Tarharyhmä sai alkunsa 1990-luvun alussa kahden niinkin kovan nykyajan mega-julkkiksen kuin Maija Vilkkumaan ja Minna Haapkylän katusoitto-projektina. Jossain vaiheessa duo kasvoi trioksi ja sitten kvartetiksi. Jossain vaiheessa yhtye myös kyllästyi esittämään lastenlauluja ym. cover-osastoa ja alkoi, tarkemmin kitaristi Vilkkumaa alkoi, tehdä omia kappaleita. Biisintekijästä kasvoi myöhemmin ensimmäinen varteenotettava naispuolinen suomalainen laulaja-lauluntekijä.
Tarharyhmä oli (tottakai) parhaimmillaan esiintymislavalla ja -kadulla. Allekirjoittanut pitää itseään etuoikeutettuna kansalaisena koska sattui todistamaan useanpaakin poppoon live-vetoa. Esikoislevylle Tappopppia (Poko 1993) on silti saatu talletettua kiitettävästi ryhmän ainutlaatuista ja pidättelemätöntä energiaa ja riehakkuutta. Tarharyhmä osasi soittaa ja laulaa, mutta oli myös sympaattisen kömpelö. Yhtye viljeli tekstillisiä oivalluksia ja oli samaan aikaan hurmaavan naiivi. Ryhmäläiset olivat tyttöjä, soittivat kuin tytöt ja touhu täytti 'oikean' rockin kriteerit silmää räpäyttämättä ja plektraa väräyttämättä. Keitos oli uniikki.
Tarharyhmä oli ainutlaatuinen episodi suomalaisen rockin historiassa. Ennen sitä ei oltu kuultu yhtä rockaavaa ja yhtä hyvillä biiseillä varustettua feminiiniä ryhmää. Makuasia sitten on, että onko sen jälkeenkään. Tarharyhmä oli myös viimeinen valtakunnallista julkisuutta ja radiosoittoa saanut esiintyjä jonka 'osaamattomuutta' ei paikattu digi-teknologialla vaaditun taitotason ja radiokelpoisuuden saavuttamiseksi. 'Huonommin' soittavia ryhmiä on sen jälkeenkin kuultu pilvin pimein. Niiden soiton elastisuus on kuitenkin korjattu näppärällä nykyteknologialla normimassaksi.
Koska yhtyeessä oli suunnattomasti muutakin kuin musiikillista lahjakkuutta, alkoi osa ryhmästä priorisoida muita aktiviteetteja bänditoiminnen edelle. Vaikka Tarharyhmän toisella albumilla Hysteerinen harmonia (Poko 1994) oli edelleenkin mainioita kappaleita, ei touhu ollut enää yhtä intensiivistä ja energistä. Paras kipinä puuttui. Pikkuhiljaa yhtye hiipui 90-luvun kuluessa pois. Iloksemme sen kultakaudesta onnistuttiin todistusaineistoksi dokumentoimaan albumillinen tyttömäistä tappopoppia.