Ti 23.11.2010 @ 12:14Maarit Roiha

Tiesitkö, että / Shift happens -videon synty

Sanomalehtien yhteenlaskettu levikki tippui viime vuonna (2009) alle 3 miljoonaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1981. Nettilehtien lukeminen on yhä suositumpaa. Lehden verkkosivustolla voi olla moninkertainen määrä kävijöitä paperilehden lukijoihin verrattuna.

Mediamainonta tippui Suomessa viime vuonna (2009) peräti 16 %. Sähköisten hakemistojen ja hakusanamainonnan arvo kuitenkin kasvoi samaan aikaanlähes 15 %.

Aktiivisten verkko-ostajien määrä ja nettimainonta kasvavat vauhdilla. Yli 1,3 miljoonaa suomalaista on ostanut tuotteita verkosta viimeisen kuukauden aikana. Suomen mediamarkkinoiden arvosta katosi viime vuonna 7 %. Tämä on sodanjälkeisen ajansuurin vuosipudotus. Internetin verkkomedia kuitenkin kasvoi samaan aikaan.

Mm. nämä faktat sisältyvät Tulevaisuus labin tilaamaan Tiesitkö, että -videoesitykseen. 


 


 Yle.fi:n Tulevaisuus Labin Tuija Aalto tilasi minulta käsikirjoituksen Shift Happens -videon suomenkieliseen versioon. Grafiikan ja koostamisen esitykseksi tekivät Yle.fin AD:t Stina Tuominen ja Tuuli Laukkanen. Mallina käyttämäni alkuperäinen, englanninkielinen videoversio pohjautuu lähinnä Yhdysvaltojen tilanteeseen.

Työnäni oli hankkia kotimainen relevantti data suomalaisten mediakäytöstä ja käsikirjoittaa visualisoitava teksti. Ideana oli ottaa mukaan suomalaista mediakenttää (broadcast, printtimedia, meikäläisittäin suurimmat suomalaiset verkkopalvelut ja suomalaisten käyttämät kv-verkkopalvelut) ja karsia osa USA-spesifistä sisältöä pois.

Aloitin tiedonhankinnan etsimällä netistä aiheeseen liittyvää suomen- ja englanninkielistä materiaalia. Haaviini osui joukoittain artikkeleja, blogeja, tutkimuksia, aihetta sivuavia esityksiä jne. Keskityin tiedonhaussa suomalaisten mediakäyttöön, erityisesti sosiaalisen median käyttöön ja trendeihin.

Osa mielenkiintoisilta ja käyttökelpoisilta vaikuttavista lähteistä ei ollut julkisia, ja niinpä aloin ottaa yhteyksiä lähteet omistaviin tahoihin saadakseni ne käyttööni. Tutkimuslaitokset ja vastaavat suhtautuivat työhöni kiinnostuneesti ja sain käyttööni käytännössä kaiken tarvitsemani materiaalin.

Läpi käytävää aineistoa kertyi runsaasti ja netin linkit ja Tuija Aallon vihjeet johdattivat aina vain uusien lähteiden pariin. Luettavia tutkimuksia ja muita lähteitä oli lopulta satoja sivuja ja tein lukiessani muistiinpanoja silmiini osuneista mielenkiintoisista ja käyttökelpoisilta vaikuttavista asioista. Pohdin alussa, että onkohan Suomen tilannetta koskevaa tuoretta dataa riittävästi tarjolla. Huomasin pian, että Suomi-kohtaista dataa on runsaasti ja juuri tämä mahdollisti aiheen paikallistamisen vahvasti Suomen oloihin. Toisaalta aivan kaikista tärkeiksi katsomistani asioista ei ollut olemassa Suomi-spesifisiä tietoja ja turvauduin joissakin kohdin myös muualla tuotettuun, relevanttiin dataan.

Käytin käsikirjoituksen alussa ja lopussa alkuperäisen englanninkielisen version sisältöä, mutta muuten sisältö on pitkälti itse tuotettua. Pyrin tekemään käsikirjoituksesta johdonmukaisesti etenevän ja asioiden käsittelyjärjestys määräytyi sen perusteella. Vaikeinta oli pysyä käsikirjoituksen pituudelle asetetuissa rajoissa.

Mietin käsikirjoitusta tehdessäni koko ajan myös tekstin sommittelua ja pyrin muokkaamaan virkkeistä sopivan mittaisia, jotta ne olisi helppo sijoittaa esitykseen. Merkitsin käsikirjoitukseen esityksen grafiikkaan ja muihin yksityiskohtiin liittyviä huomiota oman muistini tueksi ja AD:n avuksi. Yle.fin asiakkuuspäällikkö Leevi Kokko luki lähes valmiin käsikirjoituksen läpi ja antoi muutaman kullanarvoisen parannusehdotuksen.

Käsikirjoituksen valmistuttua AD Stina Tuominen alkoi toteuttaa esityksen visuaalista puolta. Asun itse San Franciscossa, joten yhteydenpito sujui aikaeron vuoksi lähinnä sähköpostitse. Projektin loppuvaiheen yhteistyö olisi ollut helpompaa ja vienyt vähemmän aikaa jos olisimme voineet tavata ja keskustella asioista kasvokkain, mutta asiat ja ideat välittyivät kyllä etänäkin.

Suuri kiitos kaikille projektiin osallistuneille avusta ja kiinnostuksesta!

7 kommenttia

Hei! Ansiokas video, mutta miksi se on merkitty YouTubessa piilotetuksi?

Marjut, halusin varata hetken aikaa videon jakamiselle rajoitetusti ja upotettuna, nyt se on Facebookissa täysin julkisena. Se on vieläkin ihan viimeisintä silausta vaille, mutta halusin kuitenkin sen jo jakoon.

Hieno video. Informaatiota tulee kovin paljon ja slaidit voisivat vaihtua vähän hitaammin - nyt ei ehdi lukea tai ainakaan sisäistää lukemaansa kun jo uutta dataa pukkaa ruudulle.

Jos videolla on tarkoitus viestiä jotain merkitsevää, se ei ikävä kyllä toteudu, koska teksti lipuu liian nopeasti.
Slideversio olisi huomattavasti tarkoituksenmukaisempi.

PeeR kirjoitti:

Jos videolla on tarkoitus viestiä jotain merkitsevää, se ei ikävä kyllä toteudu, koska teksti lipuu liian nopeasti.
Slideversio olisi huomattavasti tarkoituksenmukaisempi.

http://bluffia.blogspot.com/2009/02/tekniikka-helpottaa.html

Suosituimmat suomalaisbrändit Facebookissa: "Kesä!" puuttuu listalta.

Mika, PeeR, nyt on myös mahdollisuus syventyä materiaaliin omaan tahtiin <a href="http://www.slideshare.net/ylefi/tiesitk-ett-shift-happens-did-you-know-by-yle-2010-pdf">pdf-failin parissa</A>.

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu