Julie London: Julie Is Her Name

Julkaistu Su, 17/08/2008 - 06:00
  • Julie London: Julie Is Her Name (Kuva: )
  • Kadotetun rakkauden hunajaäänisen tulkitsijan matkalippu popmusiikin tähtitaivaalle.

Amerikkalainen laulaja/näyttelijä Julie London (1926 – 2000) sai lentävän lähdön musiikkiuralleen, kun hänen ensialbumiltaan Julie Is Her Name (Liberty, 1955) lohkaistusta singlestä Cry Me A River tuli miljoonahitti. Sen jälkeen hänen nimensä olikin kaikkien tiedossa.

Vuonna 1955 Julie Londonilla oli jo kohtuullisen menestyksekäs elokuvaura takanaan ja runsaasti yökerhoesiintymisistä hankittua laulukokemusta. Tästä huolimatta Liberty oli ainoa levy-yhtiö, joka oli kiinnostunut julkaisemaan hänen albuminsa. Riskinotto kannatti, ja Julie London tuli levy-yhtiön kirkkaimpana tähtenä tunnetuksi myös lempinimellä ”The Liberty Girl”.

Julie Is Her Name -albumin tuotti jazzmuusikko ja -säveltäjä Bobby Troup, joka oli tuolloin Londonin poikaystävä ja sittemmin myös hänen aviomiehensä. Troup halusi levyn kuulostavan samalta kuin Julie Londonin live-esiintymiset, ja niinpä säestävänä kokoonpanona on vain kitara ja kontrabasso. Kitaristi Barney Kesselin ja basisti Ray Leatherwoodin maukkaan vähäeleinen soitto tuo sopivasti jazz-sävyjä taustoihin ja tukee hienosti Julie Londonin hunajaisen käheää laulua. Vaikka London ei laulajana ole mikään virtuoosi ja operoi suhteellisen kapealla äänialalla, pitää hän sensuellilla äänenkäytöllään kuulijan suvereenisti vallassaan. Todellakin “The girl with the come-hither voice”, kuten Londonia ensialbuminsa kansitekstissä osuvasti luonnehditaan.

Julie Is Her Name -levy sisältää ikivihreäksi muodostuneen Cry Me A River -biisin lisäksi 12 muuta kappaletta, joita miltei kaikkia yhdistää katkeransuloinen kaiho. Sellaistenkin lemmen ilosanomaa juhlistavien standardien kuten I’m In The Mood For Love tai I Love You yllä tuntuu Julie Londonin tulkitsemana leijuvan katoavaisuuden aura. Poikkeuksen tästä muodostavat vetävän laiskasti laulettu Easy Street sekä pirteä S’Wonderful.

Vaikka Julie London teki vielä monia hienoja levyjä, on hänen ensimmäisensä niistä paras. Julie Is Her Name -albumi kiteyttää täydellisesti tuon punatukkaisen seireenin lumovoiman ja on samalla lyömätön soundtrack keskiyön utuisiin tunnelmiin.

Tekijä:

Levylöydöt