Kohti Jäämerta, Lieksa 725 km
Polkaisu etenee sangen vaihtelevissa maisemissa. Vaarakiipeilyä, ja välillä hiekkateillä, synkkiä kuusikoita, upeita koivikoita ja paljon kangasmetsää. 
Vain muutama lehmälauma on näkynyt. Suomen kesäinen luonto on kuin ehtymätön taideteos, ja siitä pystyy nauttimaan paremmin kun pysyttelee pois pääteiltä. Toistaiseksi olen joutunut rekkojen reitillä ajamaan alle 50 kilometriä.
Reittini vei pariksi päiväksi myös Leppävirran Rainbow gathering -hippileirille. Todellista matkaa ajassa, leirin henki edusti hippivuosien parhaimpia puolia kolmen-neljänkymmenen vuoden viiveellä. Hienoa rauhaa ja yhteiseloa. Tekemistä olisi riittänyt monen moista, erilaisia terapia- ja joogamuotoja, hiljentymistä, hengitys- ja lauluharjoituksia, saunomista, talkootöitä, veistämistä, muuraamista, vessakaivantojen kaivamista ja ennen kaikkea toisten kohtaamista. Ihmiset hymyilivät ja halasivat, olivat läsnä, kuuntelivat ja katsoivat silmiin. Itkin, nauroin, lauloin ja hytkyin rumpujen tahdissa aamuun saakka, eli leiri ja sen yhteisö liikuttivat sielun syöverejä voimalla. Olisin voinut ihan hyvin jämähtää lerille pidemmäksikin aikaa, sillä ajan taju alkoi hiipua, kun mieli sulautui tapahtumien virtaan.
Leppävirran jälkeen palasin tien päälle yksin pakertamaan ja pohtimaan kokemuksiani. Ja kohti Kolin ylväitä maisemia. Kapuaminen Ukkokolille onnistui mainiosti, sillä karavaanissani on yksi todellinen kiipeilyvaihde, jonka kanssa jaksaa hissata yli 30 kilon kuorman 16 %:n nousuissakin. Yöpyminen onnistui heinittyneen moottorikelkkaurassa melko jyrkässä rinteessä Ukkokolin läheisyydessä läntisellä rinteellä.
Aamulla jouduin rengastöihinkin, kun sisäkumin vähän liian pitkän varren juuri antoi periksi kymmenen minuuttia pumppaamisen jälkeen kuormaa tehdässä. Onneksi silloin, sillä edessä oli lähes kilometrin hurviton lasku, ja paineiden katoaminen vauhdissa laskiessa olisi voinut olla aika raju kokemus. Aikomukseni oli mennä autolautalla Pielisen yli, mutta päivän lautat oli peruttu, koska joku onneton oli murtautunut lauttaan Lieksassa ja poliisi teki tutkimuksiaan. Parikymmentä autoilijaa ja motoristia häipyi Kolin satamasta, mutta minä jäin haahuilemaan löytyisikö sittenkin venekyyti Pielisen yli.
Laituriin saapui puolen tunnin kuluttua keskiviikkona alkavan Karelia-kirkkovenesoudun turvapäällikkö yksitoistametrisine veneineen, ja pääsin Topin ja Timpan kyydissä paria tuntia myöhemmin ihailemaan Pielisen kesäistä kauneutta paraatipaikalta. Matka kesti lähes kaksi ja puoli tuntia, mutta se kului nopeasti leppoisasti jutustellessa.
Suomen suvessa on hieno tehdä matkaa.
(Kuvat: Harri Tuviala ja Toivo Raassina)
