Polkupyörällä Istanbuliin: neljä viikkoa lähtöön
Kesän pyöräreissu suuntautuu Istanbuliin. Alun perin tämän vuoden matkan piti viedä karavaanini Himalajalle Intiaan, mutta hanketta ovat viivästyttäneet mahdolliset uudet mediarönsyt, joiden rahoituksen selvittäminen on kestänyt paljon odotettua pidempään. Ja lisäksi nämä rönsyt ovat pahasti vastatuulessa, eivätkä Himalaja-matkaraportoinnin uudet kuvalliset ulottuvuudet juuri nyt vaikuta kovin todennäköisiltä. Mutta kaikesta huolimatta operaatiossa on hyvääkin saldoa, sillä ylimääräisen viiveen aikana tyttäreni onnistui pääsemään Erasmus-opiskeluvaihtoon Istanbuliin, ja matkakohteen muuttaminen käy nyt sujuvasti.
Siispä kohti Istanbulia. Reitti on vielä auki. Välietappina on Odessa Ukrainassa, sinne suorin reitti kulkee Valko-Venäjän kautta. Valko-Venäjän viisumia varten tarvitsen kutsun paikallisesta matkatoimistosta, mikä käytännössä vaatii suhteellisen tarkkaa arviota Minskiin saapumisesta, eli mille päivälle hotelliyö pitäisi varata. Haluanko ryhtyä aikatauluttelemaan terapiamatkaa viisumin vuoksi vai polkisinko suosiolla reilut 300 kilometriä pidemmän lenkin Puolan kautta? Turhat aikataulut syövät terapiavaikutusta, kun pitää ryhtyä laskemaan päivän kilometritavoitteita. Tien päällä voi kuitenkin sattua kaikenlaista. Rengasrikot, tuuli, sade, hirmuinen helle, eksymiset tai huonosti nukutut yöt voivat hidastaa menoa niin, että aiottuja päivämatkoja kannattaa lyhentää. Mutta Valko-Venäjä avaisi ihan uutta horisonttia nyky-Euroopan jäsentämiseen. Viisumin hakeminen saattaa sittenkin olla hyvä idea, nyt pitäisi vaan toimia melko nopeasti eikä enää pähkäillä.
Odessasta on kaksi vaihtoehtoa jatkaa eteenpäin. Läntinen reitti vie Transnistrian kaistaleen ja Moldovan kautta Romaniaan ja Bulgariaan. Myös Transnistrian-vierailu toisi varmasti uutta näkökulmaa Eurooppaan, sillä vuonna 1990 itsenäisyysjulistuksen antanutta maata ei ole kovin moni valtio tunnustanut. Alue on neuvostoajan jäänne, joka jatkaa olemassaoloaan ikään kuin ratkaisemattomana kysymysmerkkinä. Itäinen reitti tarkoittaisi puolestaan lautan ottamista Mustanmeren poikki Georgiaan. Ajatus saapumisesta Istanbuliin idästä on pyörinyt päässäni viimeiset kaksi viikkoa kuin levoton uni, jonka haluan katsoa yhä uudestaan. Georgian-mutka tarkoittaisi Pohjois-Turkin koluamista Mustanmeren etelärannikkoa pitkin. Georgia-vaihtoehtoa jarruttaa epäilys siitä, kuinka sujuvaa on lauttalipun hankkiminen Odessassa. Lauttayhtiö ilmoitti nettisivullaan vielä reilu viikko sitten tulevia aikataulujaan vain parin viikon päähän, viime päivinä aikahaitari on venähtänyt kuukauteen. Suoria risteilyjä Georgiaan on 1-2 viikossa. Lautan odottaminen ei kuitenkaan saisi kestää Odessassa kolmea-neljää päivää pidempää, muutoin aikataulu kiristyy terapiarytmejä kiivaammaksi.
Strategiani on polkea Odessaan ja päättää siellä, kuinka reissua kannattaa jatkaa. Tavoite on ehtiä viettää viikko Istanbulissa tyttäreni kanssa. Luultavasti viikko on aivan liian lyhyt aika Istanbulia varten, mutta silti se olisi kohtuullisen hyvä ikkuna kaupunkiin, joka on kiehtonut siitä saakka, kun luin murrosikäisenä Mika Waltarin kirjan Johannes Angelos. Teos kertoo Konstantinopolin piirityksestä vuonna 1453, ennen kuin osmanit valloittavat sen ja kaupungista tuli imperiumin uusi pääkaupunki Istanbul. Kaksikymppisenä kun matkasin maitse Intiaan, reittini kulki 80-luvulla Istanbulin kautta. Helmikuiset talvipäivät kaupungissa olivat harmaita, ja niiden mielikuvat jäivät sittemmin pitkän reissun muun mentaalikuvaston varjoon, kun kolmen kuukauden lifti/juna/linja-autovaellus vei Milanosta Delhiin. Paluu 28 vuoden jälkeen Istanbuliin on varmasti sykähdyttävää.
Matkan lähtövalmistelujen konkretia rajoittuu toistaiseksi Istanbul - Helsinki-paluulennon hankkimiseen ja reissupyörän kotiutumiseen luottomekaanikon pajalta. Sisäänajo ei ole vielä edes alkanut, sillä olen yhä kolunnut kakkospyörällä Vantaanjoen varren latupohjien jäänteitä nastarenkaiden kanssa. Itse asiassa kesäreissun ajatuskin tuntuu vielä vieraalta, sillä ajovaatetuksen suhteen olen vielä huomattavasti lähempänä talvea kuin kesää. Esimerkiksi kevään varma merkki, avonaisiin ajohanskoihin siirtyminen, on vieläkin vaiheessa, kun joka toinen päivä tarvitsee yhä talvisia kokohanskoja. Kevääseen virittäytymisestä ovat onneksi huolehtineet mustarastaiden energiset konsertit ja valon huikea määrä.
------------------------
Toimittaja Raili Tuikan arvio Polkupyörällä Islannissa -kirjasta Teksti-TV:n nettiarkistossa
Kirja-arvio Kauppalehden blogissa
Seuraava esiintyminen on Lappeenrannan kirjastossa 13.5. klo 18
------------------------
Friikkipyöräilyä Kaliforniasta, kun satula on neljän ja puolen metrin korkeudessa (4 minuutin video)
