Su 22.11.2009 @ 17:39Tuija Aalto

Radio Aino 1999 - 2002

Marraskuussa 1999 lähetyksensä aloittanut Radio Aino oli musiikkivoittoinen ajankohtaisradiokanava, joka soitti melodista ja sävykästä popia ja rockia. Se antoi taajuutensa YleQ:lle radiouudistuksen yhteydessä vuoden 2003 alussa samassa uudistuksessa, jossa Radiomafian tilalle tehtiin YleX.

Radio Aino oli YLEn kolmas DAB-digiradiokanava Radio Peilin ja Ylen klassisen jälkeen. Sen piti tuoda kaupallisille radiolle menetetty kolmekymppisten naisten porukka takaisin YLEn pariin. Kuuntelijaluvut olivat vuosia osoittaneet, että YLEn silloinen kanavapaletti ei tyydyttänyt 50-70-alussa syntyneitä TV-sukupolven edustajia.

Tiedossa oli, että tavoiteltu yleisö valitsee kanavansa pääosin musiikin perusteella. Musiikkiprofiilin markkinarako todettiin musiikkitutkimuksella, minkä lisäksi sitä tuki YLEn kanavien keskinäinen työnjako - valittu musiikkiformaatti ei kannibalisoinut Radio Suomea eikä Radiomafiaa.

Radio Aino kuului Helsingissä taajuudella 103,7 MHZ ja Tampereella 88,7, internetissä Real Audio streamina www.yle.fi/aino ja DAB-taajuuksilla Etelä-Suomessa Helsingin, Tampereen, Hämeenlinnan ja Lahden alueilla. Radio Ainon puheohjelmien arkisto Puheaino kokeili myös virtuaalisia kanavia, joissa ohjelmien sisältö oli paketoitu teemoihin. Puheainosta löytyivät mm. terveyteen, perhe-elämään ja tekniikkaan liittyvät kanavat. Jokaisesta aihepiiristä oli ohjelmaa useita tunteja.

Radio Ainon keskustelupalstalla kirjoitettiin jatkokertomuksena Barbara Cartlandin poismenon muistoksi hömppäromaani Rakkauden ilmakuoppa.

Digiradio soi toistaiseksi harakoille, otsikoi Helsingin sanomat marraskuussa 2001 (HS - Kulttuuri - 11.11.2001) "Radio Aino on yksi niistä Yleisradion kanavista, jotka ovat kolmen vuoden ajan lähettäneet digitaalista radio-ohjelmaa. Lähetykset vaan soivat toistaiseksi harakoille. Ohjelman kuunteluun sopivia kotiradioita ei ole", HS raportoi. 

Tunnettuus jätti todellakin toivomisen varaa: vuonna 2002 kanavalla oli kuuntelijoita keskimäärin vuorokaudessa 16 000.

DAB-verkon rakentamisesta oli päätetty hallintoneuvostossa 1998 ja vuonna 2005 verkko sammutettiin. Samoihin aikoihin maailmalle levisi uusi villitys: ladattavat ja tilattavat MP3-ohjelmat eli podcastit. YLE lähti kokeilemaan rohkeasti myös tätä jakelutapaa. Ensimmäiset vuodet mahdollisuus oli jaella vain omatuotantoisia puheohjelmia, mutta nyt latausoikeuksia ollaan hankkimassa myös kuunnelmiin ja musiikkia sisältäviin ohjelmiin.

Digitaalista yleisradioverkkoa ei siis Suomeen ole saatu, mutta digitaalisesti radiota voi kuunnella monella tavalla: television kautta, podcastina, streamina. Radion eri muotoja esittelee sivusto yle.fi/radio.  

0 kommenttia

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu