Talvipyöräilyn riemua: raskasta pöperöä
Lämpötila on sahannut nollan kummallakin puolen jo useamman viikon. Ja olosuhteet ovat pyöräilyreitillä käyneet rankemmiksi koko ajan. Lunta on tullut kerroksittain lisää, ja välillä on liian suuri aurauskone käynyt silpaisemassa suurimmat pois ja jättänyt parin kolmen sentin niljakkaan kerroksen, josta ei saa pitoa ja johon uppoaa. Ja uusi irtokerros sataa päälle ja toinen ja kolmas.
Reitilläni on pahin paikka ollut Oulunkylän aseman alikulkukäytävän ramppi, joka on perinteisesti hoidettu heikosti jo useamman talven ajan. Paksusta puurosta ei selviä taluttamatta.
Maanantaiaamuna kun viretila ei ole paras mahdollinen, on matkanteko vähän raskasta. Ja kun univelkaa kertyy, niin myös tiistaiaamu tuntuu raskaalta ja keskiviikkoaamu… On pakko myöntää, että juuri nyt alkaa pieni kisaväsymys painaa pöperöisillä alustoilla. Tosin varhain laulavat tiaiset visertävät jo ennakkolupausta helpompien kelien paluusta.
Ps. omaan viretilaani on vaikuttanut Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jälkiä -kirjaprojektin loppurutistus, joka on kovin maitohappoisessa vaiheessa ajankäytön suhteen. Oikoluku häämöttää jo, mutta tekstimassan nelosversiossa pitää vielä hinkata pari pitkää nousua ylös Laosin vuoristossa ja sitten kestää tasangon raju helle Thaimaassa ja repiä Bangkokin betoniviidakossa loppusuora. Ja kartatkin ovat vielä piirtämättä.
