Talven pyöräilykelit: hyvä Himalaja-simulaattori

Talven vaihteleva kelikirjo luo mainion testiympäristön vaativalle pyöräreissulle. Lämpötilan parinkymmenen asteen hypähtelyt, tuuliset pakkaspäivät ja alustan kunnon nopeat vaihtelut ovat erinomaista harjoittelua rujoa vuoristopyöräilyä varten. Päivittäiset arvaamattomat olosuhteet valmentavat kohtaamaan yllättäviä tilanteita. Lisäksi yli 20 asteen pakkaset vaikeuttavat hengitystä vähän samaan tapaan kuin korkealla ohuessa hapessa. Talvella olosuhteet pakottavat kokemaan nyt-hetken kovin konkreettisesti.

Talven tulo viivästyi, mutta ehdin silti sopivasti simuloimaan Himalaja-polkemisen tuntoja satulassa, kun Polkupyörällä Himalajalle -kirjan kirjoittaminen kääntyi kohti viimeistä etappia. Tammikuun äkillisessä kylmenemisessä oli jotain samaa kuin kiipeämisessä kuuman kostealta monsuunitasangolta kohti Himalajan poimuja. Kun 26 asteen pakkanen vaikeutti hengitystä ja meno tuntui kankealta ja jäykältä, mielessäni poljin hengästyneenä karulla maantiellä yli 5000 metrissä. Elokuussa Himalajalla satoi räntää korkeissa solissa, ja viileä lasku pimeässä 5300 metristä yöksi alas tasangolle 4700 metriin oli turruttavan kylmä kuin tammikuinen pakkasyö Helsingin Keskuspuistossa. Vaatetta tosin oli hieman eri määrä.

Kesän 2014 Himalajan-matka oli monen vuoden suunnittelun huipentuma, ja se on jättänyt vahvan kestolatauksen myöhemmille etapeille. Eikä viime kesän pyöräretkitauko tunnu erityisen isolta puutteelta. Tulevasta kesästä en vielä tiedä, mutta luultavasti päädyn jonkinlaiseen pikkukierrokseen lähimaisemissa, mikä tarkoittaa sitä, että pyöräretkikirjoittamiseen on joka tapauksessa tulossa tauko. Polkupyörällä Himalajalle on kahdeksas kirja kahdeksassa vuodessa, ja on jo aika pitää taukoa ja vetää henkeä. Himalaja-eepos on hyvä maamerkki tauolle.

Maaliskuun alussa ilmestyvän Polkupyörällä Himalajalle -kirjan kappaleet kuvaavat matkan etenemistä tasangolta yhä ylemmäs vuoristoon:

1. Delhin ajaton kaaos; 2. Miljoonan hindun pyhiinvaellus; 3. Gangesilta kukkuloille; 4. Chandigarh, funktionalismin helmi; 5. Tasangon tainnuttava kuumuus Punjabissa;

6. Jammusta Himalajan poimuihin; 7. Kashmir, maanpäällinen paratiisi?; 8. Nousu Ladakhiin; 9. Indusjoen latvoilla Pikku-Tiibetissä; 10. Leh, Ladakhin pieni pääkaupunki; 11. Maantie maailman katolla; 12. Ilmastoloikka takaisin Delhiin

 

Himalaja-matkan tunnelmia Helsingin Messukeskuksessa Go Expon Fillarilavalla pe 4.3. klo 13.30 & 16.30, la 5.3. klo 13.30 & 16.30 sekä su 6.3. klo 11 & 13. Jututtamaan voi tulla Pyöräilykuntien verkoston/SPR:n osastolle.

ET-lehden helmikuinen haastattelu perehtyy myös retkipyöräilyinnostukseni taustoihin.

 

 

 

11 kommenttia

Hei Matti, olenkin tässä jo odotellut jonkin aikaa uutta kirjaasi .Kohta pääsen lukemaan . Siitä sinulle ,ISO KIITOS!
Terv. Marjatta

Kiitos kannustuksesta :)

Suuri kiitos myös täältä Oulun suunnalta. Upeaa päästä taas "matkalle". Komea on rivi, kun teoksesi on hyllyssä. Ahkerasti olet jaksanutkin kirjoittaa, varmasti tauko maittaa. Toivottavasti saamme kuitenkin lisää luettavaa tulevaisuudessa. Pyöräilystä et kuitenkaan osaa taukoa pitää :)

Tulipa sellainen mieleen, olisiko ihan hullu ajatus, että kirjoittaisit näistä tähänastisista reissuistasi ja pyöräilystä/si yleensä jonkinmoisen "elämänkerran". Vinkkejä, pohdintoja matkapyöräilystä? Pyöräily elämäntapana? Mikä ajaa miehen polkemaan, jotain tuollaista. Itseäni ainakin kiinnostaisi tutustua matkapyöräilijä Rämön "sielunmaisemaan" ja pyöräilykokemukseen matkakirjojasi syvemmin.

Jee, uusi kirja, uusi seikkailu, en malta odottaa! Kaikki aikaisemmat kirjat lukeneena menee tämäkin välittömästi lukuun heti kun se ilmestyy. Löysin äskettäin Yle Areenasta kaksi äänikirjaasi ja olen niitä kuunnellut, kysyisinkin että olisiko mahdollista saada äänikirjoja myös muista kirjoista, ne sopivat hyvin iltalenkin ohessa kuunneltaviksi.

Kiitos Lakso, tulevista reissuista ja niistä kirjoittamisesta on vielä aikaista sanoa. Matkasuunnittelua vaikeuttaa tällä hetkellä myös se, että pitkien lomien saaminen on vaikeutunut, mutta kunhan toivun Himalajan pitkäkestoisesta hyvästä olosta, löytänen sopivan ratkaisun. Tällä hetkellä haaveilen lähinnä Baltian-kierroksesta. Tuota elämänkerta-näkökulmaa olen yrittänyt ujuttaa jokaiseen kirjaan :)

Äänikirjoista sen verran, että niiden tekeminen on aika iso projekti. Thaimaa-Vietnam-kirjasta sellainen on kuitenkin jo valmis, on ollut jo toista vuotta, mutta syystä tai toisesta sille ei ole vielä löytänyt sopivaa lähetysajankohtaa radiosta. Voi olla, etä se julkaistaan ilman radiokuuluvuutta, mutta oikean ajankohdan löytäminen vaatii vielä säätöä. Viesteilen aiheesta blogissa, kun asia selkiytyy, mutta epäilen, että julkaisu lykkäytyy vähintään puoli vuotta kuitenkin.

Kiitos Matti vastauksesta. Juu, löytyy matkakirjoistasi todella paljon muutakin kuin pyöräilyä. Ehkä juuri sen vuoksi kestävät useamman lukukerran, kolmas kierros menossa :) Sempä vuoksi olisikin mielenkiintoista lukea sinulta jotain, mikä ei ole kirjoitettu "päiväkirjamuotoon", mikä tosin on ainut oikea (mielestäni) tapa kirjoittaa matkakirja. Ehkä jotain pyöräilyn ulkopuolelta? Jäädään odottamaan, harmi vaan kun odottavan aika on usein pitkä :)

mkra kirjoitti:

Kiitos Lakso, tulevista reissuista ja niistä kirjoittamisesta on vielä aikaista sanoa. Matkasuunnittelua vaikeuttaa tällä hetkellä myös se, että pitkien lomien saaminen on vaikeutunut, mutta kunhan toivun Himalajan pitkäkestoisesta hyvästä olosta, löytänen sopivan ratkaisun. Tällä hetkellä haaveilen lähinnä Baltian-kierroksesta. Tuota elämänkerta-näkökulmaa olen yrittänyt ujuttaa jokaiseen kirjaan :)

Matti. Minullakin uusin kirjasi kirjastolla varaukse sa.

Jatkan tuota edellistä viestiäni kun katkesi yllättäen. Kirjasi tulossa moneen pääkaupunkiseudun kirjastoon, ja se hieno juttu meille kirjojesi lukijoille. Kiva huomata että en näköjään ole ainoa kommentoija joka lukenut kaikki aiemmat kirjasi. Ikävää oli kuulla se, että lähiaikoina ei ehkä sinulta tulossa uusia matkakirjoja. Mutta sinullahan hyvää syy siihen. On varmaankin ollut aika rankkaa puuhaa kirjoittaa niitä kirjojasi työn ohella. Kun pitäähän sitä aikaa jäädä lepäämiseenkin. Kiitos kuitenkin uudesta kirjastasi. On ilo päästä sen kimppuun kun sen käsiini lähiaikoina saan. Kaikkea hyvää sinulle. T: Seppo

Seppo kirjoitti:

Kaikkea hyvää sinulle. T: Seppo

Pysytään liikkeessä :)

Tervehdys Saarijärven Mörkökorvesta! Kuulin aamulla ylepuheesta haastattelusi Ladakhin reisustasi. Kiersin saman reissun bussilla, vaikkakin toisin päin ja se on hirveintä mitä olen kokenut. Varmasti en uskalla lukea uutta kirjaasi, missä ajat niitä Saharan kaltaisia hiekkaerämaita ja puoliksi sortuneita vuoristoteitä pyörällä...
Olin itse lähdössä pyörällä Odessaan (juuri ennen Krimin sotaa) ja sitten katsoin tekemäsi matkavideon ja hylkäsin ajatuksen oitis. Eihän tienposkessa näyttänyt olevan tilaa edes viittä sentiä! Nyt luen loistavaa kirjaasi matkasta Istanbuliin. Ihailen sanavarastoasi ja jopa lintujen liverrysten asiantuntemusta. Olet hyvä ihminen. Marketta

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

 

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu