Sadunkertoja selätti seksipommin

Voi sentään sitä ennakko-odotusten painetta, joka kohdistui suomalaiseen Waldo's Peoplen euroviisuun. Esityksessä ei mennyt mikään pieleen, vaikka jumbosijoitusta ruoditaan, pohditaan ja ihmetellään nyt jälkikäteen. Suomen kappale, esittäjät, esiintyminen ja koreografia olivat täysin linjassa kilpailun muun pyroteknisen tarjonnan kanssa.

Ihmettelyni aihe on sen sijaan se, että Norjan klassisen musiikkikoulutuksen saanut viulisti ja esityksen yksinkertainen koreografia päihittivät seksiä tihkuvan burleski-taiteilija Dita von Teesen shown, johon toki kuului myös jonkinlainen laulurenkutus.

Miss Kiss Kiss Bang -hahmon esiintymisasussa oli mm. nännien päälle liimattu hopeiset koristeet. Muiden esiintyjien hytkytykset kimaltelevissa vaateliuskoissa kalpenivat tämän pornahtavan hahmon liikkeiden rinnalla. Saksan esityksessä oli jotakin yhtä hullun lumoavaa kuin Lordin hirviöasuissa.

Jos siis edustuskappaleeksi valittu europliisu on mitätön, parempi panostaa reilusti pukuihin tai niiden vähyyteen!

Vai voisiko olla sittenkin niin, että euroviisut palaavat juurilleen eli vanhaan maailmaan, jossa pääosassa on musiikki? Olen ihastuksissani siitä, että aito musiikki, siisti vaatetus kalvosinnapeilla, hymyilevä esiintyjä (ilman lippalakkia!) voitti massiiviset lavatohinat, mauttomat tissien vilauttelukoreografiat, pornahtavat esiintymisasut, pyrotekniikan ja muun hömpän, jota olemme vuosien aikana nähneet kylliksi euroviisuissa.

Onkohan laulujen ja tarinoiden aika tullut oikeasti takaisin? Vai saamme seuraavaksi nauttia taas euroviisujen naamiaskakkua...

kuva: Rita Trötschkes/YLE
 

Lue myös viihdeuutinen (ei kulttuuri): Euroviisuihin iski suuruuspöhö (17.5.2009)

http://www.yle.fi/uutiset/viihde/

 

Valitan. Dita von Teesen kuvia ei löydy YLEstä, joten alla linkki Iltasanomien sivuille.

http://www.iltalehti.fi/euroviisut/200905159597768_ev.shtml

 

1 kommentti

Ihanaa, kun ei tarvitse ajatella ja kommentoida euroviisuja, kun oli siihen aikaan luonnon helmassa lempeässä lehdossa. Ahvenanmaan kauniilla Herrön luonnonsuojelualueella. Siellä soivat lauantai-iltana Euroviisujen sijaan luonnon soitimet, joista satakielen laulu ylitse muiden. Laulajan asua en nähnyt, mutta ääni korvasi ulkoiset avut.

Ihan tervettä?

YLE Asiaohjelmien toimittaja Rita Trötschkes kirjoittaa ajatuksiaan maskin ja deskin takaa.

Motto: Astu aina vesilätäkköön kun siltä tuntuu.

 
Ritan blogilöydöt

Blogiarkisto

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu