To 29.04.2010 @ 10:54Tuija Aalto

Markus Keränen Pop-Talkissa: nuoret ilmaisevat tunteita liittämällä musiikkivideon Facebookprofiiliin

Tutkija Markus Keränen on huomannut, että nuoret ilmaisevat itseään netissä uusilla tavoilla: he liittävät tarkkaan harkittuja musiikkivideolinkkejä Facebook-profiiliinsa ilmentääkseen identiteettiään musiikkimaksunsa avulla, mutta myös ilmaistakseen tunteitaan. Tämä ilmiö ja muita nuorten musiikkisuhteeseen liittyviä asioita tässä 23.3. julkaistussa Pop Talkin jaksossa.

Lataa tämä jakso (mp3)Tilaa PodcastTilaa RSS
To 29.04.2010 @ 10:29Tuija Aalto

Aikaleima-blogin tavoitteet ja ohjeet kirjoittajille

Käynnistin tämän blogin vuodenvaihteessa 2008-2009. Tarkoitus oli koota ajankuvaa ja tulevaisuuskuvitelmia yhdessä erilaisten ihmisten kanssa ja vaikka ulkopuolisia kirjoittajia on ollut mukana harvakseltaan, tämä tavoite on edelleen olemassa. YLE on viimeisen parin vuoden aikana profiloitunut suomalaisen sosiaalisen median edelläkävijäksi. Meiltä kysellään jatkuvasti, millaisia sosiaalisen median ohjeistuksia tekijöille on laadittu. Vastaukseksi olemme levitelleet käsiämme: me olemme kaikki tarinankertojia, emme ole tuottaneet erillisiä ohjeita sosiaaliseen mediaan vaan asioita on tehty vanhan osaamisen pohjalta. Toki jokaisen palvelun tekijät sopivat yhdessä tyylistä ja toimintamallista, jolla sisältöjä tehdään. Tässä on reilun vuoden ikäinen dokumentti, jolla olen kuvannut Aikaleima-blogin tavoitteita. Sen sisältöä saa vapaasti käyttää pohjana omien blogisuunnitelmien laatimisessa.
Ma 01.03.2010 @ 13:20Tuija Aalto

Chatroulette - ohjelmaa yhden hengen yleisöille

Näinkin pieniksi voivat yleisöt käydä: moskovalaisteini koodasi chattiruletin, joka arpoo nettivideoyhteyksiin kaksi satunnaista käyttäjää keskenään. Pelleily alkoi marraskuussa, on kasvanut uusta suuhun -menetelmällä ja nyt videota kohisee seitsemän gigabitin sekuntivauhtia Frankfurtissa sijaitsevien serverien kautta. Näin kertoo palvelun tekijäksi ilmoittautunut 17-vuotias Andrey Ternovskiy New York Timesin bloggaajille.

"Tähän(kin) suuntaan on sosiaalinen media siis menossa – nettikameran edessä hillumiseen", kommentoi Sampo Hänninen Markkinointi & Mainonta-lehdessä.

"Chatroulette tuntuu vastaavan sosiaaliseen tarpeeseen seurustella, esiintyä ja jakaa omaa olemassa oloaan, vaikka sitten tuntemattoman japanilaisen avaruusasuisen teinin kanssa. Ja jos seura ei miellytä, voi NEXT nappulalla vaihtaa kohdetta".

Rocketboom-videoblogi tutustuu Chatrouletteen (video)

 

Nettikameran edessä hillumisesta ja pienistä yleisöistä puheen ollen - Pörni on Palanen maailmaa -blogissaan kirjoittanut käyttäjäkokemuksen YLEn ja Holygoalin tarjoamasta Sofanatics-palvelusta.

Ke 24.02.2010 @ 09:28Tuija Aalto

Tosiaikainen web on tätä hetkeä

Reaaliaikainen verkkoviestintä pakottaa viestinnän ammattilaiset tarkistamaan rutiinejaan. Jos joskus ennen vanhaan printtimedian aikaan johonkin väittämään reagoimisessa oli päivä tai kaksi aikaa ilman, että keskustelu vielä karkasi käsistä, niin nyt on toisin. Muutama tunti pois verkon äärestä uhkaa pudottaa sinut pois keskustelusta. 

Miten keskustelu verkossa sitten etenee? Esimerkiksi Twitterin käyttöön tottumattoman on vaikea sitä seurata. Jere Majava on lainannut Sivuhuomioita-blogissaan (Kuka omistaa kotisivusi) eilen käytyä Twitter-ajatustenvaihtoa, jossa olin osallisena. Se käy hyvin esimerkiksi siitä, miten nopeaa ajatustenvaihto om verrattuna perinteiseen blogikirjoitteluunkin.

Keskustelun sytykkeenä Jerelle toimi julkaisemani repliikki, jossa väitän että sivu Facebookissa on tämän päivän kotisivu. "Hui, toivottavasti ei!", Majava reagoi muutaman minuutin kuluttua.  "FB on avoimesta netistä rajattu kaupallinen tila. FB kotisivualustana on kuin kuin kauppakeskus kaupunkilaisen olohuoneena", hän perusteli. Tein välillä muita asioita ja huomasin keskustelun vasta illalla. Silloin tarkensin: "@ottoutti @jjmajava huomatkaa että sanoin että Facebook-sivu on uusi kotisivu2.01; en "uusi blogi". Jos haluaa löytyä, se kannattaa tehdä."

Entä jos verkkoviestinnän asiantuntijoiden välisen ajatustenvaihdon sijasta olisikin käyty keskustelua jonkun tuotteen tai palvelun huonosta asiakaskokemuksesta? "ReTweettaus" eli Twitter-viestin edelleenlähetys on niin nopea väline panna jokin tunteita herättävä tai muuten mieltä liikuttava repliikki omille verkostoille eteenpäin, että jos siihen keskusteluun haluaa päästä mukaan ehkäisemään laajempaa kriisiviestinnän tarvetta, reagointiaikaa on minuutteja.

Asiakaspalvelusta Twitterissä onkin kirjoitettu blogeissa paljon. Businessweekin juttu luettelee useita visertäviä firmoja: Comcast, Dell, JetBlue, Rubbermaid, General Motors, Kodak... Viimeksi kohua on herättänyt Vodafonelle briteissä sattunut viestintäkömmähdys. Joku oli päräyttänyt ilmoille epäkohteliaan ja asiattoman Tweetin yrityksen viralliselta tililtä.

Reaaliaikaisesta webistä puhuttiin toimittamani Sula Pinta -podcastin jaksossa #47 lokakuussa. Viimeisin merkki tämän ilmiön merkittävyydestä on juuri julkistettu Twitterin ja internetyhtiö Yahoo!n yhteistyösopimus.

Su 21.02.2010 @ 09:47Tuija Aalto

Yhteisömanageri, yhteisötuottaja ja sosiaalisen median tuottaja

Sari Veikkolaisen koordinoimassa YLEn sosiaalisen median verkostossa viidennen tapaamisen vieraana oli Kalevan sosiaalisen median tuottaja Erkki Hujanen. Millä tavoin ajassa kiinni oleva mediatalo järjestää yleisösuhteiden hoitamisen verkossa?

To 18.02.2010 @ 22:59Jarmo Mustonen

Mobiilisti

Kännykät

Huono omatunto vaivaa. Ei vain ole saanut sitä näppäimistöä naaman eteen kirjoittaakseni kuulumisia. Ratkaisuksi tähän, tein työlistan puhelimeen. Se muistuttaa niin kauan tekemättömistä töistä ennen kuin kuittaan työn tehdyksi. Luonnollisesti.

Nykyään toimittajan kassin pitää olla aika iso. Keikalla pitää olla tallennin, kamera, lehtiö, mikki, puhelin, varaparistot, kaikkiin laitteisiin johdot ja vara-akut. Ehkä jollain on vielä pieni videokamera. Luulisi että vähemmälläkin selviää. Mutta itse asiassa ei meinaa enää selvitä. Valitettavaa.

Oma työnkuvani Ylessä on muun muassa löytää sopivia työvälineitä ammattilaisille, ammattimaiseen käyttöön. Mukana kulkevia ja ei mukana kulkevia laitteita. Hankaluuksia riittää. Lähes kaikissa vimpaimissa on tehty jonkinlaisia kompromisseja. Tallentimissa ei ole ammattilaisten liittimiä. Mikäli liittimet ovat ammattimaiset, niin sitten käyttöliittymä on tehty luvattoman vaikeaselkoiseksi. Olemme eläneet jo pitkään teknisten laitteiden murrosaikaa. Se tuo omat haasteensa. Laitteiden elinkaari on aivan liian lyhyt, laitteita ei ehkä kannata huoltaa ja ennen kaikkea, monet laitteet tulevat kuluttajille raakileina. Oli laite sitten tallennin, kännykkä, digiboxi, tv tai kamera, niin ensimmäisenä pitää olla päivittämässä laitetta. Joskus laitteen päivitys auttaa, joskus ei. Kun laitteita on paljon, on myös niiden ylläpidon järjestäminen haasteellista.

Mielestäni tulevaisuudessa tietyt laitteet eivät tule sulautumaan keskenään. Esimerkiksi toimittajan haastattelulaite tulee olemaan oma laitteensa. Toki siihen voi tulla lisäominaisuuksia kuten SIM-kortti, joka mahdollistaa tiedonsiirron ilman tietokonetta toimituksen palomuurin ulkopuolella olevalle ftp-palvelimelle. Samanlainen ominaisuus voi tulla toki myös nk. pokkari HD-kameroihin, mitä on viime vuosina ilmestynyt markkinoille. Kännykästä ei tule kaiken kattavaa mobiililaitetta. Siitä voi kyllä tulla navigaattori ja näppäilykamera, mutta ei esimerkiksi toimittajan pääsääntöistä yhtä ainutta työvälinettä.

Harmittaa, että tänä päivänä ei ole yhtään laitetta mitä voisi suositella hyvällä omatunnolla mobiilityökaluksi. Siis sellaiselle millä voit lähettää sähköpostia, ottaa tarvittaessa sen ensimmäisen kuvan onnettomuus paikalta, muokata esitelmää junamatkalla töihin tai tehdä pikaiset muistiinpanot seminaarissa. Muutamia mainitakseni. Sellaiselle olisi kova tarve ja kaikki sitä aina kysyvät. Tämän vuoksi seuraan ahkeraan eri valmistajien tuotejulkistuksia. Toivon että kesään mennessä esitellään laite mikä kykenee täyttämään kaikki suurimmat mobiilityöskentelyn haasteet. Muutamia tärkeimpiä ominaisuuksia tietysti on täysi QWERTY- näppäimistö, omilla erikoisnäppäimillä varustettuna (mielellään myös omilla numeronäppäimillä), vähintään 8M pikselin kamera varustettuna automaattitarkennuksella, led-salamalla ja 16:9-kuvasuhteella. Laitteen käyttöjärjestelmä pitää olla myös sellainen että siihen saa mukana kulkevan sähköpostin ja tärkeimmät sosiaalisen median tarvitsemat työkalut. Ai niin. Pitäähän sillä myös pystyä soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Nyt sellaista ei ole millään valmistajalla. On vain kompromisseja ja enemmän viihdekäyttöön sopivia laitteita.

Tällainen työkalu puuttuu. On löydetty hyvät tallentimet, pokkarikamerat, mikrofonit, navigaattorit, peruspuhelinkin on löydetty. Näissäkin laitteissa on tehty kompromisseja, mutta niiden kanssa voi elää. Ehkä olemme viisaampia ensi syksynä. Lupaan pistää kirjoittamisen useammin ”to-do-listalle”.

Ke 03.02.2010 @ 18:20Tuija Aalto

Kultaryntäys Facebookiin

Ajan kuvaa tämä jos mikä: YLE Uutiset Facebookissa.

Atte Jääskeläinen kertoo uutisessa, että tarkoitus ei ole julkaista yks-yhteen kaikkia uutisia tässä sosiaalisen median verkostopalvelussa, vaan pyrkiä tavoittamaan sellaisia kansalaisia, jotka ehkä eivät television ja radion kautta uutisiaan nauti. - Se on sellainen tietynlainen sisäpiirifoorumi, Jääskeläinen linjaa.

Areenan ikkunan upotus on uusi toiminto, jota parhaillaan testataan YLEn sisäisesti.

Ke 03.02.2010 @ 11:59Tuija Aalto

Videoyhteydet vanhuksille - ja miksei meille muillekin

- Se tässä kyllä on, että joka päivä pitäisi käydä kampaajalla. Sehän ei toki ole mahdollista, mutta kyllä aamulla aina pitää peiliin katsoa, Holm nauraa.

YLE Tampere uutisoi viikko sitten Ikälinjasta. Seitsemässä maassa pilotoitava EU-hanke tähtää vanhusten kotiolojen parantamiseen uudella teknologialla. Hankkeen ajaksi 40 tamperelaisen kotiin on asennettu televisionäyttö, web-kamera, mikrofoni ja internet-yhteys.

 

Saman suuntaisia kokeiluja on tehty muuallakin. Esimerkiksi Akuutti kertoi Hyvinvointi-TV-pilotista vuosi sitten. Yhteistyössä on ollut mm. kirjasto.

Kunpa laitteet, yhteydet ja tukipalvelut onnistuttaisi tuottamaan ja tuotteistamaan markkinoille niin, että tällaista voisi lähivuosina olla hankittavissa kuluttajapalveluna. Helppokäyttöisistä ja hyvälaatuisista videoyhteyksistä olisi eri syistä kodeissaan päivät viettäville niin paljon iloa.

Su 10.01.2010 @ 23:06Tuija Aalto

Solmuhenkilöt ja sillanrakentajat parveilevat verkostoissa

Internetin mahdollistama välitön verkottuminen tuottaa sellaista avoimuutta, nopeutta ja joustavuutta, joka muuttaa monia instituutioita ylläpitävät viestinnän muodot. Näin kirjoittaa SITRAn ennakointipäällikkö Riitta Nieminen-Sundell Kansallisen ennakointiverkoston joulukuussa julkaiseman Diginatiiviraportin (pdf) johdannossa.

Raportti on hyvä kertaus media- ja viestintäkulttuurien muutosvoimista.

  • Solmuhenkilöt ja sillanrakentajat (Ks. raportin s. 12). Solmuhenkilöt ovat erityisen aktiivisia ja verkottuneita tietyn verkoston keskuspisteitä, sillanrakentajat taas henkilöitä, jotka yhdistävät verkostoja toisiinsa esimerkiksi yli organisaatiorajojen.
  • Wikimäinen ja parvimainen toiminta (esim. s. 23) Organisoidutaan yhden asian tekemiseksi löyhästi, ilman yhdistysmuotoa tai vastaavaa, käyttäen verkkoa viestintään.

30-sivuinen esitys on selkeästi taitettu ja asioita tuodaan esiin silmäilevää lukemista suosivassa haukkapalamuodossa.

Raportissa tarkastellaan diginatiivien vaikutusta yhteiskunnassa toimimiseen ja työelämään. Sen kokosivat Tomi Leivo, Marjut Mutanen ja Riitta Nieminen-Sundell (toim.).

Sivut

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu