To 09.02.2012 @ 23:24Tuija Aalto

Nyt olisi kunnissa yhteisömanagereille käyttöä

Source: yle.fi via Tuija on Pinterest

 

Kuntapäättäjät ovat melkoisen haasteen edessä. Valtio on julkistanut ehdotuksen kuntauudistuksesta ja pyytää nyt kunnilta lausuntoa siihen 13.4. mennessä. Lausunnot on ennen jättämistä ehdittävä käsitellä valtuustoissa, joten nyt on kunnissa kova kiire. Miten tässä aikataulussa on mahdollista kuulla kuntalaisilta mielipiteitä valtion vasta julkaisemasta kuntakartasta?

Millaisiin toimenpiteisiin kunnat itse voisivat aktiivisesti ryhtyä saadakseen kuntalaistensa mielipiteen mukaan valtiovarainministeriölle lähetettävän lausuntoon?

Pyysin apua ja ehdotuksia kunnille viestittäväksi.

 

Näin kannattaa järjestää kuntalaisten mielipiteiden kerääminen - dokumenttia on jo muokannut usea - vielä kaivattaisi lisää konkreettisia esimerkkejä siitä, miten kunnissa osallistaminen jo toimii. Työkaluna käytettävä Muistio on Tieken tarjoama avoin yhteiskirjoittamisen alusta.

Kirjoitetaan suunnitelmaa yhdessä tiistaihin 14.2. asti. Dokumentin valmistuttua postitan sen kuntaliittoon jaettavaksi edelleen kuntiin, jotka haluavat kansalaisiaan kuulla ja kaipaavat siihen toimintamalleja ja tietoa työkaluista. 

Source: flickr.com via Tuija on Pinterest

 

 

Jos haluat selata muistion syntyhistoriaa, avaa tästä katseluversio ja paina play-nappia.

 

 

Yhteisömanagerille töitä

Netitse tavoitettaville kuntalaisille voidaan järjestää keskustelumahdollisuuksia keskustelupalstoja, wikejä tai erilaisia kyselytyökaluja käyttäen. Yhteistä kaikille vaihtoehdoille on, että keskustelun mahdollistaminen vaatii työtä ja uudenlaista osaamista.

Osallistamisen osaamista on jo, ja lisää osaajia tulee esimerkiksi Otavan Opiston Nettikätilöiden koulutuksista. 

 

Käynnissä olevia kyselyjä ja keskusteluja 

Otakantaa.fi:ssä on avattu kansalaisille kysely, jonka runkona on viisi kysymystä

  1. Millainen on elinvoimainen kunta?
  2. Mitkä kunnan järjestämät palvelut ovat mielestäsi tärkeimpiä?
  3. Miten Suomi turvaa laadukkaat palvelut tulevaisuudessa, kun väestö ikääntyy?
  4. Miten haluaisit vaikuttaa asuinalueesi asioihin?
  5. Miten kotiseutuidentiteettiä voi vaalia?

Otakantaa.fi: Kuntauudistus -keskustelusta menee kuntauudistuksen valmistelijoiden käyttöön.

Myös VTT:n Owela -foorumilla keskustellaan kuntauudistuksesta. Kunnittainen keskustelu avataan siellä ensi viikolla.

 

Kansalaiset jo turhautuneita? 

Tapio Parkkari Vaasasta on törmännyt kuntapäättäjien haluttomuuteen keskustella kunnan kehittämisestä. Antti Poikola kertoo Fillarikanavasn kokemuksiensa perusteella, että virkamiesten ja luottamushenkilöiden joukossa monilla olisi halua keskusteluun, kunhan se saataisiin helpoksi ja varsinaista päätöksentekoa ja valmistelua helpottavaksi. Kansalaiskeskustelun yhdistäminen toimivasti päätöksentekoprosesseihin on Poikolan arvion mukaan haastavaa. Hän on kutsunut kaikkia osapuolia turhauttavaa tilannetta “kohtaanto-ongelmaksi” (ks. Kaupunkiosallistumisen formaatti Mahdollista.fi -blogissa).


0 kommenttia

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu