TV1:n ohjelmat | Asia

Ohjelmakortti

Mun heimo

Mikko (vas.), Tiina, Jukka, Susanna ja Jari kuuluvat bodareiden heimoon.

Mun heimo tutustuu erilaisiin heimoihin eli alakulttuureihin ja yhteisöihin suvaitsevassa hengessä.

Kun yhtenäiskulttuuri on hajonnut, ihmisillä on tarve kuulua johonkin ryhmään, josta voi hakea turvaa, yhteisiä arvoja, yhteyttä toiseen ihmiseen.

Syntyy uusia heimoja, alakulttuureita.

 

Pintaa syvemmältä

Kuusiosaisen sarjan suvaitsevaisena, mutta tarpeen tullen kriittisenäkin päähenkilönä toimii valokuvaaja Tatu Hiltunen, jonka kameranlinssin ja kiperien kysymysten avulla päästään kurkistamaan heimojen elämään.

Miksi kuulua heimoon? Tatun seurassa katsotaan heimoja pintaa syvemmältä. Tatun kamera taltioi heimolaisia heidän arjessaan sekä järjestetyissä tilanteissa.

"Vaik me ollaan kaikki erilaisii, me ollaan silti veljii ja siskoi!"

 

Uuden sukupolven suomensomalit tasapainoilevat kulttuurien välillä.

 

13.4. Bodarit

Jari, Susanna ja Mikko punnitsevat kaiken syömänsä ruoan ja rakentavat kehojaan kuntosalilla. Kehonrakennus on kokonaisvaltainen elämäntapa, joka ei anna armoa. Käsikirjoitus ja ohjaus: Katri Puro.

 

 

20.4. Jehovan todistajat

Jere ja Anu uskovat Jehovaan, Raamattuun ja paratiisiin. Siinä välissä ehtii silti myös tavata ystäviä ja pelata vaikka tanssimattopeliä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Katri Puro.

 

 

27.4. Somalit

Uuden sukupolven suomensomalit tasapainoilevat kulttuurien välillä. Kuten jokainen meistä, he haluavat tulla ymmärretyksi ja samalla ymmärtää suomalaista sisällään. Käsikirjoitus ja ohjaus: Iris Olsson.

 

 

4.5. Gootit

Neonpunainen tukka ei estä tekemästä lakimiehen töitä eikä musta silmämeikki juoksemasta maratonia. Henna, Marja ja Heikki ovat älykkäitä ja iloisia synkistelijöitä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Katri Puro.

 

 

11.5. Rokkarit

Rokkarina oleminen ei katso ikää: kasva isoksi, älä aikuiseksi. Tanja, Petri ja Ville kuuntelevat rock 'n rollia, käyvät bileissä ja pitävät hauskaa. Käsikirjoitus ja ohjaus: Katri Puro.

 

 

18.5. Harekrishnat

Ari löysi Krishnan armeijassa. Miro vaihtoi Sepulturan temppelimusiikkiin. Susanna maalaa Krishnan siniseksi. Sunnuntaisin he kaikki kohtaavat temppelissä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Katri Puro.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lauantaisin 13.4. - 18.5.2013 klo 18.15

Yle Areenassa 30 päivää

Sarja on esitetty TV1:llä ensimmäisen kerran vuonna 2009.

 

 

 

 

Jere ja Anu (edessä) sekä Tuomas ja Melina uskovat Jehovaan, Raamattuun ja paratiisiin.

 

 

Neonpunainen tukka ei estä tekemästä lakimiehen töitä eikä musta silmämeikki juoksemasta maratonia.

 

 

Harekrishnat kokoontuvat temppelissä.

 

 

TV1 tiedottaa




Muualla Yle.fi:ssä