Aikaleima

Miksi tyytyä kesäaikaan kun viisareita voisi pyöräyttää enemmänkin

Kellojen siirto kesäaikaan jaksaa ärsyttää vuodesta toiseen. "Vähän kuin toipuisi jetlagistä", totesi kollega hississä kesäajan ensimmäisenä arkiaamuna. Ja samasta asiastahan siinä on kysymys: aikaerorasituksesta.

Miksi aikaerorasitus sitten harmittaa vähemmän silloin kun se syntyy matkustamisesta eikä EU-määräyksestä? No, toisin kuin kesäajalla, matkustamisella on aina jokin tarkoitus, ja matkan ajankohdasta ja kohteesta voi päättää useimmiten itse. Akuutiksi ratkaisuksi kesäaikaraivoon voisikin ehkä sopia, että matkustaa maaliskuussa jonnekin toiselle aikavyöhykkeelle, jolloin jetlag-fiilikselle on oikea ja itseaiheutettu peruste.

Mutta lentomatkailu ei tietysti ole hyvä juttu ainakaan pelkän kesäaikatorjunnan takia, kun pikemminkin pitäisi pyrkiä pienentämään omaa ekologista jalanjälkeään. Voisiko kelloja siirrellä muuten vaan vapaaehtoisesti ja samalla valita oman aikavyöhykkeensä?

Lähikaukomatkailu säästää ilmastoa ja sopii myös kiireisille

Ehdotan lähikaukomatkoja. Ne voisi toteuttaa isossa hallissa, jonne myytäisiin "matkoja" eri puolille maailmaa. Matkalaukku pakattaisiin kuten oikeallekin matkalle, ja hallin eteisessä olisi ihan oikea terminaalitunnelma. Talvikamppeet jätettäisiin narikkaan, ja kellot siirrettäisiin kohdemaan aikaan. Kiireinen matkaaja marssisi suoraan hallin matkakohteeseen, mutta perinteisempi voisi istua virtuaalilentokoneeseen ja viettää muutaman tunnin turvavöissä perillepääsyä odotellen.

Halliin olisi rakennettu niin autenttinen ympäristö kuin mahdollista paikallisine ihmisineen, turisteineen, äänineen, hajuineen ja makuineen. Ja jokainen tietysti valitsisi itse miten matka-aikansa kuluttaisi. Majoitusvaihtoehtoja olisi tarjolla joka lähtöön, ja tarjolla olisi mahdollisuus omatoimimatkailuun tai opastettuihin kiertoajeluihin.

Toisten maailmojen tehotunnelmaa virtuaalikypärällä

Koska tilaan rakennetut lavasteet joka tapauksessa olisivat vain kulissia eikä paikallisia ihmisiäkään olisi riittävää määrää, intensiivisempää tunnelmaa haluavien olisi mahdollista käyttää lisäksi virtuaalikypärää, joka tuo äänet, hajut ja maut käytännössä oman pään sisään. Kypärään sisältyvän nettiyhteyden, kameran ja äänentoistolaitteiden avulla voisi päästä vielä lähemmäksi aitoa kohdemaata ja kommunikoimaan siellä jossain kaukana olevien ihmisten kanssa.

Maapallon oikeiden kohteiden lisäksi tarjolla voisi olla matkoja myös keksittyihin maailmoihin. Yhteistä näille kaikille olisi, että matka kestäisi lyhyimmilläänkin useampia päiviä, jona aikana matkalainen olisi täysin irti normaalista arjestaan ja aikavyöhykkeestään.

Virtuaalikypärä voi olla kaupoissa jo muutaman vuoden kuluttua ja se mahdollistaa nämä elämysmatkat vaikka omasta makuuhuoneesta. Mutta milloin nähdään se, että urheilu- tai messuhalli muuttuu vaikkapa kahden viikon virtuaali-Brasiliaksi, jossa pääsee keskelle Rion karnevaalitunnelmaa kypärällä tai ilman?

Asiasanat:

aikamatkailu

kesäaika

matkailu

virtuaalimatkailu

3 kommenttia

Tarinaa kyynerpäistä ja tekniikan ihmeistä

4 kommenttia

Tytär oli tänään kotona eskarista, se pitkäveteinen kuumeenjälkeinenpäivä. Äiti ja tytär pelasivat UNOa keittiönpöydän ääressä- ihan vanhanaikaisilla pelikorteilla.

-Äiti, mitä ei saa pitää poydällä? kysyy tyttö ärhäkkäästi

-No mitä?

-Kyynerpäitä!!

Minulla, äidillä, on kyynerpäät aina pöydällä- sitähän varten on pöytälevy suunniteltu, ne menevät sinne automaattisesti, vaikka tytär vähän väliä huomauttaakin:

-Kyynerpäät pois pöydältä äiti!!!

Aletaan keskustelu elämän perusasioista:

-Miksi ne kyynerpäät pitäisi olla jossain muualla? Eihän se nyt niin suuri juttu ole, jos niitä pitää pöydällä.

-Se on huono tapa, Tarhassa on kerrottu. toteaa tyttö.

Mitä huonoa siinä nyt on jos kyynerpäät eksyy pöydälle, kun miettii sitä kaikkea pahaa mitä maailmassa tapahtuu, pohtii äiti, muttei sano mitään ääneen vaan koettaa olla pistämättä taas kyynerpäitä pöydälle, jottei tyttö hermostuisi ja jotteivat tarhatädit pitäisi äitiä aivan huonona vanhempana. Ei siinä, etteikö äiti olisi kuullut ennekin tuota kyyynerpääjuttua. Silloin kun oli lapsi, se teroitettiin päähän. Sitten kun tuli murrosikään kyynärpäät eksyivät aina protestiksi pöydälle. Sitten kun kasvoi aikuiseksi kyseenalaisti koko homman. Olisikohan aika jo irrottautua vanhoista turhista uskomuksista?

Kun tulee äidiksi tai isäksi alkaa automaattisesti vertaamaan omaa lapsuuttaan lapsiensa elämään. Ei silloin siihen aikaan, kun minä olin pieni ollut videoita, tulee joskus todettua lapsille, jotka katsovat vanhempaansa silmät tapilla, suu apposen ammolla.

-Ei videoita?

-Ei ollut!

-Entä telkkaria?

-No se oli, mutta mustavalkoisena

-Mustavalkoisena! Huijaat!

-En huijaa. Eikä ollut tietokoneita, ei internettiä, ei matkapuhelimia, ei pelikonsoleita, ei mikroaaltouunia, ei digikameraa.

-Oliko silloin dinosauruksia? kysyvät lapset totisina

Insinöörinä omaa nuoruuttaan tulee kelattua erityisesti teknisten vempaitten läpi.

Perheemme kun ei ollut sitä rikkainta sakkia kaupunginosassamme, antiikin tekniikkaan tuli tutustuttua tavallista pidemmän aikaa. Perheemme mustavalkotv:ssä oli sentinkorkuiset lieriömäiset napit eri kanaville. Niitä oli kuusi kappaletta, vaikka tarvetta ei olisi ollut kuin kahdelle. Napit olivat aina rikki ja ne jouduttiin teippaamaan alas, jos halusi katsoa jotain kanavaa. Ennakointitaidot tuli opittua jo tuohon aikaan, koska meidän perheen telkkari oli hämäläistä laatua: kesti viitisen minuuttia saada televisio lämpenemään ja kuva ruutuun. Tuohon aikaan alkoi jo naapurustossa kaikilla olla väritelkat, mutta meillä televisiota katseltiin tietenkin mustavalkoisen. Kaverin isä piruilikin, että väännetäänkö meidänkin telkasta värit pois, että Elina tuntisi olonsa kotoisaksi. No eivät kuitenkaan pistäneet vaan vetäisivät vielä esiin televisiopelin (kaksi palkkia ja liikkuva pikseli), joita ei ennen oltu kylillä nähty.

Ala-asteelta mieleen tulee erityisesti kopiokone ja spriin tuoksu. Joskus opettaja otti jonkun oppilaan apuriksi kopioimaan opettajanhuoneeseen. Se oli hieno hetki. Sprii tuoksui kiinnostavalta ja laite itsessään oli tietenkin vaikuttava näky. Nyt ovat muistikuvat jo pyyhkiytyneet sen verran, että muistoissa ei ole kuin kampi, jota väännettiin. Ensimmäisissä papereissa väri näkyi tervänä, mutta viimeiset kopiot oli tarkoitettu salakoodaajille. Puolet tekstistä puuttui. Jotenkin minä muistelen, että paperit olivat myös tuoreeltaan lämpimiä.

Kolmas tekniikkavempele, joka on jäänyt mieleen lapsuudestani oli kirjaston lainauskone. Se oli vakuuttavan näköinen harmaa kone, jonka alle kirjat ja kirjastokortti pistettiin. Se otti kuvan jokaisesta kirjasta, lainausajasta ja lainaajasta, saattoi tarpeen tullen kotiin myöhästymismaksut. Niihin meni jo silloin omaisuus. Jotkut asiat vain pysyvät ja paranevat.

kuva: "silloin ennenvanhaan" on nykyään "retro"

4 kommenttia

Televisio yrittää ymmärtää verkkoa

0 kommenttia

Täällä Cannes, MIPTV. Kolmen päivän seminaariannin perusteella vaikuttaa siltä, että eurooppalaisilla TV-toimijoilla on yhtä ja toista opittavaa sosiaalisesta mediasta ja verkosta laajemminkin toimintaympäristönä.

TV-ohjelmien jakelu online-ympäristössä on aloitettu eri alueilla vaihtelevalla menestyksellä. Sosiaalisia verkostoja pidetään - ja nyt yleistän rajusti - pääosin markkinointiväylänä. Kaupallisten toimijoiden on tietenkin ajateltava sisällöllään rahastamista. Julkisen palvelun toimija kuten YLE voi suuremmalla sielunrauhalla keskittyä luomaan suhteita yleisöihinsä sen lisäksi, että tarjoaa palvelujaan verkossa.

Muistiinpanoja, joita Pirkka Aunola, Tanja Iikkanen ja allekirjoittanut olemme tilaisuuden aikana julkaisseet, ks. http://bit.ly/miptv2009 http://search.twitter.com/search?q=%23MIPTV

Asiasanat:

MIPTV

seminaari

0 kommenttia

Creative Commons on digitaalisen ajan tekijänoikeusmekanismi

0 kommenttia

Nine Inch Nails julkaisi Ghosts I - IV -albuminsa Creative Commons - lisenssillä faniensa ilmaiseksi ladattavaksi. Samaan aikaan albumi oli vuoden 2008 myydyin Amazonin MP3-kaupassa.

Valkoinen talo jakaa nettisivujensa sisällöt vapaasti jatkokäytettäväksi. BY-lisenssi ei vaadi muuta kuin alkuperäisen tekijän mainitsemisen. BY-lisensoidulle teokselle saa tehdä mitä vain; kopioida, kääntää, remiksata ja hyödyntää kaupallisesti, kunhan mainitsee lähteen.

Laulaja Gwen Stefani julkaisi Zuma-vauvastaan kuvan CC-lisenssillä. Hän olisi voinut myydä kuvan lehdille hyvään hintaan, mutta päätti antaa sen faneilleen ilmaiseksi. BY NC ND - lisenssin mukaan teosta saa julkaista uudelleen ei-kaupallisissa yhteyksissä, kunhan mainitsee lähteen.

Al Jazeera julkaisee vapaasti hyödynnettävää videoleikkeiden varastoa verkossa. Uutiskanavan Creative Commons Repositoryssä voi katsella sisältöjä ja ladata korkearesoluutioisen (broadcast-tasoisen) tiedoston koneelleen. Creatice Commons - lisenssi sallii jopa kaupallisen TV-käytön: ainoana ehtona on alkuperäisen tekijän mainitseminen.

Kansainvälinen TV-ohjelmien osto- ja myyntitapahtuma MIPTV on parhaillaan meneillään Cannesissa. Seminaariohjelma käynnistyi rautaisannoksella uudenaikaista tekijänoikeuksien luovutuslisenssitietoutta.

Esimerkkejä Creative Commons - lisenssin käytöstä esittelivät Donatella Della Ratta Creative Commons -verkostosta ja Pierre-Yves Lanneau-Saint-Léger Jamendo.com - musiikkipalvelusta.

Jamendo on maailman suurin ilmaiseksi laillisesti ladattavaa musiikkia tarjoava palvelu. Palvelussa on 200 000 biisiä 9000 artistilta. Jamendo Pro tarjoaa TV- ja mainostuottajille helpon väylän hankkia musiikkia tuotantoihinsa. Jamendoon sitoutuneet musiikin tekijät ja tuottajat eivät ole minkään tekijänoikeusjärjestön jäseniä, joten teidän ei tarvitse maksaa mitään mihinkään muualle, Lanneau-Saint-Léger mainosti.

Creative Commons - lisensoinnin hyötyinä tuotiin esiin viraalimarkkinointi ja brändin rakentaminen.

Paneeliin osallistunut lakimies Ingrid Silver kuvasi Creative Commons -lisenssin kasvavaa suosiota yhteiskunnalliseksi ja filosofiseksi muutokseksi suhteessa tekijänoikeuksiin. Perinteinen tekijänoikeus pidättää kaikki oikeudet, kun CC luovuttaa tekijälle sopivan osan niistä yhteisen hyvän vuoksi; jotta ihmiset voivat luoda uutta digitaalista kulttuuria yhdessä.

Silver huomautti, että jonkinlainen rajoitus tekijänoikeuteen yhteisen hyvän nimessä tehtiin jo 1710, kun tekijänoikeudesta ensimmäistä kertaa Englannissa lailla säädettiin. Kirjan tekijänoikeuden haltijan oli annettava yhdeksän kopiota ilmaiseksi yhdeksää eri kirjastoa varten.

Creative Commons Suomessa

Asiasanat:

0 kommenttia

Se tavallinen

1 kommentti

Poikani, tuolloin kolme vee, istahti tarhassa aamulla pöydän ääreen ja huudahti ruokakärryjen takana seisovalle hoitajalle: " Se tavallinen!" Eteen tupsahti kohta lautasellinen puuroa, johon oli siroiteltu kanelisokeria ja jota koristi auringonkeltainen voisilmä. "Se tavallinen" sujahti nopeasti parempiin suihin. Uusi hoitaja, joka ei taas ollut oppinut poikani tuikitärkeitä rutiineja meni onnettomana lisäämään aamupuuroon lusikallisen hilloa. Kuvitelkaa: hilloa! Minun pojalleni, joka ei ole mikään hillopoika (tämän olen äitinä kantapään kautta oppinut). Kauhistuneena kaavin hilloa lautaselta, olinhan onneksi paikalla todistamassa tätä tapausta, ja yritin pimittää pojaltani virhettä. Pyyhin jopa lusikan, jottei siinä olisi näkynyt hillon jäämiä. Olisi tullut huuto jos toinenkin, jos poika olisi sattunut huomaamaan.

Viikko sitten kauhistuin sitä, että olin ostanut keltaista vessapaperia. Meidän perhe kun aina käyttää vain valkoista. Olemme sellainen valkoisen vessapaperin perhe. Keltainen rulla näytti siltä, että joku olisi pissinyt valkoisen rullan päälle ja kuivumisen jälkeen se olisi viattomasti ripustettu taas vessapaperitelineeseen. Kun huomasin miten voimakkaita tunteita keltainen vessapaperi aiheuttaa, päätin, että vastaisuudessa ostan vain valkoista. Sitten aloin pohtimaan nuoruuttani: koulussa oli vessapaperi aina keltaista. Silloin aina kaikki vessapaperit olivat keltaisia. Pohdin, että milloin minulle tapahtui se, että vaihdoin keltaisen valkoiseen ja aloin hyljeksiä keltaista. Eikö se ole ihan sama, minkä väriseen paperiin takapuolensa pyyhkii?

On olemassa asioita, joihin ihmiset turtuvat niin paljon, että niiden muutos aiheuttaa järkytystä. Oikeastaan pitäisi olla laki, joka kieltää sellaiset muutokset. Kuka esimerkiksi päätti vetää pois markkinoilta "Roopeankan kolikot" karkkipussit, joista erityisesti pidin nuoruudessani, ja kuka keksi, että Sipsit voivat näyttää näkkileivältä (oletteko jo bonganneet tämän uutuuden??)? Miksi piti vaihtaa busseissa "älykortteihin" kun aina ennenkin on pärjätty naksautettavilla kertalipuilla ja kuka sai sen idean päähänsä muutama vuosi sitten, että Hesarin ulkonäkö piti muuttaa? Se sai aikaan hirveän protestiaallon aikanaan.Ne arvokkaat rutiinit ja pysyvyydet! Ne pitävät elämän jotenkin raiteillaan. Muutosta, kuten nyt hilloa, on parempi vastustaa, kunnes siihen viimein tottuu, ja kaikki vastarinta on kohdennettava seuraaviin kurkkiviin rutiininmurtajiin.

Minulle siis "se tavallinen" tai jos muutos on pakollinen, niin hitaasti kypsennettynä, kiitos.

Kuva: Kyllä sillä vielä yhden kesän kalastelee!

Asiasanat:

muutosvastarinta

1 kommentti

Kun keskusteleminen on julkaisemista, mihin vedetään salakuuntelun raja?

1 kommentti

Kulutusjuhla - yhdistyksen järjestämässä Kuluttajat, yritykset ja verkkokeskustelut - illassa oli kuulemma eilen keskusteltu siitä, miten yritykset seuraaavat nykyään kuluttajien nettikeskusteluja. Onko oikein, että yritykset aktiivisesti seuraavat sitä, mitä ihmiset keskenään keskustelevat?

Mari Koistinen pohti blogissaan, ymmärtävätkö ihmiset, että heitä seurataan. "Yhtenä aiheena olen välillä mielessäni pyöritellyt sitä, ymmärtävätkö ihmiset, että heidän verkkokommenttejaan oikeasti voidaan seurata. Jussi-Pekka (Erkkola, Nokialta, TA huom.) oli aiemmin kertonut, miten hän seuraa Twitterissä Nokian keskusteluja ja kysyin häneltä siitä, miten ihmiset suhtautuvat, jos siellä yrityksen edustaja reagoi. Jussi-Pekka sanoi, että kommentit otetaan hyvin vastaan: osa on yllättynyt, osa toivoisi näkyvyyttä yrityksiltä vielä enemmän."

Sosiaalisen median käytön suurimpia mediakasvatuksellisia haasteita on yksityisen ja julkisen rajan veto. Fyysisen maailman toimintatapoja ei oikein voi hedelmällisesti verrata digimaailmaan, mutta silti tekee mieli kysyä, mitä jos samalla logiikalla kauppakeskuksiin ja linja-autojen kattoon ripustettaisi mikrofoneja, jotka äänittävät kansan keskustelua, ja joku tallentaisi, purkaisi ja analysoisi niitä?

Asiasanat:

1 kommentti

Sijauspatja

1 kommentti

"Niin Makaat kuin Petaat" totesi mummi aina minulle nuoruudessani. Tuo lauseenparsi sisältää syvällisemmänkin merkityksen kuin vain sängyn laittoon liittyvän, mutta käytännön ihmisenä mummi puhui minulle aina oman nukkumapaikan petaamisesta. Päiväpeiton pitää olla sängyn päällä sileänä, lakanat tiiviisti käännettynä patjan alle niin, että jos kolikon heittää patjalle se pomppaa siitä pois jälkeä jättämättä. Onneksi mummi ei enää vieraile makuuhuonettani tarkastamassa näinä päivinä. Hän todennäköisesti saisi sydänkohtauksen. Lakana on ties missä, yleensä puoliksi lattialla ja puoliksi sängyllä. Päiväpeite on tosin kauniisti laskostettu- kaapin hyllylle. Illalla kun rojahdan sänkyyn olen niin väsynyt, että tuskin jaksan korjata lakanaa taas paikoilleen, se kuitenkin kiemurtelisi yön aikana jonnekin patjojen väliin. Silti huonosti pedatulla sängyllä nukun rankan päivän jälkeen syntisen hyvin- ihan jo vanhan kansan viisauksien kiusaksi.

Ajat ovat muuttuneet. Mummi ei koskaan käyttänyt sijauspatjaa. Minulla taas on hitonmoisen kallis patjayhdistelmä, kuulua merkkiä. Tietenkin mukaan piti ostaa sijauspatja, koska sijauspatjan osto on nykyään itsestäänselvyys. Olen aina miettinyt, että mitä sijauspatjalla edes tekee, mutta pikkuhiljaa se on minulle selvinnyt: sijauspatja mahdollistaa sen, että lakanallakin on omat yöjuoksunsa.

Toisaalta en minä voi sijauspatjaa kaikesta syyttää. Minä olen vain liian kiireinen tai laiska (usein näitä sanoja käytetään puhekielessä synonyymeinä) laittamaan sänkyäni aamulla. Aamut ovat minulle muutenkin kiireistä aikaa: pitää pukea lapset, pakata reput ja etsiä hanskat, on ruokittava koirat, käytettävä ne ulkona, silitettävä omat vaatteet, juotava kahvi, ettei kärsisi loppupäivää kauheasta päänsärystä, etsittävä avaimet, silmälasit, tietokone, kulkulupa, skrabattava auton ikkunat (erityisesti talvella), vietävä lapset tarhaan ja sitten itse selviydyttävä työpaikalle jotakuinkin edustuskunnossa. Ja kaikki tuo edellämainittu noin tunnissa. Tuossa aamuryminässä ei todellakaan tule mieleenkään se, että ryntäisin vielä petaamaan sängyt tyhjää kotia varten. Joku aika sitten mummi kyseli, että miten ihmeessä sinä saat hoidettua vaativan työn ja lapset ja samalla pidettyä huushollin kunnossa. Minä vastasin mummille että en pystykään.

* * *

kuva: poika pomppii sängyllä ja testaa, että pysyykö lakana tällä kertaa paikalla

Asiasanat:

sijauspatja

1 kommentti

Paras baari voi löytyä kotoasi

8 kommenttia

Spontaani juhliminen onnistuu yleensä paljon paremmin kuin liian pitkään suunnitellut illanvietot. Nykyisin se on myös paljon helpompaa, kun ei tarvitse edes poistua kotoa juhlintaa varten.

Tiedän, että tämä voi kuulostaa monen mielestä nololta nörtteilyltä, mutta voin parin kokeilun jälkeen tunnustaa julkisesti, että Facebook on paljon parempi baari kuin monet fyysisen maailman vastaavat viritelmät.

Otetaan esimerkiksi viime viikon perjantai.

Työviikko oli ollut väsyttävä ja ystäväni ilmoitti iltayhdeksältä Facebookissa ottavansa kalsarikaljaa kotonaan. Lyöttäydyin joukkoon, ja pian pari muutakin tuttua asettautui ystäväni profiiliin viettämään iltaa.

Omassa jääkaapissani oli sopivasti rapsakkaa rieslingiä, joka avasi sopivasti kielen, tai oikeastaan sormen kannat. Keskustelu soljui illan pimetessä yleisistä höpinöistä klassisiin baariaiheisiin, joiden sisältöä itse kukin saa vain arvailla.

Mutta yhteinen baarikokemus ei jäänyt pelkästään suunpieksentään, sillä meillä kaikilla oli käytössä Spotify. Jokainen toimi vuoronperään DJ:nä ja yhteinen soittolista kaikui jokaisen osallistujan omassa kodissa. Mitä myöhempään ilta meni, sitä rohkeammaksi soittolista ja puheenaiheet muuttuivat.

Varsinaista valomerkkiä ei FB-baarissa anneta, mutta luonnollinen väsähdyshetki asettui puoli kahden aikoihin. Tietenkin, sillä silloinhan myös Kallion baareissa valomerkki tulee.

Facebook-baari-illan kaari on yllättävän samanlainen kuin fyysisessä maailmassa. Illasta löytyivät hetket, jolloin kehutaan vuoron perään toisiaan Hyvä tyyppi -asenteella ja nolot paljastuksetkin asettuvat luontevasti virtuaalisen baari-illan virtaan.

Mutta onko FB-baarista haastamaan perinteisiä illanistujaisia? Listataanpa plussat ja miinukset:

Facebook-baarin plussat

Saa pukeutua kuten haluaa, tai vaikka olla pukeutumatta
Lapsiperheellisetkin voivat osallistua suhteellisen kätevästi
Ei tarvitse tälläytyä
Halvat hinnat
Mikään perusbaareista ei tarjoa yhtä hyvää rieslingiä kuin FB-baari
Vessat ovat siistit, eikä tarvitse pelätä lattialla olevia lasinsiruja
Viereisistä pöydistä ei koskaan haasteta riitaa
Matka baarista kotiin on äärimmäisen lyhyt
Musiikki on aina hyvää, tai ainakin sen voi vaihtaa nopeasti
Kun keskustelu tapahtuu kirjoittamalla, ei ainakaan heti lipsauta nolouksia julki
Jälkikäteen voi palata katsomaan mitä tuli sanottua

Facebook-baarin miinukset

Juomat voivat loppua kesken
Keskustelut voivat olla hieman epäsynkronoituja (tosin sama pätee oikeisiin baarikeskusteluihinkin)
Makkaraperunat voivat jäädä saamatta, jos pakastinta ei ole varustettu FB-iltaa varten
Jälkikäteen voi palata katsomaan mitä tuli sanottua

Voi olla, että vielä tuhahtelet virtuaalisille baari-illoille, mutta kokeile edes ennen tyrmäämistä. Minusta se on mitä parhain vaihtoehto illoille, jolloin haluaisi hengailla kavereiden kanssa, vaikkei jaksa lähteä kotoa minnekään.

Suosittelen kuitenkin ennen tiukkaa FB-juhlintaa tarkistamaan, että yksityisyysasetuksesi ovat kunnossa.

Asiasanat:

facebook yhteisö baari spotify

8 kommenttia

Karkkisekoituksia ja hedelmäsalaattia - mediavalintojen eväät

0 kommenttia

Yleisradiotoiminnassa ohjelmistosuunnittelua ohjaa käsitys yleisön ajankäytöstä - siitä, mitä heidän uskotaan haluavan ja tarvitsevan päivän kunakin hetkenä.

Ohjelmien tekemistä on aina ohjannut tieto lähettävän kanavan profiilista ja ohjelmapaikan sijainnista ohjelmakaaviossa. Ohjelmat on täytynyt järjestää lähetettäväksi peräkkäin ja ohjelmasijoittelulla on synnytetty tilanne, että tietyistä ohjelmista pitävät ihmiset ovat kerääntyneet aina samaan aikaan viikosta kanavan äärelle katsomaan lempiohjelmaansa.

Paras katseluaika oli keski-illassa, johon kanavien parhaat showt sijoiteltiin naulitsemaan töistä palannut ja illallisensa nauttinut normiyleisö sohviinsa.

Luulen, että joudun parinkymmenen vuoden kuluttua vääntämään tätä rautalangasta tyttärelleni. Siis että piti julkaista ohjelmia peräkkäin, kun ei yhtaikaa lähettämiseen ollut kaistaa? Että jonkun ohjelman nähdäkseen piti olla ruudun ääressä presiis tiettyyn aikaan, ei ennemmin, ei myöhemmin?

Taajuuksien rajallisuus muovannut mediamaiseman

Radiotaajuudet ovat rajallinen luonnonvara, jota yhteiskunta hallinnoi myöntämällä ansioituneille toimijoille toimilupia määrätyille taajuuksille, joille ne voivat lähettää ohjelmaa. TV- ja radiotoimintaa mahtuu harjoittamaan vain määrätty joukko toimijoita kerrallaan. Toisin on netissä. Tilaa on julkaista vaikka kaikki sisältö yhtaikaa.

Kun kaikki sisältö voi olla kerran julkaistuna olla kenen tahansa saavutettavissa missä ja koska hyvänsä, on ohjelman, tai sanotaanko sisällön, tekijällä uusi vapaus, ja uudet haasteet.

Kenelle suunnata mikäkin ohjelma? Jos ohjelma on "kenelle vaan", se ei ole kenellekään. On muodostettava uudet käsitykset ohjelmia nauttivista yleisöistä. Ja kun yleisöt on tunnistettu ja heitä koskettava ohjelma valmistettu - miten välittää tieto sen saatavuudesta?

Suosittelu saa voimaa uusista viestintävälineistä

Alamme vähitellen ymmärtää suusta suuhun - markkinoinnin voimaa ja sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia siinä.

Facebook on juuri muuttanut markkinapaikkojaan muistuttamaan enemmän käyttäjien profiileja niin, että tuotteilla ja palveluillakin voi olla statusviestejä, jotka näkyvät käyttäjien kaveriuutisten seassa.

- Uutuusdonitsi uunista ulos - tule heti, kaverisi maistoivat jo!

On demand ja suora lähetys puolustavat paikkojaan eri käyttötilanteissa.

Tallentavan digiboksin käyttäjät kertovat mediakäyttönsä muuttuneen jo. Ei ole enää juuri väliä sillä, mihin aikaan joku ohjelma televisiosta tulee, se tallennetaan ja katsotaan sitten kun itselle sopii. Jo VHS-videoiden ajalta muistamme toisaalta korkeuksiin kasvavien kasettipinojen aiheuttaman tuskan: koska minä muka tämän kaiken katson?

Ennen tallennusvälineitä ohjelmakaaviollinen kanava tarjosi reilun pelin: joko katsot nyt tai et ollenkaan. Tulemmeko näkemään uudenlaisia tällaisia konsepteja, jotka rakennetaan suoran lähetyksen ympärille?

Mikäli suurten kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjäyhtiöistä riippuu, kyllä - ne kun myyvät lähetysoikeudet vain sellaisille kaapelikanaville, joita voi katsoa vain sellaisilla digibokseilla, jotka eivät pysty tallentamaan ohjelmaa. Urheilukilpailujen ja päällä olevien uutistilanteiden seuraamisessa suorassa lähetyksessä on tietysti hohtoa katsojan kannaltakin.

Joka päivä karkkipäivä?

Rajattoman valinnanvapauden tyhmistävää vaikutusta pelkäävien mielestä yleisöt menevät pilalle, kun ne eivät enää altistu jonkun autoritatiivisen tahon viisaasti valitsemille ohjelmakokonaisuuksille saadessaan poimia mitä tahtovat. Porkkanat ja lanttupalat jäävät syömättä, jos joka päivä on karkkipäivä?

Vastaus ei tietenkään voi olla karkkihyllyn valikoiman rajoittaminen vaan monipuolisten kokkaustaitojen opetus. Kaivataan mediakasvatusta, jotta ihmiset osaisivat tarttua digitaalisen toimintaympäristön avaamiin myönteisiin mahdollisuuksiin olemalla aktiivisia mediakäyttäjiä ja sisällön tuottajia. Itse tehty hedelmäsalaatti maistuu jo ihan toiselta kuin koulukeittiön nahistunut nauris. Sitä paitsi tylsistäkin aineksista voi tehdä maistuvia haukkapaloja - kunnallisvaalien tiimoilta syntynyttä hauskinta poliittista viihdettä pitkään aikaan lienee ollut YouTubessa levinnyt Jutta Urpilaisen "Aivan aluksi" -haastatteluremix.

Entä jos kaikki YLEssä koskaan lähetetty omatuotantoinen ohjelmisto olisi vapaasti ladattavissa ja muokattavissa? Toimitusjohtaja Jungnerin Taloussanomille luonnostelemat näkymät ennustavat hyviä aikoja kotikokeille.

Asiasanat:

0 kommenttia

"Isä, haluatko katsoa minun tekemiäni videoita?"

0 kommenttia

Kuuntelin aikoinani raitiovaunussa aina musiikkia, kunnes tajusin, että ympärilläni käytävät keskustelut ja ihmisten tarkkaileminen ovat itse asiassa paljon mielenkiintoisempia kuin paras musiikki ikinä.

Jokin aika sitten matkalla keskustaan nuori, ehkä noin 8-9-vuotias tyttö nousi isänsä kanssa raitiovaunuun Kalliosta, ja he istuivat eteeni.

Pienen hiljaisen hetken jälkeen tyttö kaivoi taskustaan matkapuhelimen.

"Isä, haluatko katsoa minun tekemiäni videoita?" tyttö kysyi osoittaen matkapuhelintaan. Tyttö esitteli ylpeänä videoita, ja kertoi kuinka hän oli lisännyt siihen musiikin omalta tietokoneeltaan.

Isä ei näyttänyt vaikuttuneelta. Hän näpräsi omaa matkapuhelintaan eikä edes katsonut videota kunnolla.

Seuraavalla pysäkillä raitiovaunuun nousi isän työkaveri. Tyttö sai jäädä yksin itsetehtyjen videoidensa kanssa, kun miehet keskustelivat kiireestä:

"On kyllä ollut kauhean kiire ja nyt on kiire viedä tyttö tanssitunnille. Piti jättää se luistelu pois, kun niitä tunteja olisi ollut liian monta viikossa."

Vieressä ohjattuun harrastukseen matkaava tyttö näpytteli omaehtoisesti kännykkäänsä ja kuka ties leikkasi jo seuraavaa videopätkää. Toivottavasti isä kiinnostuu niistä joku päivä.

Lainaukset ovat muistini mukaiset, eivätkä varmasti täysin sanatarkkoja.

Asiasanat:

mobiili video raitiovaunu media

0 kommenttia

Sivut

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.