Videot kertyvät Yle Areenaan noin 50-osaiseksi klippisarjaksi Polkupyörällä Istanbuliin osoitteeseen http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin. Areenaan ilmestyy nyt uusi jakso joka ilta klo 20. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 16-21.
Odessasta lähtevän Georgian-lautan aikataulujen vuoksi jää ylimääräistä aikaa tehdä pieni koukkaus länteen, ja ajatus vierailusta Transnistriaan, maahan, jota ei ole virallisesti olemassakaan, kiehtoo mieltäni. Vaikka puolen miljoonan asukkaan Transnistria ei ole saanut kansainvälistä tunnustusta olemassaololleen, se on kuin itsenäinen valtio ja sillä on oma valuutta ja omat puolustusvoimat. Kansainvälisen oikeuden silmissä se on osa Moldovaa.
Aika on hidastunut neuvostoajan vuosiin Transnistrian toiseksi suurimmassa kaupungissa. Dubasarissa on leppoisa tunnelma, ja pientaloalueen kadulla on myynnissä vadelmia aivan rajan pinnassa, vaikka itsenäisen kapinamaakunnan ja emä-Moldovan naapurisuhteet ovat kireät. Sormet vielä marjoista punaisena saavun raja-asemalle. Rajasillan panssarivaunut jäävät sentään kuvaamatta, kun itsesuojeluvaisto kehottaa sulkemaan kameran juuri ennen passintarkastusta. Panssarit ovat sillan kummassakin päässä, ja vasta sillalta lähtevän jyrkän mäen päällä on sitten Moldovan tulli. Mutta tämä osuus jää kuvaamatta. (Karavaanini osalta dramatiikkaa lisää se, että ilmeisesti pari päivää aiemmin pientareelta löytämäni lasinsirun jämä muhii vielä ulkorenkaassa, ja joudun pumppailemaan rengasta paitsi juuri ennen Dubasaria, niin myös heti toisen Transnistrian rajapanssarivaunun jälkeen, ja sitten vasta rajan jälkeen vetäydyn mäen päällä huoltoasemalle rengastöihin).
Yöksi olin venyttänyt pimeässä Moldovan pääkaupunkiin Chisinauhun saakka. Majapaikan etsiminen ei oikein mennyt niin kuin olisi pitänyt, ja päädyin luksuskuherrusluukkuun rengastöihin. En sentään etsinyt sisärenkaan reikää kaksipaikkaisessa poreammeessa. Yö venyi kuitenkin pitkälle rengastöissä, ja tämä video lähtee siitä, kun univelkaisena hotellin pihalta suunnistan kaupunkiliikenteeseen. Pikkubussit ohittavat läheltä Moldovan pääkaupungissa, vaikka muutoin liikenne ei olekaan yhtä hektistä kuin Ukrainan isoissa kaupungeissa. Kyrillisten kirjainten maailmasta on outoa piipahtaa päiväksi länsiaakkosia katselemaan. Ja kuin luonnostaan alan puhua italiaa paikallisten kanssa, sillä suhteellisen monella on jonkinlainen yhteys kielisukulaismaahan italiaan.
Kun suunnistelen keskustasta kohti itään menevää maantietä, joka vie takaisin kohti Transnistriaa, kohtaan paikallisen Aamu-tv:n kuvaajan, joka on palaamassa pyöräretkeltä maaseudun maastoista. Ja hän ryhtyy opastamaan Chisinaun laitamille. Matkan varrella pysähdellään pienillä toreilla. (Ja itse asiassa käväisemme myös pyöräliikkeessä hankkimassa uuden varaulkorenkaan, sillä luksusluukussa olin vaihtanut myös ulkorenkaan.)
Vuoden 1992 taisteluissa kapean Transnistrian kaistaleen ja Moldovan raja asettui Benderin liepeille kaupungin länsipuoliselle ylängölle. Omassa kartassani Bender/Tighina asettuu Moldovan puolelle rajaa, ja hieman hämmentyneenä päädyn ukkosmyrskyn jälkeen sadeviitta päällä jonottelemaan tullissa pieneen, kuumaan ja kosteaan huoneeseen parinkymmenen muun kanssa oikeaa leimaa maahantulolippuseen. Puolessa tunnissa selviän takaisin satulaan, ja video alkaa, kun reipas lasku vie rajalta Benderin liepeiden kautta Dniestrjoen sillalle, joka on yhä vartioitu sotilaskohde. Matkalla ohitan poliisien tarkkailupisteen ja museopanssarivaunun ennen siltaa, jonka päässä on avoin tiesulku. Pari sotilasta tyytyy seisoskelemaan passiivisina, ja jätän kameran käyntiin sillalle. Matkaa Transnistrian pääkaupunkiin Tiraspoliin on joelta 10 kilometriä.
Illansuussa Transnistrian pääkaupunki virkoaa eloon ukkosmyrskyn jälkeen. Reitti kulkee Tiraspolin ydinkeskustan läpi monen aikakerroksen poikki. Neuvostoaikaisia symboleja on yhä paralamenttireknnuksessa, ja Lenin valvoo ulkona rakennuksen arvokkuutta. Ikuinen tuli kuuluu asiaan, ja se on Suuren isänmaallisen sodan muistoksi eikä Moldovasta irtautumisen kunniaksi. Keskustan kaduilla on väkeä siellä täällä. Kaupunki näyttää yllättävän modernilta, eikä samalla tapaa pysähtyneeltä kuin Dubasari (jossa sielläkin oli hyytäväksi ilmastoitu moderni valintamyymälä). Seuraan tarttuu vaitelias pyöräilevä nuorukainen, jolla on hyvä, välkkyvä takavalo. Yhteisiä sanoja on melko niukasti, kun venäjän taitoni on niin kovin niukka, mutta saan selvitettyä jotakin reissustani sentään Myös johdinautojen sähkölinjan korjausyksikkö on liikenteessä. Kaiken kaikkiaan kolmen minuutin videoon tiivistyy lähes puolen tunnin otos.
Yön pimeydessä Transnistrian rajalta Odessaan. Pimeys alkaa jo melko heti Tiraspolin jälkeen, ja poljen hiljaisessa pimeydessä yli tunnin Transnistrian ja Ukrainan rajalle, jossa on hyvä, pikku puoti sekä pari juottolaa. Illallistan kaupan edessä kuunnellen nuorten ryypiskelyä ulkoterassilla. En muista aiemmin olleeni ihan tällaisella raja-asemalla, sosiaalinen vireys liittyy myös kylään, joka on aivan raja-aseman kupeessa. Tankkailun jälkeen suunnistan taas pimeälle tielle. Ja video alkaa tästä kohtaa. Satunnaisten autojen valot rikkovat pilkkopimeää vielä puolenyön tienoilla, ennen kuin jään polkemaan aivan yksin hiljaisuuteen. Omat ajovaloni ovat suht hyvät, mutteivat niin hyvät, että ne näkyisivät kirkkaina videolla. Parilla pikkutauolla selviän viiden tunnin pimeäpolkaisusta. Sysimusta yö väistyy vasta aamunkoitteessa Odessan liepeillä.
