Äänikirjan luenta ryytyy Intian pölyyn
Linnut mekastelevat puistikoissa ja metsiköissä, ja koivu tuoksuu kevätsateen jäljiltä. Lumesta ja sepelistä puhdistuneita väyliä on mukava polkea ihan vaan kiertelemisen ilosta, uuden vuodenajan innostamana. Entäs jos kääntyisinkin tuonne tai tuonne. Jo vuosia sitten kadotin sen rationaalisen ajatusmaailman, jonka mukaan paras reitti on lyhyin reitti, mutta kesän kynnyksellä tämä korostuu, ja reitti-improvisointi puhkeaa kukoistukseen.
Alla on uuteen retkikauteen kunnostettu vanha uskollinen, jonka kanssa olen kolunnut kaikki pitkät matkani Intian-reissua lukuun ottamatta. Peruskunnon kohotusjakso on meneillään. Vaikka talvella kilometrejä kertyy säännöllisesti koko ajan, niin huhti-toukokuun vaihteessa alkaa uusi vaihe, ja satulassa vietetty aika lisääntyy kuin luonnostaan.
Matkakirjasesonkini on edennyt siihen vaiheeseenan, että nyt pitäisi vihdoin päästä myös Polkupyörällä Islannissa -eepoksen tekemiseen kiinni. Kevät on nimittäin vierähtänyt äänikirjojen kanssa. Äänikirjan lukeminen on mukaansa tempaavaa ja tunteisiin vetoavaa puuhaa mutta hidasta ja tarkkuutta vaativaa, sillä lopputuloksesta pitää siivota pois iso määrä puhinaa ja huokailua, maiskutuksia ja tietokoneen näppäinten naksahduksia ja muuta äänen epäpuhtautta. Ruokailu ja juominenkin pitää ajoittaa oikein, että ääni kulkee sujuvasti. Ja kerronnan kokonaisuuksien vuoksi myös luennan rytmiin joutuu puuttumaan jälkikäteen, kun teksti pitää sovittaa kymmenminuuttisiksi. Yhdestä jaksosta voi leikata hämmästyttävän runsaasti 0,1 – 0,3 sekunnin pätkiä pois ilman että luenta kärsii. Ja jos oikein tiukkaa tekee, niin joskus pitää poistaa kokonaisia ”turhia” sanoja, jotta saa tiivistämisen kohdalleen. Kaiken kaikkiaan yhden kymmenminuuttisen lukemiseen, leikkaamiseen, epäselvästi lausuttujen sanojen jälkipaikkaamiseen ja muuhun säätämiseen menee noin tunti, silloin kun vire on hyvä ja tekstin pituus osuu kohdalleen. Mutta jos joutuu ensimmäisen leikkauskierroksen jälkeen ihmettelemään, että mistä ne loput ylimääräiset 10 sekuntia oikein saadaan pois, operaatioon voi vierähtää toinenkin tunti.
Rengasrikkoja Saharassa -äänikirjan julkaisu on Yle Areenan teknisten alkuvaikeuksien jälkeen edennyt mukavasti kohti loppusuoraa. Kymmenminuuttisia on kaikkiaan 63, ja ne on niputettu kolmen osan jaksoiksi. Ne voi myös ladata (ja jos haluaa, niin voi käydä SOS-lapsikylän linkin kautta vaikka jonkun roposen jättämään heidän toimintansa tueksi). Yle Puheessa Rengasrikkoja alkaa 4.6. Radiossa luenta kuullaan kymmenen minuutin peruspituudessa. Kesäkuusta elokuulle kirja etenee uusin osin maanantaista perjantaihin Puheen Aamussa klo 7.20, uusinta on Puheen Päivässä klo 12.05.
Äänikirjaprojektin vuoksi olen viettänyt vapaa-aikaani Ylen Elävän arkiston piskuisessa ja vähän improvisoidussa studiokopissa. Laatumikrofoni saatiin hieman epäortodoksisesti viritettyä paikoilleen Ylen historiikkipinon tukeman varren päähän. Myös luenta-asennon ja muiden asetusten hienosäätö oli sen verran tarkkaa puuhaa, että päätin sitten jatkaa ensimmäisen kirjan jälkeen saman tien myös Polkupyörällä Intiassa -kirjan luennalla, kun lukupaikka oli kerran saatu kuntoon.
Innostus olikin korkealla ensimmäisen reissun lukemisen jälkeen. Mutta kahden peräkkäisen ja intensiivisen äänikirjan teko osoittautui hieman isommaksi haasteeksi, kuin oletin. Eikä mentaalienergian ylläpitoa auttaneet huonot uutiset jalkapallorintamalta, eivätkä hieman yllättäen alkaneet yt-neuvottelutkaan. Jonnekin sinne pölyisille ja pimeille Intian keskusylängön maanteille voimat alkoivat ehtyä ennen aikojaan. Näin kävi oikeassakin elämässä vuoden 2008 Intian-matkalla: omien voimien yliarviointi urakkaan nähden teki loppumatkasta ärräpäistä puskemista polkaisu kerrallaan. Studiossa pystyin samaistumaan aivan liian hyvin tekstin tunnelmiin. Univelka ja psykofyysinen väsymys raastavat tekemisen iloa, ja vastaantulevat ajavat surutta pitkät valot päällä. Hiekkapöly narskuu hampaissa ja lehmänlanta tuoksuu. Jostain lehahtaa yliajetun koiranraadon löyhkä. Onhan Hanuman-apinajumala tukenani, onhan? Onneksi äänikirjan ihan viimeiset kymmenminuuttiset kulkevat sitten taas helpommin. Eepos julkaistaneen kuitenkin vasta ensi vuonna uuden, todennäköisen Intia-projektin yhteydessä. Kaikessa hämmentävyydessään Intia jaksaa nimittäin kiehtoa, vaikka vuosituhannen vaihteessa ehdinkin päätyä ajatukseen, että niemimaalla on varmaankin tullut reissattua jo yhden elämän kiintiöt täyteen. Katse suuntautuu ainakin vielä kerran Intian horisonttiin.
--------------------------
Helsingissä vietetään monikulttuurisuuden rikkautta 26.-27.5. Maailma kylässä –festivaalilla. Asetun lähes koko viikonlopuksi Rautatientorin kirjallisuusteltassa Minervan tiskille sekä myös puhujalavalle sunnuntaina klo 17.20. Haastattelun aiheena on Polkupyörällä Jäämerelle -kirja.
Ps. Kävin Tampereella ja Pirkkalassa puhumassa pyöräilijöille ja kirjastoihmisille, ja kiitettävä innostus ryyditti matkaa ja antoi lisävoimia kirjoittamisen ylämäkiosuuksille. 18.5. Aamulehdessä oli lisäksi Simopekka Virkkulan hieno haastattelujuttu vierailusta.
