To 28.02.2013 @ 22:48Matti Rämö

Polkupyörällä Islannissa: tuoreen kirjan riemua

Uuden kirjan kaivaminen esiin kirjapainon pahvilaatikosta on sykähdyttävä hetki. 7-8 kuukauden kirjoitusurakka konkretisoituu puolen kilon teksti- ja paperimassaksi. Kirjan saapumisen euforia myös katkaisee kirjoitustyön jälkeisen kohtuuttoman tunnetilojen vuoristoradan.

Tällä kertaa kirjan kansien värimaailma on vihertävä, ja jään ihastuneena tutkailemaan kansikuvan ja -piirroksen sulautumista Islannin sammaleen vihreään, jota takakansi säestää hienosti. Lopputulos näyttää paljon paremmalta kuin oletin, sillä jossain vaiheessa kannentekoprosessia harmittelin sitä, miksi tulinkaan antaneeksi kahdeksan taustakuvan valintamahdollisuuden kustantajan raadille. Sillä mielestäni valituksi tuli noin seitsemänneksi paras kandidaatti, enkä sitten enää jaksanut ruveta taistelemaan vastaan. Olihan kuva yksi itse tarjoamistani vaihtoehdoista, ja narina olisi ollut melko älytöntä protestointia.

Myös kuvaliite on onnistunut hillityissä mutta vivahteikkaissa sävyissä. Ja piirrokset ovat oikeilla kohdillaan. Teos näyttää hyvältä. Se myös kuulostaa hyvältä, sillä luen kirjan reilussa viikossa ääneen puhelimessa ystävälleni, joka ei enää itse jaksa lukea eikä pitää kirjaa käsissään. Hän usutti minut lähtemään nimenomaan Islantiin, ja siitä olen hänelle kovin kiitollinen. Teemme matkan yhdessä äänen voimalla.

Kirjaprosessin seuraava vaihe on valmistautua kuvaesityksen kanssa Go Expon fillarimessuille, jotka ovat vuoden tärkein tilaisuus esitellä uutta kirjaa ja tavata lukijoita, näin siitä huolimatta, että lukijakunnastani vain murto-osa harrastaa retkipyöräilyä. Tämä arvio perustuu valistuneeseen mutu-arvaukseen lukijapalautteesta, jota saan sekä kasvotusten että sähköpostitse. Mutta ei pyöräilyn itseisarvo olekaan se matkan määrä. Ja se että niin moni lähtee kanssani mukaan matkalle, vaikka ei polje itse ollenkaan, on sitä hienoa palautetta, joka pitää näppäimistön liikkeessä. Kiitos kaikille, jotka olette kannustaneet eteenpäin kirjoitustaipaleilla!

Helsingin Go Expossa päivystän Fillarilavan nurkalla Pyöräilykuntien verkoston ständillä 6h71 lähes koko messujen ajan sekä nousen esiintymislavalle:

8.-10.3. klo 13 aiheena Islanti-kirja sekä

8.-9.3. (pe-la) klo 17 aiheena kesän 2012 helleretki Andalusiassa ja Marokossa.

----------------------------------------------

Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä

Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa

Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia

(Linkit vievät blogipäivityksiin, jotka on tehty Ylen vanhalle blogialustalle. Kuva-asettelun määritykset olivat hieman erilaiset kuin nykyisellä blogialustalla, minkä vuoksi joidenkin kuvien koko ja pikselitarkkuus eivät ole ihan kohdallaan).

--------------------------------------------

Tyttäreni ylläpitää facebook-sivua, jossa on ajankohtaista kirja- ja pyöräilyprojekteistani.

9 kommenttia

Laitoin jo varauksen tästä kirjasts kirjastoon. Päädyin sijalle 24, eli saan kirjan käsiini joskus juhannuksena.

Onneksi olkoon uuden kirjan "syntymän "johdosta! synnytystuskat ovat varmaan olleet melkoiset.Laita tanne Forssaan Tuulan mukana taas sama satsi elikä minulle ainakin yksi. Kiitos elämyksistä etukäteen. Keväisin terveisin Marketta

kiitos. ok :)

Onneksi olkoon!

Toiveena sinulle tai jollekin innostuneelle, polkupyörällä tehtävä matkaopas Keski-Euroopasta suomeksi voisi olla kannattava kirjaprojekti. Aihepiiristä on olemassa matkakuvauksia (esim.sinulta, Soininvaaralta ja blogeista) mutta ei opaspainotteista. Suuntaana helpot paikat Saksa, Hollanti, Ranska ja Ruotsi ja Tanska.

Oli erittäin kiinnostavaa kuunnella tarinointiasi messukeskuksessa tänään. Paljon hyviä kilometrejä tästä eteenpäinkin!

Oli mahtavaa päästä juttelemaan miehelle, joka on vastuussa hyvistä kirjoista. :)

Kiitoss. Hyviä kilometrejä kaikille. Ja postipolkijathan ovat kuormapolkijoiden aatelia :)

Kiitos Matti, uusi kirja jo minulla luettuna (ahmittuna) ja aivan yhtä nautittava oli uutukainen kuten kaikki edelliset.

pyörä kellarista kirjoitti:

Onneksi olkoon!

Toiveena sinulle tai jollekin innostuneelle, polkupyörällä tehtävä matkaopas Keski-Euroopasta suomeksi voisi olla kannattava kirjaprojekti. Aihepiiristä on olemassa matkakuvauksia (esim.sinulta, Soininvaaralta ja blogeista) mutta ei opaspainotteista. Suuntaana helpot paikat Saksa, Hollanti, Ranska ja Ruotsi ja Tanska.

Olen tehnyt runsaasti viikon mittaisia Keski-Euroopan matkoja, joista olen julkaissut kuvauksia Poljin-lehdessä 10 vuoden aikana. Olen hiljan kasannut kuvaukset yhteen, ja tarkoitus on panna ne ainakin luettavaksi poljin.fi -sivustolle. Mikäli on kiinnostus osoittautuu kovaksi, julkaisemista kirjana voidaan selvittää. Kohteina ovat ainakin Tanska, Hollanti, Saksa, Ranska, Viro, Itävalta ja Tsekki.

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

 

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu