To 16.06.2011 @ 21:36Matti Rämö

Polkupyörällä Islannissa: kolme viikkoa lähtöön

Viime päivät ovat vierähtäneet kuntopohjan leventämisessä. Upeat kelit sattuivat mukavaan saumaan, ja ne houkuttelivat tien päälle ihan huomaamatta. Helteisen viikonlopun saldoksi tuli 300 kilometriä. Suunniteltua oli vain Ylen pyöräkerhon retki Porvooseen, kaikki muu tapahtui sään innoittamana improvisaationa. Porvoon-päivän 28-30 astetta lämmittivät trooppisen pehmeästi rauhallista menoa (sillä kerhon enemmistö spurttasi etujoukoksi horisontin taakse). Pyöräily on parhaimmillaan T-paita-kelillä.

Kilometrien karttuessa tasaisesti viikon aikana havahdun jossain kohtaa siihen, kuinka hymyily ja nauru alkavat kummuta yhä helpommin esiin: pyöräilyterapian liikuttavat voimat tuuppivat tunne-elämää myönteisemmille raiteille. Vaikka olen koko talven pysynyt liikkeessä, niin kyllä olo kevenee kummasti, kun viikoittainen pyöräilyaika lähtee kipuamaan yli kymmenen tunnin.

Pyöräilyn terapeuttisesti voimasta osui muutama päivä sitten silmiini häkellyttävä esimerkki Helsingin polkupyöräilijöiden tiedotteesta: 23-vuotias kotiäiti, Taivi Toikka, joka on lapsuudessaan ja nuoruudessaan tarponut useampia sysisynkkiä korpitaipaleita, on lähdössä 18.6. viikon reissulle Riihimäeltä Juukaan. Matkaa on 500 kilometriä, ja erikoiseksi projektin tekee mm. se, että lääkäri diagnosoi Taivin vasemman jalan kävelykelvottomaksi viitisen vuotta sitten. 17-vuotias Taivi oli palelluttanut jalkansa yksinäisenä pakkasyönä metsän kätköissä.

Mutta Taivi kuntoutti jalkansa, ja muutama kuukausi sitten hän kaivoi pyörän esiin ja kehitti tekniikan, jossa vasen jalka kulkee mukana polkiessa. Käytännössä hän tekee matkansa lapsuuden maisemiin yhden jalan voimin. Jo se, että Taivi uskaltautuu ylipäänsä lähtemään matkaan, on vahva kertomus selviytymisestä. Hän haluaa näyttää, ettei koskaan kannata luovuttaa, olivatpa diagnoosit ja ennakkoarviot mitä tahansa ja riippumatta siitä onko vaiva fyysinen tai psyykkinen. Ja Taivi kutsuu mukaan reissulleen saattamaan vaikka vaan pienen pätkän ajaksi. Reitti Riihimäki–Lahti–Mikkeli–Varkaus–Joensuu–Juuka löytyy tarkemmin hänen matkablogistaan, ja Taiviin saa yhteyden tien päälle numeroon 044 911 9757.

Lueskelin Taivin rankempaa blogia pari tuntia ja kuuntelin Youtubesta hänen tekemää musiikkiaan, ja ennen kuin itse tietoisesti huomasinkaan, olin jo vakuuttunut siitä, että lähden mukaan ensimmäisen matkapäivän saattojoukkoon. Lähtö oli Riihimäeltä lauantaiaamuna klo 5. Polkaisua voi seurata Taivin matkablogista, jossa on hienoja muutaman minuutin videopätkiä, mm. toisen päivän yhteenveto, mutta myös Teksti-TV:n sivuilta 837-838, jonne kertyy raportteja matkalta. Sivulla 836 on selvitys matkan taustoista. Radio Suomen ohjelma Suomen Radio soitti Taiville tien päälle maanantaina 20.6.,  haastattelu löytyy Yle Areenasta.

 

< edellinen blogipäivitys
 

0 kommenttia

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

 

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu