YLE järjesti Isossa Pajassa 17.4. työpajan, jossa keskusteltiin YLEn roolista tulevaisuuden mediaekosysteemissä. Vedin radion ryhmätyön ja lupasin purkaa muistiinpanot tässä blogissa.

Keskusteluissa pyörittiin paljon suosittelun ja metadatan kirjaamisen ympärillä. Kun piti nostaa tunnin aikana puhutusta tärkein yksittäinen asia, joka on saatava kuntoon, ryhmä oli yksimielinen: audioille pitää saada pysyvät linkit.

Tällä hetkellä YLE Areenaan julkaistaan juttu määräajaksi, minkä jälkeen linkki kuolee,  sen takana ei ole enää mitään kiinnostavaa. Ryhmän mielestä voisi olla.

Audiosisällöille pitäisi siis toteuttaa pysyvä linkki ja viitekortti: Yksi ainoa verkko-osoite, joka pysyy, vaikka ohjelma olisikin välillä pois julkaisusta esitysoikeussopimuksellisista syistä. Tämä toimenpide ennakoi sitä päivää, jolloin YLEn lobbaus puree ja tekijänoikeuslakia muutetaan niin, että YLE voi avata arkistot.

Perusteluja

1. Suosittelu ja Long Tail

Pysyvä linkki edistäisi suositteluverkostoihin pääsyä. Ohjelman pysyvä linkki tekee mahdolliseksi viittaamisen ohjelmaan huolehtimatta sen poistumisesta Areenasta (vrt. nyt bloggaajat eivät mielellään linkitä, koska eivät halua blogiinsa rikkoutuvia linkkejä)

Myös muut verkkojulkaisut saattavat linkittää hanakammin Areenaan, kun voivat luottaa siihen, että niiden juttuarkistoissakin oleva linkki on relevantti.

2. Aikalaisreaktio talteen

Pysyvä linkki pitää aikalaisreaktion jutun mukana. (Vrt. Erik Bäckmanin vetämän TV-ryhmän yhteenveto, ”jokainen ohjelma voi olla yhteisö”). Yleisön tuottama metadata pysyy linkin mukana tallessa. Yleisö motivoituu metadatoittamaan sisältöjä paremmin, kun työ ei mene hukkaan.

Miten tähän tultiin – muistiinpanot fläpeistä tässä purettuna.

Aamuradio naurattaa

Ryhmän työ käynnistyi pohtimalla, mitä radio on itse kullekin. Ensimäiseksi pintaan nousi aamushow. ”Kuuntelen Suomi-popin aamua ja nauran”. ”Aamupalalla ennen töihin lähtöä kuuntelen aamuohjelmaa ”. Työpaikalla ei voi enää kuunnella puheohjelmia, kirjoittamiseen keskittymisen avuksi haettiin netistä (Last.FM) ambient-musaa, jossa ei ole sanoja.

Last.FM:stä päästiin sisällön suositteluun ja toivottiin jonkinlaista puheohjelmien suosittelumekanismia.

Puheradion silmäily

Työkaluiksi puheradion suositteluun ryhdyttiin ideoimaan tägäämistä ja audion sisällön täydellistä kuvailua (vrt. muuten Kati Vänttisen aiempi blogikirjoitus ”Pitäisikö keksiä tekstiradio”). Tekstinä radio-ohjelman voisi silmäillä.

Tulevaisuuden radiolta toivottiin mahdollisuutta merkata epämieluisa sisältö pois kuuluvilta: esim. inhottavan mainoksen voisi merkata niin, että sitä ei enää soiteta toisten.

Audiosisällön löytämisestä esitettiin vertaus siihen, että lehdessä voi olla lempikolumnisti, jonka palstan mielellään aina lukee. Todettiin että hakusyötteet edistävät löydettävyyttä.

TV-ryhmälle kirjattiin terveiset videoiden tagityksesta, jota kehitelläänkin.

Löydettävyys

- Ei huvita blogata viittaamalla Areenaan, koska sisältö poistuu
- Ohjelmat löytyvät P2P-verkostoista paremmin

Muuta fläppeihin kirjattua:
Magnet-linkit vs. Areena
eDonkey
Bit Torrent
MD5-summa

Ajansiirto, long tail

Pohdintaa valinnoista tuottajan ja vastaanottajan eli käyttäjän näkökulmista

Onko ohjelmavirta yhtä kuin kertakäyttöinen ohjelma? Mikä on ajankohtaisohjelman vastakohta? Ikuisuusohjelma? Voiko ikuisuusohjelman määritellä tai tunnistaa ja jos, niin kuka voi sen tehdä? Voimmeko me nyt tässä ajassa tunnistaa ne ohjelmat, joita tulevaisuuden ihmiset pitävät kaikkein kiinnostavimpina? (Emme.)

Entä voiko ikuisuusohjelmia varta vasten tuottaa versioimalla ajaton versio tuotantoprosessin yhteydessä? Ehkä? Esimerkkitapauksena elokuva-arvostelu: on elokuvan ilmestyessä ajankohtainen, mutta toisaalta elokuvan elinkaari on pitkä, joten elokuva-arviokin voisi pysyä tallessa ja saatavilla myöhemmäksi referenssiksi.

Ohjelmavirta on tavallaan ”kertakäyttöohjelmaa” myös siinä mielessä, että kuuntelutilanne voi olla taustakuuntelua, ei olla itse valittu sisältöä. Sen sijaan ”ikuisuusohjelmat” on valittu kuunneltavaksi. Ryhmä taisi kuitenkin päätyä siihen, että ikuisuusohjelma ei voi olla erillinen ohjelmatyyppi, vaan mikä tahansa pysyvästi saatavilla pidettävä ohjelma voi jollekin yhdelle ihmiselle olla arvokasta ja haluttua sisältöä.

Ikuisuusohjelmista syntyi sisältöinnovaatio: ”Näin se tehdään” – ohjelmat. Keskusteltiin siitä, miten eri välineissä sisällöt täyttävät eri tarpeita: kanavien ohjelmakaavioissa määrätyn kestoiset ohjelmat palvelevat viihtymistä ja ajanvietettä vähintään yhtä paljon kuin tiedonsaantia. Esimerkkitapauksena verrattiin Strömsö:tä ja Common Craft –nettivideosarjaa, joista jälkimmäinen esittelee tiiviissä muodossa jonkun yhden asian. Common Craft –formaatille on ominaista lyhyys, tiiviys, on demand –saatavuus; tieto heti.

Idea: voisiko virityskuvan tilalle laittaa pyörimään YLE Areena –esittelyn?

Olisiko ”Avoin YLE” podcast-alusta?

Yksilö –näkökulmasta siirryimme tehtävänannon toiseen osioon, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Tartuimme Roope Mokan esityksen kaavioon, jossa neljässä ruudussa rinnakkain kuvattiin siirtymää Ensyklopedia Britannican maailmasta Wikipediamaailmaan ja YLE-maailmasta Avoin YLE – maailmaan (esityksen dia 17). Pohdimme, halusiko Mokka vertauksellaan ilmaista, että YLE ei pysty itse tekemään avointa YLE; sillä eihän Ensyklopedia Britannia suinkaan ollut panemassa Wikipediaa alulle.

Päätettiin kuitenkin edetä sillä premissillä, että YLE on aktiivinen toimija tekemässä avointa YLEä. Jos siis olisi niin. että kuka vaan vois tulla tekemään YLEä, mitä se edellyttäisi rakenteilta? Ainakin tekijänoikeuksista pitäisi huolehtia siten, että ne pysyvät tekijällä, jotta kukaan motivoituisi antamaan sisältöjään YLEn julkaistavaksi.

Entä, jos YLE tarjoaisi podcast-julkaisualustaa vapaaseen käyttöön? Ryhmässä nousi voimakkaasti esiin sisällön koettu omistajuus. Mikä olisi YLEn podcast-alustalle julkaistun ohjelman osoite? Mikä olisi sen brändi? Ryhmän mielikuva oli, että esimerkiksi Googlen omistamat YouTube ja Blogger tuntuvat jo niin neutraaleilta, että niihin julkaisisi vähemmän epäröiden omia tuotoksiaan kuin YLEn mahdollisesti tarjoamalle alustalle. Makusteltiin, millaisia brändimielikuvia herättäisi ”YLETube” verrattuna YouTubeen. Ei päästy mihinkään yhteen lopputulokseen. Malttaisiko YLE pysyä ”vain alustana”?

Blogin omistajuus puhutti

Erkka Piirainen luokitteli omistajuuden havainnollistamiseksi bloggaajia kolmeen kategoriaan. Suodatinblogit ovat niitä, joissa jaetaan eteenpäin kiinnostaviksi havaittuja linkkejä. Journaaleissa kerrotaan omasta elämänmenosta. Tietämysblogissa tehdään itsestä jonkin alan asiantuntijaa julkaisemalla asiajuttuja. Jos sama sisällöllinen jaottelu pätisi podcasteihin, ketkä silloin kaipaisivat YLEltä julkaisutilaa? Tokko ainakaan tietämyspodcastaajat, jotka ehkä haluaisivat tuoda esille enemmän omaa brändiään, arveltiin.

Ryhmätöiden jo päätyttyä kirjattiin fläpin reunaan vielä ajatus, että mitä jos YLE tarjoaisi podcast-julkaisutilaa ja -osaamista kolmennelle sektorille: järjestöille, yhdistyksille ja kenties jopa kunnille, joilla ei ole resursseja perehtyä podcastaamiseen tiedonvälityskeinona oma-aloitteisesti.

Ohjelmajakson keskustelu

Keskustelu polveili ryhmässä useilla yhtaikaisilla radoilla. Eräällä sivujuonteella huomautettiin, että YLE Areenassa ja YLEn netissä on yhdelle ohjelmalle monta eri paikkaa ja sivua. Monta paikkaa, jotka esittelevät samaa ohjelmaa tai jaksoa; niistä on vaikea löytää paikkaa vuorovaikutukselle. Esitettiin toivomus, josko ohjelmajakson yhteydessä voisi blogimaisesti käydä keskustelua.

Ohjelmajakson metadatoitus tuottaisi pöhinäkäyrän

Ryhmä halusi tarjota myös yleisölle mahdollisuuden lisätä tageja; asiasanoja ja muistiinpanoja, audioon ja videoon. Keskusteltiin siitä, voisiko tällaisen aktiviteetin määrä olla yksi indikaattori ohjelmajakson kiinnostavuudesta – sitä suurempi syy suositella muille, mitä enemmän jaksosta jo puhuttu?

Lähdettiin konseptoimaan Buzz-käyrää, joka näyttäisi ohjelman aikajanalla, missä kohdin siinä on kuinkakin paljon merkintöjä. Ehdotettiin lisättäväksi merkintä, missä kohtaa kuinkakin moni lopetti kuuntelun – suosittelun yksi vahva elementti voisi olla, miten pitkälle ohjelma on vanginnut kuulijansa. Edelleen pöhinäkäyrällä näkyisi, mihin on tehty eniten linkkejä, koska tottahan lähdettiin siitä, että audion aikajanalle voi suoraan linkittää tiettyyn aikakoodiin.

Todettiin, että vaatii paljon käyttäjiä, että toimisi mielekkäästi tämä käyrä. Verrattiin YouTuben insight – aineistoon, jossa myös yleisömittausdataa videojulkaisijan käytettävissä. Myös Mimmigrammit mainittiin.

Mikä on radio? 

Kari-Hans Kommonen poikkesi työskentelyn loppuvaiheessa ryhmään tuomaan perustavaa laatua olevan kysymyksen: ”mikä on radio”. Työryhmän vetäjänä lisäsin määreeeksi ”vuonna 2017”, mikä aiheutti lievää protestointia; kuka nyt noin pitkälle tietäisi arvata, kun nykyhetkessäkin radiota vaikea määritellä.

Yksimielisyys löytyi siitä, että sitä, mikä radio on, eivät valtamedian radiotoimijat päätä. Podcast-ilmiötäkään eivät keksineet ne, vaan ihan muut riippumattomat toimijat omiin tarpeisiinsa. Avoin ruohonjuuri taso kehitti podcastingin, eivät isot toimijat.

Kaavio podcast-julkaisutekniikan vahvuudesta – avoin standardi välittää mitä vain dataa, siinä missä DAB (digital audio broadcasting) oli sidottu tiettyyn digitaaliseen radiolähetysteknologiaan .

Digiradio vs. Podcast:

DAB -- RSS1,2,3, Atom

Radioon sidottu -- Välittää mitä vain

Mediamuotojen välinen linkittäminen

Ryhmä piti tärkeänä nykyistä ahkerampaa linkittämistä samaa aihetta käsittelevien eri mediamuotoisten sisältöjen välille. Uutissähkeessä pitäisi olla linkki audioon ja videoon ja päinvastoin. Tekstiuutinen toimisi näin audion ja videon metadatana. 

Kiitokset osallistujille

Muistini mukaan ryhmässä aktiivisimmin osallistuivat Erkka Piirainen, Kimmo Virtanen, 
Olli Sulopuisto ja Suvi Korhonen, ja muutamat muut, joiden nimiä en hoksannut kirjoittaa ylös; kiitos kaikille.

Muut Mahdollistajatapaamisen ryhmätyöt ja aineistot Kehitys kehittyy - blogissa.

Radion tulevaisuus on tämän vuoden mietittävien asioiden listallani korkealla. Jos siis sinulla on ajatuksia tai ideoita aiheesta, ota yhteyttä vaikkapa sähköpostilla etunimi.sukunimi@yle.fi.

Radion historiaa on turha kertoa ilman, että samalla kirjoittaa television historiaa, sanoo tutkija, tohtori Marko Ala-Fossi Tampereen yliopistosta.

- Televisio on aika pitkälti radio. Niillä on yhteinen tausta eivätkä ne välineenäkään ole itsenäistyneet toisistaan ennenkuin 60-luvulla, jolloin televisio alkoi saada omia televisionomaisia piirteitä.

Tämä tulee ilmi nyt, kun USAssa digitalisoidaan televisiota. Digisiirtymän jälkeen televisiota ei voi enää kuunnella radiolla esimerkiksi autossa.

Se, että radio ja televisio ymmärrettiin kokonaan erillisiksi välineiksi 60-70-luvun jälkeen, johti Ala-Fossin mukaan siihen, että radion ja television kehitys lähti eri poluille.

Tiedettiin kyllä, että digitaalinen järjestelmä voisi kuljettaa minkälaisia bittejä tahansa. Tietyistä kulttuurisista ja yhteiskunnallisista syistä ensimmäisenä lähdettiin digitalisoimaan radiota. Television puolella digitalisoitumista hidasti usko analogiseen teräväväpiirtoteknologiaan ja vasta, kun analoginen HDTV oli tullut tiensä päähän, ryhdyttiin miettimään digitaalista televisiota.

Kuvitelma: radiolla tulevaisuus vain omassa verkossa

Erityisesti Europassa radio ja tv ymmärrettiin niin erilaisiksi viestimiksi, että televisiolle kehitettiin sellainen digitaalinen lähetysteknlogia, joka sopi paikalla olevaan antennivastaanottoon kotona jatkuvan verkkovirran ääressä, kun taas radiossa panostettiin häiriöttömään liikkuvaan kuunteluun, kertaa Ala-Fossi. 

Kehitys johti siihen, että tv:n ja radion digitaaliset teknologiat ovat vähemmän yhteensopivia kuin analogisessa vaiheessa. Tähän ei ole mitään erityistä teknologista syytä, kehitys on yhteiskunnallista ja kulttuurista, Ala-Fossi korostaa.

- Nämä samat EBU:n insinöörit, jotka olivat sitä mieltä että radiolla ja televisiolla pitää olla eri teknologiat, ajattelivat, että radiolla on tulevaisuus vain, jos sillä on oma erillinen erityinen verkkonsa.

Nyt näyttäisi enemmänkin siltä, että radion tulevaisuuden vahvuus on siinä, että se voi olla missä tahansa verkossa ja saatavilla minkä tahansa jakelukanavan kautta.

Onko Spotify radio? Entä kännykkä-tv?

Entä miten radio määritellään? Onko nyt kovasti kehuttu Spotify radio?

Ala-Fossin mukaan kyllä, jos sillä voi korvata radion. Hänelle itselleen musiikkipalvelu ei kuitenkaan kaikkia radion tehtäviä täytä.

Sen sijaan kännykkätelkkari voisi sen tehdä.

- Tässä on sellainen televisio, jota EBU:n insinöörit eivät osanneet kuvitella, sanoo tutkija ottaessaan esille verkkokaupasta Saksasta tilaamansa korealaisen kännykän. LG:n antennillisella tv-kännykällä televisio näkyy ja kuuluu hyvin - ei toisin junassa, sillä vastaanotto toimii vain alle 30 km tuntivauhdissa. Akku kestää television katselua tai radion kuuntelua pari tuntia.

- Kun niitä konvergoituneita verkkoja ei ole saatu aikaiseksi, tehtiin konvergoitunut laite.

Tulevaisuutta pohditaan porukalla

Radion ja television tulevaisuus on keskustelun aiheena tänään Isossa Pajassa pidettävässä Mahdollistajastrategiatapaamisessa, jonne on ilmoittautunut reilusti yli sata YLEn tulevaisuudesta kiinnostunutta. Tilaisuuden alku lähetetään suorana netissä ja keskusteluun voi osallistua chatin kautta. Vedän itse ryhmätyön radiosta ja lupaan raportoida ryhmässä syntyneistä ajatuksista tässä blogissa ensi viikolla. 

Olin maanantaina Sitran järjestämässä aivoriihessä, jossa mietittiin, millainen Suomi on verkkopalvelujen näkökulmasta 10 vuoden kuluttua. Ryhmätöissä pohdittiin mm. asiakastiedon omistamista, sähköisen kansalaisuuden toteutumista ja kansalaisvaikuttamista, kaiken viihteellistämistä ja kaikkialta saatavaa suoraa videota sekä elämän pelillistymistä.  

Omassa ryhmässäni laadimme Teppo Turkin ja Herkko Hietasen kanssa visiot Viihteellistynyt elämä ja videota kaikialta ja Oman elämän tietovirrat / aktiivinen sähköinen kansalaisuus.

Viihteellistynyt elämä ja videota kaikkialta



Lähes kaikki on kytkeytynyt verkkoon. Voimme helposti jättää ympäristöön kertakäyttönettikameran kuvaamaan vaikkapa lumiukon sulamista. 

Kaikkialla käytössä olevat langattomat laajakaistaverkot mahdollistavat reaaliaikaisen videovirran lähettämisen mistä tahansa, ja tätä mahdollisuutta käytetään laajasti luontokameroista kansalaisvaikuttamiseen ja poliittisesta vaikuttamisesta viihteeseen.



Huippuspektaakkelit kilpailevat suomalaisten huomiosta itse tehdyn rinnalla. Omat kiinnostuksen kohteet ja sosiaaliset siteet tuottavat merkityksellisyyttä ja auttavat valitsemaan sisältöjä. 



Videovirtaa lähetetään julkisten ja yksityisten toimijoiden aloitteesta kaupungeista karhunpesille.



Viihdettä tuotetaan niin ketterästi harrastelijavoimin kuin kalliisti ja ammattimaisin voimin. Urheilun, musiikin ja politiikan spektaakkelit videoidaan HD-tasoisesti kotiteattereihin. 



Lähes kaikki media on taltioituna ja saatavissa katseltavaksi jälkeenpäin. 





Joillekin pelillisyys on elämänasenne. Pelillisyys on heille käyttöliittymä elämään ja yhdistyy rinnakkaiseen elämänhallinnnan ja datavirtojen visioon.

Oman elämän tietovirrat / aktiivinen sähköinen kansalaisuus

Pääseekö SMS-sukupolvi mukaan nettiin?

Muita ryhmissä esille tulleita teemoja olivat "sms-sukupolven" eli "kalapuikkoviiksimiesten" eläköitymisen asettamat haasteet verkkopalvelujen käytettävyydelle, netti infrana kuin sähkö tai vesi; ja netti taskussa.

Yleisökommentti nollasi komiteoiden visiot:”Ei tulevaisuutta tehdä komiteatyönä vaan irtiottoina joista sitten yksi sadasta ottaa ilmaa allensa ja komitean hommaksi jää poistaa lainsäädännöllisiä ja kilpailuteknisiä esteitä näiden irtiottojen tieltä”

Etäosallistuminen toimiva työskentelytapa

Eilinen Sitran tilaisuus järjestettiin työpajana, jossa 12 kutsuttua verkkoasiantuntijaa kehitti visiot ennakkotehtävien pohjalta ryhmissä keskustellen. Koko kolmen tunnin työskentely videokuvattiin ja lähetettiin suorana verkossa. Tätä webcastia seurasi vähintään toinen tusina asiantuntijoita, jotka osallistuivat keskusteluun lähes reaaliajassa.

Kaksi henkilöä huolehti muistiinpanojen tekemisestä ja jakamisesta järjestäjän puolesta: paikalla olijoiden puheita tiivistettiin tekstirepliikkeinä webiin ja web-kommentteja kerättiin keskusteltavaksi paikalla olijoille videotykin näytölle. Lisäksi muutama osallistujista oli paikan päältä mukana verkkokeskustelussa ja "liverapoili" eli kirjoitti muistiinpanoja mikroblogiin lennossa.

Työpajan linkit

• Videotaltio
• Qaiku-ketju
• Facebook-ryhmä
   

Tilaisuuden järjestänyt kehityspäällikkö Katariina Luoto (Qaikussa totoroki) otti onkeensa ideasta, joka syntyi iltapäivän aikana verkkokeskustelussa: myös web-osallistujien pitäisi voida saada tehdä ryhmätöitä eikä olla vain yleisönä kommentoimassa. 

Eilinen Sitran tilaisuus sekä aikaisemmin tänä vuonna videoitu Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan Tietoyhteiskunta-akatemia-seminaari luovat uskoa siihen, että reaaliaikainen tapahtumaosallistuminen onnistuu jo verkossakin.

Alkaako etäosallistuminen toimia kuntapäätöksenteossa?

Minkäköhänlaisia mahtavat olla ensimmäiset kuntavaikuttajien kokemukset etäosallistumisesta? Kuntalain muutoshan toi vuodenvaihteessa mahdollisuuden osallistua kunnallisten toimielinten kokouksiin ja päätöksentekoon etänä. Onko tämän blogin lukijoilla asiasta jo kokemusta?