoskärryt, jotka nielevät varmaan tulevaisuudessakin niitä 50 senttisiä ja euroja. Kuka nyt koko Suomen ostoskärrykantaa rupeaisi vaihtamaan jonkun typerän kehityksen vuoksi?

 

Kuva: kolikkovaunuja

 

p.s. tämän postauksen on kirjoittanut vihainen täti, joka ei ikinä ruokakaupassa asioidessaan löydä taskustaan 50 senttistä tai euroa ostoskärryä varten, vaan tasku kilisee kaksi eurosia ja kaksikymmentäsenttisiä, joilla ei tietenkään tee mitään ostoskärryjä hakiessa.

 

 

5 kommenttia

Joo se on kyllä todennäköistä, että ostoskärryt - ja assan vessat - jäävät analogiseksi saarekkeeksi muuten täysin digitalisoituvassa ympäristössämme :p

No se on selvä kuin Pläkki ;)

Tulevaisuuden "sirulla henkilöllisyys ja omaisuus"-skenaariossa piilee myös isovelivalvoo-yhteiskunnan siemen. Mitä sitten jos tällaista järjestelmää aletaan väärinkäyttämään?

Henkilö, jonka siru suljetaan ulos järjestelmästä - syystä tai toisesta - kokee varmasti toimintamahdollisuutensa erittäin rajalliseksi ilman olemassaolon vahvistavaa ja varallisuuden määrittävää sirua.

Toivottavasti en itse omana elinaikanani joudu tuollaista vielä kantamaan, vaikka siihen kehitys on menossa, vääjäämättä.

Hei Lindstrom,

Hyvä ystäväni Toni Paloheimo totesi kerran loistavassa puheessaan teknologian kehityksestä, että ihmiskunnan pitäisi sijoittaa 10% tekniikan tuotekehitysrahoistaan siihen, että pohditaan sitä, miten teknologia vaikuttaa yhteiskuntaan (positiivisesti ja negatiivisesti). Usein tekniikan kanssa olemme ajautuneet tiettyyn suuntaan, ja pohdinnat jäävät usein vähemmälle, on niin kiire käyttämään uutta. Teknologian haittapuolet tulevat sitten myöhemmin esille, jolloin on tarve kehittää taas uutta tekniikkaa näiden estämiseksi (vertaa esim. tietokoneet ja virukset).

Mielenkiintoisia näkemyksiä tällaisesta "isoveliyhteiskunnasta" tuo Mika Mannermaa kirjassaan jokuveli valvoo, jossa valvonta on ennemminkin hajautettua kuin yhden instanssin käsissä. Toisaalta tilanteissa, jossa esim. diktatuuri on vallallaan, luisuvat helposti halautetut valvontamekanismit yhden tahon alle, joka tekeekin sitten systeemista astetta haastavamman kansalaiselle.

"p.s. tämän postauksen on kirjoittanut vihainen täti, joka ei ikinä ruokakaupassa asioidessaan löydä taskustaan 50 senttistä tai euroa ostoskärryä varten, vaan tasku kilisee kaksi eurosia ja kaksikymmentäsenttisiä, joilla ei tietenkään tee mitään ostoskärryjä hakiessa".

Kyllä ne köyhätkin näköjään osaavat rahoillaan leuhkia...

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu