To 25.10.2012 @ 09:43Matti Rämö

Polkupyörällä Islannissa: Energiaryöpsähdyksiä kirjamessuilla

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna olivat Turun kirjamessut. Tarkoituksena oli promota maaliskuussa ilmestynyttä Polkupyörällä Jäämerelle -kirjaa. Kaupallisesti vierailu oli paha floppi. Kustantajan pääyhteistyökumppanilla ei ollut tiskeillään ensimmäistäkään kappaletta uusinta matkakirjaani, edellistä oli kyllä. Tiedonkululle on usein luonteenomaista mutkainen ja kuoppainen taival, tämän toki tiesin, ja tällä kertaa se tarkoitti sitä, ettei Jäämeri-eeposta ollut tarjolla.

Seuraava yllätys oli esiintymislava. Olin huomannut edellisvuonna, että messuhallissa on matala ja hassu jurttateltta. Tietenkin esiintymispaikan nimi Jurttalava olisi pitänyt olla sataprosenttinen vihje tulevasta, mutta sana lava jätti toivon, ettei esiintymiseni tarkoittaisi ahdasta tilaa, johon kukaan ei varmastikaan astu vahingossa sisään. Mieli tarttuu helposti heikkoihinkin oljenkorsiin.

Selvittyäni ensipessimismistä alkoi nauru kummuta sisältäni. Tämä on tällainen keikka, vastatuulta ja sadetta, mutta ainakin Islannissa sää vaihteli kiitettävästi, myös myönteiseen suuntaan. Lisäpotkua antoi haastattelijan tapaaminen ennen telttaan menoa. Vihreän ex-kansanedustajan Janina Anderssonin kanssa juttu lähti sujuvasti liikkeelle jo jurtan ulkopuolella, ja tuuli kääntyi selkeästi sivumyötäiseksi.

Mutta hieno yllätys odotti sisällä. Jurtta oli tilavampi kuin miltä se näytti ja kaikki kolmisenkymmentä kuulijaa olivat todellakin tulleet tarkoituksella sisään. Sujuvasti eteenpäin poimuillut jutustelu lähti heti leppoisille urille, ja maassa istuen kontakti yleisöön oli välitön. Reippaan myötätuulen tunne oli vahva. Ja kun valitin ääneen, ettei työn ohessa kirjoittaminen ole järkevää ajankäyttöä, ei ainakaan kirja per vuosi -tahdilla, sain kuulijoilta todellista hehkutusta kirjoistani sekä ylitsevuotavaa kannustusta jatkaa eteenpäin. Mitä enempää olisin voinut toivoa messumatkalta?

Jurtan tunnelman tallensi kuvaksi Harri A. Sundell.

Niin no toki, kirjanmyynti on tärkeää kustantajalle ja siksi myös kirjailijalle, että saa mahdollisuuden jatkaa kirjoittamista. Suomi on pieni kielialue, ja kirjan minimimyynti pitäisi saada tehtyä, muuten kirjoja ei kannata julkaista. En tiedä edistikö Turun tapaaminen tätä tavoitetta merkittävästi, mutta mukavan myötätuulen sain Islanti-kirjan kirjoittamiselle. Ja vierailu syvensi kaiken kaikkiaan henkisen riippuvuussuhteen vahvistumista kirjamessujen tunnelmaan. Reissun kaupallista floppia puolestaan syvensi se, että "sorruin" itse ostamaan kirjoja, sillä messuilla jämähtää helposti harhailemaan kaikenlaisille sanojen sivupoluille :)

-----

Helsingin kirjamessuilla olen äänessä Ylen lavalla lauantaina 27.10. klo 16 (osasto 6a99). Radio Suomen toimittaja Markus Turunen haastattelee. Esiintymistä voi seurata myös Yle Areenasta suorana streamina osoitteesta http://areena.yle.fi/tv/suora.

-----

Ps. Tyttäreni on alkanut ylläpitää facebook-sivua, jonne tulee pyöräilyprojektien ajankohtaista infoa. Sivun osoite on http://www.facebook.com/polkupyorailyMattiRamo

Ps2. Tulevan Islanti-kirjan kansi on valmis.

0 kommenttia

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

 

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu