"Pidä varasi, pian kesän jälkeen voit huomata olevasi uutispäällikkö ja avoliitossa kollegasi kanssa! Ilta-Sanomat tarjoaa monia mahdollisuuksia". Näin varoittelee rekryilmoitus välipäivinä Ilta-Sanomissa. Tunnutaan haettavan töihin sellaista väkeä, joille on plussaa se, että työ ja vapaa-aika ovat yhtä.
Kemianopettajallani oli tapana kertoa omituisia esimerkkejä, joilla on ilmeisesti ollut kauaskantoinen vaikutus ajatteluni kieroon kasvamisessa. Niiden sankarina oli usein vaimon veli, jonka kummallisiksi päähänpistoiksi ajatuskokeet naamioitiin. Erään tarinan mukaan vaimon veli oli opettanut lapsensa sanomaan saksia näkkileiväksi ja päinvastoin. ”Sit kun sillä oli nälkä se huusi äiti anna sakset.”
Oman lapseni kohdalla on monesti herännyt hinku tehdä pieniä sakset-näkkileipäkokeita. Ilmeisesti lapsi on fiksumpana kuitenkin tämän vaistonnut ja tarkistaa vastauksia kysymyksiinsä jatkuvasti useasta eri lähteestä. Onneksi teknologinen kehitys antaa mahdollisuuksia tarkkailla edes sitä, kuinka lapsi kasvaa täysin eri todellisuudessa tai järjestyksessä kuin, mitä itse olen kasvanut.
Joululomalla, kun täytyi ottaa kaikki keinot käyttöön lapsen viihdytyksessä, laitoin hänet pelaamaan jotakin yksinkertaista peliä DVD:ltä sen kaukosäätimen avulla. Lapsiparka huitoi ja huitoi kaukosäätimellä ruutuun ja ihmetteli kun mitään ei tapahdu. Jouduin kaksi kertaa ravistamaan päätäni ja miettimään, mitä se nyt tekee, ennen kuin tajusin, että lapsi yrittää etsiä milloin käden kuva tulee näkyviin ruudulle kuten wii:n kapulaa käytettäessä.
Kun lapsi sai ottaa kuvia kameralla, jonka ranneke kiristettiin käteen, ettei kamera tippuisi, kommentoi hän: ”niin kuin wiissä”. Kerran jouduin selittämään, ettei tavallista muovista vannetta pyöritettäessä ole välttämätöntä seistä minkään nurin käännetyn pallin päällä, vaan ihan lattia riittää. Luonnollisesti virtuaalinen keilaus, tennis ja golf ovat hänelle huomattavasti tutumpia kuin vastaavat lajit ruudun ulkopuolella. Ekan kerran kytkiessäni lastani konsoliin, muistan kuitenkin hieman epäröineeni ja mielessäni ehti jopa käväistä, onko se nyt oikein opettaa lapselle urheilua ensin virtuaalisesti. Jos se vaikka oppii vääriä liikeratoja?
Tämä huoli voi tietenkin syntyä sellaisen vanhemman todellisuudesta käsin, joka on aloittanut virtuaalisen tenniksen pelaamisen valkoisella palkilla mustalla ruudulla ja on edelleen täysin hämmentynyt siitä, että wii:llä pelaaminen tuntuu niin oikeelta. Uuden vuosituhannen lapsille wii on vain peli eikä mitään sen kummempaa todellisuuden virtuaalista mallintamista. Tyttäreni wii-keilaa paremmin kuin minä, koska ei yritä tehdä sitä niin kuin oikeesti, sillä oikean keilapallon käsittelyyn ei hänellä riitä voimat vielä vuosiin. Vain äiti voi saada kiksit siitä, että keilaa virtuaalisesti niin oikeesti, että saa reisilihaksensa kipeäksi moneksi päiväksi. Lasten maailmassa, ennen ja nyt, leikki ja pelit tulevat ensin. Enkä minä voi syyttää Pongia siitä, että en kerta kaikkiaan saa palloa syötettyä verkon yli, jos vahingossa eksyn maila kädessä oikealle massakentälle. Ja kieroon kasvamisessani on varmasti suurempiakin syitä kuin Commodore 64:n joystickillä treenattu seiväshyppy.
Vaikka en saa sekoitettua tytärtäni saksilla ja näkkileivällä, ovat sentään muna ja kana välillä eri järjestyksessä. Ainakin käyttöliittymällisesti. Siis oikeesti.
Mitä pitäisi päätellä siitä, että vuoden 2009 tulevaisuustrendit esitetään monilonkeroisena vesipetona (PDF) eikä enää metrokarttoina kuten vuosien 2007 ja 2008 trendikartat?
Kuvastaako kartan piirto merihirviön muotoon sitä, että useimmat päätrendeistä ovat uhkaavia tai vähintäänkin epämiellyttäviä? Vuoden 2009 ydintrendeiksi nimittäin nostetaan epävarmuus, ikääntyminen, ilmastokriisi, velka, globaalit verkostot, voimasiirtymä itään, haavoittuvuus, ahdistuneisuus, GRIN-teknologia, kestävä kehitys ja digitaalisuus.
Yhteisiä päätrendejä edellisten vuosien kanssa nähdäkseni ovat ikääntyminen, ahdistuneisuus ja digitaalisuus. Tosin noissa aikaisempien vuosien kartoissa päätrendit eivät ole ihan samalla tavalla korostetusti esillä kuin uudessa merihirviöversiossa.
Muut ilmiöt ymmärsin ja allekirjoitinkin ensivilkaisulla, mutta GRIN-teknologia piti Googlettaa, ja mielenkiintoista kyllä, tulosjoukon ensimmäiseksi pomppasi Wikipediasta poistettujen artikkelien koontipaikka Deletionpedia. GRIN-teknologia ei poistopäätöksen mukaan ole oikea termi, koska se vain löyhästi yhdistää geeni-, robotti-, informaatio- ja nanoteknologiat. Jaahas. Pitänee seurata trendikartan suhteen myös sitä, onnistuuko GRIN vakiinnuttamaan paikkansa käsitteistössämme vuoden 2009 aikana tai myöhemmin. Ilmastokriisiä kartanlaatijat pitävät mahdollisena liioiteltuna floppina (red herring), mutta silti haluaisin omalle kartalleni nostaa GRIN-teknologian rinnalle "green technologyn" eli ympäristöteknologian, vaikka siitä tullee trendi vasta 2010 tai myöhemmin, kunhan esim. hybridiautoja on oikeasti eli yleisesti saatavilla. Autokuume minullako? Ehkä sitten vuonna 2010...
Oman karttani keskiössä näen tosi mielelläni digitaalisuuden, jonka haasteiden parissa saan puuhata myös työelämässä. Digitaalisuus-lonkeron osasina kartalle piirtyvät mm. infoähky, tarinankerronta, online-videot, lyhyet esitysmuodot, hipaisu/pintaraapaisu (tai ehkä "kermankuorinta" eli vain osa sisällöistä nousee esiin), Facebook-väsymys, pakeneminen kohti laatusisältöjä, vakavuus, e-kirjat, fantasia ja todellisuuspako sekä digitaaliset dieetit (lienee sama kuin Kai Halttusen lanseeraama informaatioaskeesi). Vaikka tuossa digitaalisuus-lonkerossakin on monta hankalaa haastetta, aion edelleen uskoa laadukkaisiin digitaalisiin sisältöihin, jotka elävät monimuotoista, muuntuvaa ja pitkää elämää globaaleissa verkoissa.
Kirjoituksen inspiraatio ja lähde: Future Exploration Network Blog - Our trend map for 2009: The vital Trends, Risks, and Red Herrings you must know, johon ensin törmäsin täällä: Trend Blend 2009: A Map of Time and Tide.
Postauksen alkuperäinen julkaisu täällä
Ajattele, jos olisi sellainen maailma, jossa me saatais palkkaa yksittäisten työsuoritteiden perusteella, ajatteli kollega ääneen kun suunnittelimme tämän blogin perustamista ja mietimme, millaiseen ajankäyttöön itse kunkin pitäisi varautua. Viime vuosina on paljon puhuttu pätkätöistä. Se olisi varmaan jo mikrotöitä sitten. Mitäpä uutta tuossa, monenlaista suorittavaa työtä palkitaan aikaan saadun perusteella. Marjoja poimitaan, saumoja ommellaan. Tällä digitaalisella aikakaudella tietotyöhön voisi menetelmällisesti ottaen soveltaa ihan samaa.
Digikuva julkaistu, blogimerkintä kirjoitettu, hakukoneessa näytty, sivulatauksia synnytetty, palkkaa ansaittu. Journalistin ammatin tulevaisuuden kauhukuva? Sellainen kehityskulku on jo nähtävissä ensimerkiksi valokuvan käytössä, että sen sijaan, että firma X tilaisi ammattivalokuvaaja Y:ltä otoksen kuuraisesta kanervikosta, firman hankkija etsiikin haluamansa netin kuvagallerioista ja pyytää lupaa saada käyttää kuvaa nimellistä korvausta vastaan. Harrastelijakuvaaja on otettu, firma pysyy budjetissa. Ammattikuvaaja istahtaa smoothien ääreen päivittämään bisnesmallinsa.
Eikös Neal Stephensonin Snowcrashissa (1992) esitelty tällainen tienestimalli? Kirjan henkilöt liikkuivat metaversessä ja kun törmäsivät kiinnostavaan informaatioon, latasivat sen jonkin suuren tietoarkistofirman tietokantaan ja saivat krediittiä sen mukaan, minkäarvoista tietoa olivat hankkineet.
Pari vuotta sitten ilmestyneessä Freakonomics (Outoustalous) -kirjassa tutkittiin lasten nimien trendejä ja havaittiin, että siinä missä ennen riitti kourallinen nimiä, kohti nykyaikaa tultaessa käytössä olevien eri nimien määrä lisääntyi. Historiallisesti oli nähtävissä, että tietyt nimet toistuivat sykleittäin ja nimiruljanssia pyöritti varakas eliitti, jonka nimiä rahvas viiveellä kopioi omalle jälkikasvulleen.
Hakukone-erottuvuuden vuoksi saattaa syntyä ihan uusi tapa antaa lapselle nimi, jota ei ole ollut vielä kenelläkään. Syntyykö uusia nettipalveluja, jossa pyritään generoimaan etunimeksi merkkijono, jota kukaan ei ole vielä käyttänyt? (Nappasin tämän ajatuksen jostakin podcastista, juontajan sivuhuomautuksesta, luultavimmin Buzz Out Loudista, mutten muista, mistä jaksosta.)
Luin tulevaisuudentutkija Mika Mannermaata yhtaikaa tulenkantaja Olavi Paavolaisen kanssa. Nykyaikaa etsimässä - esseen teknohurmioitunut paatos komppasi hauskasti viileämmän analyyttisesti kirjoitettua Jokuveliä, katsausta tämän hetken tulevaisuuden muutosvoimiin. Tämä blogi syntyi useamman kollegan halusta kirjata muistiin ympärillään näkemiään ja kokemiaan muutokseen, teknologiaan ja kehitykseen liittyviä asioita.
Tulevaisuudentutkijat puhuvat heikoista signaaleista. Arkisesti sanoen - havaintoja. Kirjoittajina alkuvaiheessa ainakin YLE Tekniikasta Arto Markku ja Uusista palveluista Tuija Aalto ja jatkossa monia muitakin.
Tilaa RSS ja poikkea kanavalla porisemassa. Kommentoimaan pääset rekisteröimällä itsellesi YLE Passin ja kirjautumalla sisään.
Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
