Stanley Kubrikinelokuvasta Kellopeliappelsiini nimensä napannut trio Heaven 17 oli eräs 1980-luvun kiinnostavimmista brittiläisistä popyhtyeistä. Bändi yhdisti musiikissaan onnistuneesti post-punkin kokeilevuuden, tanssittavan elektropopin ja futuristiset soulvaikutteet.
Heaven 17 sai alkunsa Sheffieldissä vuonna 1980, kun Human Leaguen perustajajäsenet Ian Craig Marsh ja Martyn Ware lähtivät yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia ja perustivat uuden yhtyeen. Human Leaguen kaksi jäljelle jäänyttä jäsentä, Phil Oakey ja Adrian Wright tekivät selkeän suunnanmuutoksen bändin alkuaikojen synkkäsävyisestä elektronisesta minimalismista kohti helposti lähestyttävää listapoppia. Heaven 17 jalosti musiikkiaan hieman toiseen suuntaan.
Marsh ja Ware värväsivät uudeksi laulajaksi Glenn Gregoryn, ottivat mukaan elementtejä soulista ja funkista, mutta säilyttivät post-punkin ennakkoluulottoman asenteen. He eivät myöskään kavahtaneet ajatusta popmusiikin ja yhteiskunnalisen kommentoinnin yhdistämisestä. Tästä osoituksena Heaven 17 julkaisi ensimmäisenä singlenään tiukasti svengaavan biisin (We Don’t Need This) Fascist Groove Thang (1981). Varsinaista agit-syntsapoppia siis. Huolimatta ärhäkkään poliittisen sanoituksen tuomasta radiosoittokiellosta single nousi brittilistan sijalle 45.
Bändin ensialbumi Penthouse And Pavement (Virgin, 1981) jatkoi singlen viitoittamalla tiellä. Albumin kannen voi nähdä ironisena kommenttina musiikkiteollisuudesta. Se näyttää pörssiyhtiön mainosesitteeltä, jossa yhtyeen jäsenet kuvataan mairean tyyliteltyinä bisnesmiehinä. Levy on jaettu otsikon mukaisesti Penthouse- ja Pavement –puoliin. Pavement-puolella mukana on vierailevia muusikoita ja yleissoundi on hieman orgaanisempi kuin syntsavetoisella kääntöpuolella. Glenn Gregoryn vokaaliosuudet ovat vakuuttavia kautta linjan. Samoin biisimatsku, jossa yhdistyvät vahva elektroninen groove, koukuttavat melodiat ja terävät tekstit. Huippuhetkiin lukeutuvat Fascist Groove Thangin ohella elektro-funkkaava nimibiisi Penthouse And Pavement sekä myöhemmin singlenäkin julkaistut Play To Win ja The Height Of The Fighting.
Vaikka Penthouse And Pavement –albumi menestyikin kohtuullisesti, teki Heaven 17 todellisen läpimurron vasta toisella albumillaan The Luxury Gap (1983), joka sekin on hieno levy. Ensialbumin karhea ja tuore draivi nostaa sen kuitenkin omassa kirjoissani bändin mestariteokseksi.