La 07.05.2011 @ 02:53Matti Rämö

Ota kantaa – pyöräile!

Liikennesuunnittelua tehdään yhä melko surutta autojen ehdoilla. Liikennevalojen sujuvampi toimiminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että autot pääsevät näppärästi vihreiden turvin kääntymään oikealla silloinkin, kun suoraan ei pääse, mutta risteykseen ajava pyöräilijä joutuu pysähtymään ja painamaan nappia ja odottamaan, vaikka samaan suuntaan menee muuta liikennettä. On liian vaikeaa määritellä tätä ylimääräistä oikealle kääntymistä ehdolliseksi esimerkiksi keltaisella vilkkuvalolla. Ruotsissa tämä osattiin jo 1980-luvulla.

Hiljaiseen yöaikaankin pääkaupunkiseudulla on kymmenittäin liikennevaloja, jotka ovat perusoletuksena punaisella. Autoille tällaiset valot muuttuvat lähestyessä vihreiksi, ja jos vaikka sattumoisin samaan aikaan olisi pyöräilijä menossa samaan suuntaan, hänen pitäisi pysähtyä, painaa nappia ja odottaa. Näin siis teoriassa. Punaisen valon sokea kunnioitus keskellä yötä tyhjässä risteyksessä on pyöräilijälle hölmöläisten puuhaa.

Liikennesuunnittelu on toki vaikea laji, sitä en kiellä, varsinkin jos kaupungin katuverkosto on muodostunut vuosikymmeniä sitten. Paikoin on vaikeaa sovitella yhteen joustavasti kaikkien liikkujien etuja. Mutta monessa kaupungissa ei tätä edes yritetä. Pääkaupunkiseudulla voi liikennesuunnittelun ratkaisuista tehdä johtopäätöksiä siitä, mitkä ovat kunnanvaltuustojen voimasuhteet. Pyöräilijän näkökulmasta Helsinki on ylivoimainen suunnitteluponnistuksissa. Espoo on pyöräilijän näkökulmasta pääkaupunkiseudun takapajula. Autot menevät sujuvasti kaikkien muiden liikkujien ohitse insinöörien piirustuspöydillä.

Mutta ei Helsinkikään mikään onnela ole, ei ainakaan muihin Pohjois-Euroopan maihin nähden. Itä- ja Etelä-Euroopan vertailussa Helsinki toki ponnahtaa esiin komeasti erittäinkin edistyksellisenä kaupunkina (myös Espoo pärjää hienosti tässä kisassa). Mutta mutta yhä edelleen uusillekin asuinalueille rakennetaan käsittämättömiä muutaman sentin kynnyksiä pyöräteiden risteyksiin myös Helsingissä. Pahimmillaan kehitys on sitä, että vanhoja kynnyksettömiä risteyksiä ”korjaillaan” niin, että niihin saadaan se viiden sentin kynnys. Tällaisia kivitöitä on tehty ainakin Pakilassa, jossa on veromaksajien rahoja hukattu säälittä muutoinkin huonosti toimivilla risteyskivetyksillä. Siis ovathan ne kauniita kivitöitä. On vaikea arvata, onko olosuhteiden heikennys pelkästään suunnittelijan syytä vai onko myös kivimiehillä osuutensa huonossa lopputuloksessa.

Kynnysten rakentamisen lisäksi pelissä on isompiakin asioita. Risteysten kulun suunnittelu on paikoin niin sekavaa, että pitäisi olla takana vähintään muutaman kuukauden lakiopinnot, jotta voisi varmuudella tietää, mikä mahtaa olla oikea risteyksen ylittämisjärjestys. (Asiaa on vääntänyt rautalangasta ansiokkaasti Otso Kivekäs).Bonuksena tähän tulee päälle se, että oikeassa oleminen ei tietenkään takaa turvallisuutta. Näköesteet, kännykät, väsyneet kuljettajat ja muut häiriötekijät takaavat sen, että turvallinen risteysajo vaatii aina valppautta. Näkeeköhän kuski nyt minut, ja jos näkee kunnioittaako hän etuajo-oikeuttani, vai eikö hän edes tiedä, kenellä on etuajo-oikeus. Nämä ovat kovin arkisia satulapohdiskeluja taajamapyöräilyssä.

Tärkeää on se, että ongelmista ja epäkohdista keskustellaan. Ja yritetään herätellä suunnittelijoita ja autoilijoidenkin tietoisuutta, että yhteispeliä tarvitaan joka suuntaan. Helsingissä jokakesäinen tapa ottaa kantaa on osallistua kriittisiin pyöräretkiin keskustassa. Vajaan tunnin ja kymmenen kilometrin ryhmäajolla kerrotaan konkreettisesti, että me pyöräilijät olemme olemassa ja että olemme sen verran iso joukko tienkäyttäjiä, että tämä pitää huomioida kunnolla jo liikennejärjestelyjen suunnitteluvaiheessa, eikä vasta sitten, kun ongelmat ovat jo alkaneet kasautua. Kriittisen massan ideasta lähtevä ajatus on käynnistää muutosta ja vauhdittaa sitä pienin polkaisuin.

Kriittisiä pyöräretkiä järjestetään toukokuusta syys-lokakuulle kuun toisena tiistaina. Polkaisut alkavat nyt 10.5. ja uusi kokoontumispaikka on Lasipalatsinaukio, kokoontuminen alkaa klo 17.30, ja satulaan noustaan klo 18. Poliisin saattaman kulkueen reitti kulkee keskustassa niitä katuja, joiden suunnittelussa pyöräilijät on huomioitu erityisen nihkeästi. Tapahtuman kehittely on hieman uudessa vaiheessa, ja on tarkoitus vaihdella reittejä ja järjestää erilaisia oheistapahtumia itse polkaisun jälkeen. Lähtöpaikka on tänä kesänä aina Lasipalatsinaukio. Polkaisuideoita saa lähettää osoitteeseen otso.kivekas@hepo.fi.

7.5. alkoi myös valtakunnallinen Pyöräilyviikko, ja kannatuksensa planeetan parhaalle kulkuneuvolle voi ilmaista tilaisuuksissa ympäri Suomea. Jyväskylässä on maan monipuolisin tapahtumaviikko, Hyvinkäällä järjestetään mm. poliisin huutokauppa 14.5.klo 10. Tampereella myydään romppeita Tullintorilla 7.5. klo 11. Helsingin Suvilahdessa Kulosaaren sillan kupeessa järjestetään 14.-15.5. ensikertaa Stadibike-tapahtuma, joka on todennäköisesti esim. Fillarimessuja kiinnostavampi kokoontuminen.

Pyöräillään :)
 

0 kommenttia

Polkupyörämatkalla – joka päivä

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

 

 


 

 

Blogiarkisto

2013

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu