Su 06.09.2009 @ 16:24Tuija Aalto

Kaikki verkkomedia ei ole sosiaalista mediaa - mutta missä käyttömotiivien ero?

"Olen ollut aika pitkään yksityisellä puolella, ja heillä olisi uutisissa asiakkuusajattelussa ja yleisön ohjaussignaalien lukemisessa aika paljon YLE:ltä opittavaa."

Näin lataa YLEn Atte Jääskeläinen Qaiku-keskustelussa YLEn uutisten tulevaisuudesta Jääskeläinen pohti YLE Uutiset 50 vuotta-sarjassa aiemmin tällä viikolla ihmisten uutiskulutustottumuksia ja uutisten tuottamisen kaupallisen logiikan muutoksia.

"Jos verkkoyhteisön idean-, tiedon- ja mielipiteenmuodostuksesta halutaan suurta yleisöä koskettavaa journalismia kehittävä voima - muuta kuin satunnaisesti, toimitusten on tultava mukaan ja myös uskallettava ohjata toimintaa", hän arvioi samassa ketjussa.

Jääskeläinen peräänkuuluttaa ajatuksia, jotka erottelevat verkkomedian ja sosiaalisen median käyttömotiiveja analyyttisesti.

Kysymys on aiheellinen - juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki tulevaisuuspuhe keskittyy verkon sosiaaliseen puoleen - mikä rooli jää "epä"sosiaaliselle verkkojulkaisulle tulevaisuudessa? Mikä rooli kehityspoluilla on "vanhalla kunnon" interaktiivisuudella, jossa vuorovaikutteisuus oli netin käyttäjän ja tietokannan välistä?

0 kommenttia

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu