120 miljoonaa ihmistä elää tällä hetkellä joko köyhyydessä tai köyhyyden uhan alla EU:n alueella.  Talouskriisi on ennestään pahentanut tilannetta, vaikka EU:ssa onkin yritetty vähentää köyhyyttä esim. Eurooppa 2020 ohjelmalla.

Mutta ollaanko nyt vedenjakajalla? EU:n virallisessa puheessa sosiaaliset ongelmat on otettu aiempaa vakavammin esiin ja on oltu myös huolissaan siitä, mitä sosiaalisia seurauksia harjoitettavalla talouspolitiikalla on ollut ja mitä Troikan (Komission, IMF:n ja EKP:n) kriisimaille suosittelema talouspolitiikka on saanut aikaan.

Paljoa välineitä sosiaalisten ongelmien vähentämiseen EU:ssa ei ole. Jäsenmaat ovat pääosin itse vastuussa sosiaalipolitiikastaan ja omista rakenteistaan. Sosiaalisektorin kehittäminen ei siis niinkään nojaa EU:n lainsäädäntöön, vaan on poliittista ja perustuu siihen, että maat arvioivat toistensa tekemisiä ja antavat suosituksia paremmasta asioiden hoidosta. Toisaalta jos EU:n valta asioissa lisääntyisi, niin miten pian oltaisiin siinä tilanteessa, että sosiaaliasioita hoidettaisiin niin, että yhdessä maksettaisiin joidenkin maiden sosiaalisia kuluja. sitä ei moni maa halua.

Ohjelmassa haastateltavana on Kansainvälisten asioiden johtaja Pasi Korhonen Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Uhkaako euroaluetta deflaatio eli se, että päinvastoin kuin inflaatiossa, hinnat alenevat ja talous hyytyy sitä kautta.  Jos uhkaa, niin kannattako meidän seurata deflaatiosta kärsivän Japanin tietä tilanteen ratkaisuyrityksissä.  Eli harjoittaa. perinteisempien elvytyskeinojen lisäksi keskuspankin harjoittamaa määrällistä elvytystä, eli sitä, että keskuspankki ostaa pankeilta niiden omistamia velkakirjoja.

Lisätäkseen kasvua EKP on laskenut korkoja ja ostanut velkakirjoja, mutta onko sillä vielä muita keinoja käytettävissä?

Jos kysyntää halutaan lisätä joissain EU- maissa, niin mitä silloin pitää tehdä? Lisätä elvytystä ilmeisesti. Mutta miten? Ja ollaanko silloin yleensä jotain kautta jotain kautta loppujen lopuksi yhteisvastuun tiellä.

Entä miten eri maat voivat elvyttää, jos ne jo muutenkin ovat ylittäneet tai ylittämässä Maastrichtin sopimuksen velka- ja alijäämärajat.  Onko meillä edessä jossain vaiheessa se, että niitä rajoja on muutettava? Ja jos on, niin miten?

Entä euro? Oliko euro hyvä idea, ja miten meidän olisi käynyt ilman sitä?

Ohjelmassa haastateltavana on Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto

Mitä uskoa, kun kaikki valehtelevat? Näin kysyi varatuomari Peter Saramo kirjoittamassaan Ortodoksisen verkkolehden "Simeon ja Hanna" artikkelissa kesäkuussa.

Löytyykö perimmäinen totuus tapahtumista lännen tarinasta vai Venäjän? Vai Ukrainan vai EU:n? Vai oliko totuus joku ihan muu? Ja mikä on EU:n rooli tässä kaikessa?

Kun EU neuvotteli assosiaatisopimuksesta Ukrainan kanssa, miten sopimatonta oli olla  käymättä samalla myös neuvotteluja sopimuksen vaikutuksista Venäjän kanssa? Yleensä tämäntyyppisissä neuvotteluissa otetaan myös huomioon ne sopimuksen ulkopuoliset maat joilla on vahvoja kaupallisia intressejä tulevan sopimuksen suhteen.

Kun Maidanin aukion tapahtumien aikaan Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton ja EU:n laajentumiskomissaari kävivät siellä puhumassa kannustavasti kapinallisille ohi Ukrainan senhetkisten vaaleilla valittujen laillisten vallanpitäjien, miten sopivaa se oli? Kapinallisethan kuitenkin kapinoivat senhetkistä laillista hallintoa vastaan.

Ja mitä on ajateltava siitä, että kun valta vaihtui, niin Ukrainalle tarjottiin huomattavasti enemmän taloudellista tukea, kuin mitä alkuperäisessä sopimuksessa oli tarjottu. Sopimushan alunperin jäätyi, ainakin niin sanottiin, siitä syystä, että Ukrainalla ei ollut varaa muuttaa maataan siihen kuntoon mitä assosiaatiosopimus olisi edellyttänyt.

Muodostuiko kapinallisille sellainen kuva, että lännestä oli tulossa enemmän tukea kuin sitten tulikaan. Ja mikä vaikutus sillä käsityksellä oli siihen, miten suuria riskejä ihmiset olivat halukkaita ottamaan taisteluissaan.

Ja loppujen lopuksi miten selkeä käsitys ukrainalaisilla tapahtumien aikana loppujen lopuksi oli siitä, että tarjolla ei lopultakaan ollut pääsyä EU:n jäseniksi, vaan kyseessä oli vain assosiaatiosopimus. Olisivatko he osoittaneet mieltään hengenvaarallisessa tilanteessa pelkän assosiaatiosopimuksen vuoksi.

Varatuomari Peter Saramon aiheeseen liittyvät kirjoitukset löytyvät seuraavat linkit avaamalla:
Mitä uskoa, kun kaikki valehtelevat? – Ukrainan kriisi ja maailman ymmärtäminen
Ukraina och informationskriget

EU:n, euroalueen ja Suomen kannalta taloustilanne on hankala. Kasvun eväät on syöty, eikä välineita tilanteen korjaamiseen juuri nyt ole. Elvytysreservit on käytetty, eikä talouspolitiikan tai finanssipolitiikan avulla ole mahdollista korjata tilannetta merkittävästi.

USA:ssa on tehokkaalla elvytyksellä  palattu Erooppalaisittain katsottuna kasvun polulle, vaikka pahimmillaan siellä oli yhtä pahat alijäämät kuin Kreikalla.

Mutta millaisen pakkopaidan me olemme luoneet itsellemme etenkin emumaissa. Periaatteessa jäsenmaat eivät saa velkaantua yli kuuttakymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta, joten elvytysvaraa ei monellakaan maalla enään juuri ole.  Emumailla ei myöskään ole mahdollisuutta devalvoida, joten keinot ovat vähissä. Tietenkin me voimme käydä keskinäistä kilpailukykykamppailua, mutta onko se hyvä ratkaisu.

Mutta mihin tämä kaikki johtaa. Aiheesta keskustelee työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto