TV1:n ohjelmat | Asia

Ohjelmakortti

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!

Tuomas Enbuske toimii yhteiskunnallisena myytinmurtajana ja tutkii yleisen käsityksen vastaisia mielipiteitä myös syksyllä 2009.

Ohjelma jatkaa asioiden ja ilmiöiden lempeän provokatiivista käsittelyä: lukeminen ei aina kannata, ulkonäkö on sisäistä kauneutta tärkeämpää ja että me emme osaa enää käyttäytyä.

Lisäksi ohjelma paneutuu muutamiin ikuisuusaiheisiin, kuten eutanasiaan sekä naisten ja miesten välisiin eroihin. Me väitämme, että sukupuolten välisiä eroja on enemmän kuin uskallamme julkisesti sanoa. Tästä johtuen myös toinen soveltuu tiettyihin tehtäviin paremmin kuin toinen. Naistutkimus kiistää biologiset erot, mikä on väärin. Miehet ja naiset eivät sovi samoihin töihin!

Intensiivisten haastatteluiden ohella Tuomas Enbuske kohtaa aiheisiin liittyviä ihmisiä arjessa ja juhlassa. Toisella tuotantokaudella ihmetellään elämää mm. fitness-kilpailuissa, eläinruokatehtaalla ja eläkeläisten parissa Aurinkorannikolla.

Tuotanto: Van der media

 

 

 

Syksyn 2009 jaksot

 

1) Ulkonäkö on sisäistä kauneutta tärkeämpää! (30.8.)
On kivaa ja reilua todeta, ettei ulkonäöllä ole merkitystä. Valitettavasti se ei ole totta. Naiset palkitaan hyvästä ulkonäöstä ja pitkät miehet päätyvät johtotehtäviin useammin kuin lyhyet. Miksi ihmisen älykkyys on tärkeämpi ominaisuus kuin ulkonäkö?

2) Miehet ja naiset eivät sovi samoihin töihin! (6.9.)
Miehet ja naiset ovat erilaisia. Tästä johtuen myös toinen soveltuu tiettyihin tehtäviin paremmin kuin toinen. Naistutkimus kiistää sukupuolten biologiset erot, mikä on väärin. Tasa-arvon vaatimus ei tarkoita, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia.

3) Korkeakulttuuri on parempaa kuin populaarikulttuuri! (12.9.)
Eliitinvastainen eliitti valtaa tilaa, nyt yliopistoissakin tutkitaan Kauniita ja rohkeita ja pop-musiikki on nostettu taidemusiikin tasolle. Oikeasti 90 prosenttia popista on tyhjänpäiväistä rallatusta, josta puuttuvat taidemusiikin hienoudet.

4) Hyvinvointivaltio ei toimi! (20.9.)
Hyvinvointivaltiota hehkuttavat niin kokoomus kuin demarit. Miksi? Hyvinvointivaltio rapauttaa moraalin ja saa meidät mankumaan etuja valtiolta, ilman että ottaisimme itsestämme vastuuta. Haluamme itsellemme kaikkea lisää, mutta emme maksaa siitä.

5) Terveysintoilu on sairasta! (27.9.)
Valtio, yritykset ja asiantuntijat tyrkkivät meitä jatkuvasti kohti terveellisempiä elintapoja. Olemmeko jo siinä pisteessä, että terveys on elämää tärkeämpää?

6) Emme osaa tehdä mitään itse! (4.10.)
Elämme yksilöllisyyden aikaa, mutta tarvitsemme jatkuvasti jonkun sanomaa, mitä meidän pitää tehdä. Emme pysty enää setvimään omia ajatuksiamme ilman ammattiterapeutin apua tai harrastamaan liikuntaa ilman personal traineria.

7) Lukeminen ei aina kannata! (11.10.)
Meille tolkutetaan aina kuinka hyödyllistä on lukea kirjoja. Se on paljon hyödyllisempää kuin katsoa televisiota tai pelata tietokonepelejä. Vai onko? Enemmän on kysymys siitä, että kirja on välineenä yliarvostettu.

8) Älkää rakastako eläimiä kuoliaaksi! (18.10.)
Häirikköjoutsenet nokkivat ohikulkijoita! Lehdissä uutisoidaan aika ajoin juttuja aggressiivisista eläimistä, jotka uhkaavat ihmisiä. Eläimet saavat syyn niskoilleen vaikka usein niiden käytös johtuu juuri meistä ihmisistä.

9) Mainokset valehtelevat meille! (25.10.)
Mainoksissa luvataan asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Jos keksistä vähennetään 30 % rasvaa, maku ei pysy alkuperäisenä. Jos ystävämme puhuisi meille mainosten kielellä, pitäisimme häntä valehtelijana ja liioittelijana.

10) Ihmisellä on oikeus päättää kuolemastaan! (1.11.)
Onko ihmisellä jokin velvollisuus pysytellä hengissä, jos sairaus on tuhonnut terveyden eikä ihmisarvoiseen elämään ole enää mahdollisuuksia? Suurin osa suomalaisista hyväksyy eutanasian, poliitikoille aihe on kiusallinen.

11) Me emme osaa käyttäytyä! (8.11.)
Yksilöllisyyden kasvu ja rentouden ihannointi on rapauttanut hyvät tavat. Käytöstapojen katoamisen myötä olemme hukanneet sosiaaliset työkalut, joiden avulla otetaan toiset huomioon tai aloitetaan normaali keskustelu.

12) Mielipiteillä ei ole väliä! (15.11.)
Vapaassa länsimaailmassa hoetaan usein sitä, että jokaisen mielipiteellä on merkitystä. Näin ei ole eikä pidäkään olla. Joidenkin mielipiteet ovat tietyissä asioissa painoarvoltaan merkittävämpiä kuin toisten.

13) Matkailu kaventaa! (22.11.)
Hotellit ovat samanlaisia kaikkialla, uima-allas tai rantahiekka toinen toisensa näköisiä. Samoin ihmiset: pulleita länsimaalaisia, jotka valittavat siitä, että lihapullia pitää saada tai kahvi ei ole yhtä hyvää kuin kotona.

14) Se, mitä meille Suomesta kerrotaan, ei pidä paikkaansa! (13.12.)
Sisu, rehellisyys ja menestys kansainvälisissä vertailuissa ovat suomalaisia myyttejä. Todellinen Suomi-kuva on väkivaltainen, sivistymätön ja otamme itsemme liian vakavasti.

15) Entä jos salaliittoteoriat ovatkin totta!  (20.12.)
Salaliittoteoriat palvelevat totuutta. Kun joku ”hörhö” tulee väittämään, että asiat eivät ole kuten suurin osa meistä mieltää, joudumme perustelemaan asioita joihin uskomme. Ja aina on mahdollisuus, että joku heistä on oikeassa.

 

Sunnuntaisin 30.8. alkaen.

 

Ohjelma on tekstitetty suomeksi.

 

TV1 tiedottaa




Muualla Yle.fi:ssä