Pe 12.07.2013 @ 19:14Matti Rämö

Polkupyörällä Istanbuliin: matkakuvia osa 1/3

Reissu alkaa hurjan innostuksen vauhdittamana, mikä aiheuttaa mm. kartanluvun summittaisuutta. Ja kun ajatuksena on polkea pikkuteitä Baltian läpi, niin ihan aina intuitio ei vie oikealle tielle. Muutaman ison lätäkön rytmittämä metsäniittyura heti Sakun eteläpuolella ei kuulunut alkuperäiseen ajosuunnitelmaan, mutta pikku eksymiset ovat retkeilyn suola.

Haikarat kuuluvat Baltian kesään.

Soomaan kansallispuiston suomaisemaa Pärnujoen eteläpuolella.

Keväisin tulvavesi on korkealla Soomaassa.

Hylätty kyläkauppa Viron ja Latvian rajan pinnassa.

Latviassa aivan pikkuteiden varsilta voi löytyä yllättävän hienoja rakennuksia.

Pikkutiet ovat Virossa pääsääntöisesti hyvinkin ajokelpoisia, mutta Latviassa pikkuteiden kunto saattaa olla kovin vaihteleva. En uskalla arvata, kuinka moneen kertaan tämän tien asfalttipintaa on paikkailtu vuosien varrella.

Saksalais- ja venäläissotilaiden hautapaikka ensimmäisen maailmansodan vuosilta Etelä-Latviassa.

Maalaismaisemaa Pohjois-Liettuasta.

Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla on monen kilometrin rekkajono.

Valko-Venäjä on roomalaiskatolisen ja ortodoksisen kirkon kohtaamisvyöhykettä. Katolisen kirkon sunnuntaimessu on juuri päättynyt Azmanissa maan länsiosissa lähellä Liettuan rajaa.

Pääkaupungissa Minskissä ortodoksinen vaikutus on selvästi vahvempaa.

Minskiläisen metroaseman edustalla on pieni improvisoitu tori.

Kielletyn valkovenäjänkielisen koulun symbolipatsas. Tulevaisuus on makaavien sotilaiden saappaiden päällä. Venäläismieliset ovat onnistuneet kaappaamaan vallan monopolin monikansallisessa maassa, eikä valkovenäläistä kulttuuria arvosteta. Minskissä jo valkovenäjän kielen käyttö on pienimuotoinen poliittinen kannanotto, valkovenäjää puhutaan enemmän maaseudulla.

Minskin "Kehä kolmosella" liikenne on paikoin kovin hektistä.

Linja-autopysäkit ovat Valko-Venäjällä usein kauniita ja viimeisteltyjä, myös syrjäisemmillä teillä.

Valko-Venäjällä reittini kulki parinsadan kilometrin verran suuren tietyömaan kupeessa. Myös yksi leiripaikka pellonreunassa sattui työmaavallin viereen. Ensin maanmittaajat aloittivat päivänsä kymmenen metrin päässä, sitten alkoi soran siirto.

Kyrillisten aakkosten tunteminen helpottaa suunnistusta.

Värien iloinen käyttö piristää kylämaisemaa.

Suuren Dneprjoen rönsyilyä pääuoman ulkopuolella.

Gomelin alueen poliisiyksikkö tervehtii kaupunkiin saapujia Valko-Venäjän kaakkoisosassa lähellä Ukrainan rajaa.

Matkakuvia osa 2/3: Ukraina, Transnistria ja Moldova

Matkakuvia osa 3/3: Georgia ja Turkki

0 kommenttia

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

 

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu