Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan: kirja lähti painoon

Oikoluvut on luettu, ja kuudes matkakirja lähti painoon. Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan ilmestyy maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Olo on huojentunut, ja vähän tyhjä. Puolen vuoden vääntö arkisten aikataulujen kanssa helpottuu taas hetkeksi, ennen kuin tyhjiö täyttyy uudella ”pakollisella” puuhalla.

Andalusia-kirjan loppurutistus sujui aiempia helpommin. Nyt pudotin kirjan nimestä alaotsikon kokonaan pois, sillä vuotta aiemmin siitä syntyi ihan suhteettoman kova poru, kun kustantajan tiimissä joku oli saanut päähänsä, ettei Islanti-eepoksen alaotsikko ”Tuulen tiellä laavakenttien poikki” olisi tyyliltään sopiva. Energiaa tuhlautui epäoleellisuuksiin.

Tällä kertaa projekti eteni kitkatta. Ja onnistuin myös arvioimaan aiempaa realistisemmin eri työvaiheiden vaatiman ponnistelun. Esimerkiksi oikolukuvaiheessa ei enää kannata liikaa harmitella ihan kaikkia pikkukohtia, jotka olisi voinut kirjoittaa rahtusen paremmin. Oikolukukin kannattaa muuten lukea ääneen, se on tehokas metodi testata tekstin sujuvuutta ja oikeellisuutta.

Päällimmäisenä on tunne, että teos on toistaiseksi paras matkaeepoksistani. Andalusiassa on aiempiin verrattuna vahvempi ripaus historiakatsausta. Pähkäilyt omien nuoruuden vaellusvuosien kanssa ovat myös vähän suuremmassa roolissa kuin aiemmin. Itse matka kesti kuukauden, ja ankaran kesäkelin vuoksi sen pituus oli ”vain” 1730 kilometriä. Reissussa oli useita hienoja hetkiä, joista tärkeimmät ovat kiipeäminen Sierra Nevadalle pyörän kanssa 3400 metriin sekä vaeltelu Fesin vanhassakaupungissa Marokossa.

Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan-kirjan sisällysluettelo on tällainen:

  1. Málagasta vuoriston kuumuuteen
  2. Granada: Al-Andalusin viimeinen linnake
  3. Ylös Sierra Nevadan huipulle
  4. Paahteisilta rinteiltä Almerían satamaan
  5. Afrikkaan Rifvuoriston juurelle
  6. Fesin ihmeelliset labyrintit
  7. Atlantin herkistävä laulu
  8. Ajan poimussa Tangerin kujilla
  9. Gibraltarin kumma makakikallio
  10. Suunnistelua Cádizinlahdella
  11. Vuorten keskellä Rondan helmi
  12. Aurinkorannikolle Málagaan

10 kommenttia

Hienoa! Maaliskuussa kirjakauppaan. Suuri kiitos kun jaksat kirjoittaa retkistäsi, pääsee taas "matkalle".

"Päällimmäisenä on tunne, että teos on toistaiseksi paras matkaeepoksistani" Kiitos myös sanasta toistaiseksi :-)

Mahtavaa. Kiitos jälleen, Matti!

Kiitos kannustuksesta :)

Ihanaa pääsee taas lukemaan matkoistasi, kiitoksia Matti!!!

Hyvä homma. Blogi on ollutkin tauolla?

Kirjan viimeistelyn viimeiset viikot ovat vaatineet sen varran tarkkaa ajankäyttöä, etten ole ehtinyt keskittyä blogiin, vaikka talvipyöräilystäkin olisi riittänyt mielenkiintoisia havaintoja, kuten esim. se parin viikon jakso, kun merenlahdet olivat tukevasti jäässä ilman lumipeitettä, jolloin talvipyöräily sai ihan uusia ulottuvuuksia.

Ehdottomasti maaliskuussa kirjakauppaan. Tai sitten tulen GoExpoon ja ostan sieltä.

Hienoa, odotan uutta kirjaa innolla!

Eilen illalla luin kirjan loppuun eli perille pääsin yhtä aikaa kanssasi. Aina niin tyhjä olo, kun hyvä kirja loppuu. Onneksi on vielä seuraavakin matkakirja lukulistalla. Ja toivottavasti tulee vielä monta.

Kiitoss :) Andalusia-kirjan jälkeen on ilmestynyt Ukraina/Istanbul-kirja ja kesällä ryhdyn kirjoittamaan Himala-matkaa.

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

 

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu