Levylöytö: Brenda Lee: Merry Christmas

Julkaistu Su, 14/12/2008 - 07:00
  • BrendaLee_MerryChristmasFrom_kansi (Kuva: )
  • Alkuperäisen dynamiittitytön joulutervehdys viihdyttää vuodesta toiseen.

Brenda Lee (s. 1944) oli eräs 1960-luvun alkupuolen kirkkaimmista poptähdistä. Hänellä oli uransa huippuvuosina enemmän listahittejä kuin kellään muulla naisartistilla. Leen repertuaari ulottui kantrista rockabillyyn ja orkestraalisiin popballadeihin. Kantrimusiikin historiassa legendaarisimman naislaulajan titteliä sovitellaan yleensä Patsy Clinen harteille. Brenda Lee on suotta jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka hänen painoarvonsa pop- ja kantrimusiikin tulkitsijana ja Nashvillen uuden soundin lipunkantajana on aivan yhtä suuri. 

Brenda Lee oli lapsitähti, joka teki ensilevytyksensä jo 11-vuotiaana vuonna 1956. Hänen ensimmäiset singlensä olivat räväkkää rockabillya. Nuoresta iästään huolimatta Leen lauluääni oli hämmästyttävän vahva ja voimakas. Dynamite-singlensä (1957) jälkeen Brenda Leetä alettiinkin kutsua osuvalla lempinimellä Little Miss Dynamite.

Uransa alkuvaiheen sähäköiden rockabilly-singlejen jälkeen Brenda Lee siirtyi 1960-luvun alkupuolella melodisten pop-balladien tulkitsijaksi. Hänen äänensä säilyi suunnanmuutoksesta huolimatta edelleen yhtä omaperäisenä ja  voimallisena. Brenda Leen kansainväliseksi läpimurroksi ja ensimmäiseksi kultalevyksi muodostui kappale I’m Sorry (1960). Samalla se esitteli suurelle yleisölle Nashvillen uuden soundin, kantri- ja popmusiikin synteesin, johon kuuluivat jousiorkesteri ja monikerroksiset taustakuorot.

Lukuisten hittiensä joukosta Brenda Leen toiseksi myydyimmäksi julkaisuksi nousi joulusingle Rockin’ Around The Christmas Tree (1958). Single möi ilmestyessään vain muutamia tuhansia kappaleita. Kun se vuonna 1960 julkaistiin uudelleen I’m Sorry -hitin jälkeisessä nosteessa, kappaleesta tuli valtava menestys. Rockin’ Around The Christmas Tree on maino twang-kitarasoundilla höystetty svengipala, josta on muodostunut jouluisen poptunnelman loihtiva klassikko.

Dynamiittityttö palasi jouluteemaan, kun häneltä julkaistiin erillinen joululevy Merry Christmas From Brenda Lee (Decca 1964). Rockin’ Around The Christmas Tree –hitin ohella albumi sisältää ikivihreitä joululauluja (Frosty The Snowman, Winter Wonderland) ja uusia, Brenda Leelle sävellettyjä jouluaiheisia biisejä (Jingle Bell Rock, Christmas Will Be Just Another Lonely Day). Brenda Lee takoo kuluneista klassikoistakin omannäköisiään, vaivattomasti svengaavia versioita. 

Vaikka Merry Christmas From Brenda Lee ei ole Leen paras levy, on kyseessä silti varsin onnistunut paketti. Tämän joulutervehdyksen tenhoa ei ajan hammas ole kyennyt nakertamaan: tajolla on mainiota taustamusaa joulun odotukseen ja lahjavalvojaisiin.

 

Tekijä:

Levylöydöt