Jaaha, taas joku sessioäänitysten kokoelma, joka kiinnostaa vain suosikkinsa jokaista äänitettyä pihausta tavoittelevaa fania? Ei aivan. Mielenkiintoiseksi kahden CD:n kokoelman Bowie At The Beeb (Virgin, 2002) tekee sen ajoittuminen David Bowien uran läpimurtovaiheeseen 1968–1972, jolloin hänen imagonsa ja soundinsa kehittyi omintakeisesta dandy-popparista glam-rockin androgyyniksi kameleonttikuninkaaksi.
Musiikillisesti tärkeä kulminaatiopiste oli kitaristi Mick Ronsonin tulo Bowien tutkapariksi. Ronsonin mukanaan tuoma uusi ulottuvuus kuuluu selkeästi myös BBC-sessioissa uutena itseluottamuksena David Bowien laulussa ja bändin voimallisessa soitossa. Näissä BBC:n äänityksissä tapahtui muuten myös Mick Ronsonin julkinen debyytti David Bowien yhtyeessä helmikuussa 1970.
Bowie At The Beeb -kokoelman ensimmäinen CD kattaa ajanjakson 1968–1971, jolloin Bowie vielä haki tyyliään. Erityisen maukkaita kuunteluhetkiä tarjoaa keväällä 1968 tallennetu sessio, jossa mukana on Tony Viscontin johtama 14-henkinen orkesteri jousineen päivineen. Moisen kokoonpanon käyttö oli poikkeuksellista tiukoissa budjettiraameissa toteutetuissa BBC-äänityksissä. Sessioissa äänitetty versio In The Heat Of The Morning -biisistä on aivan lyömätön. Kappale on upeasti kimmeltävä pophelmi, jossa huomio kiinnittyy erityisesti tiukkaan urkupaahtoon. Kukapa muu sormioiden takaa löytyykään, kuin brittiläinen Hammond-taituri Alan Hawkshaw.
Kokoelman toinen CD kartoittaa Ziggy Stardust -kautta, ja on tyylillisesti yhtenäisempi. BBC:n sessioissa tuoreeltaan tallennetut versiot kappaleista ovat suoraviivaisempia ja raaempia kuin studioalbumillla, mutta Bowien hienot sävellykset pääsevät silti oikeuksiinsa. Hyvänä esimerkkinä tästä on mm. biisi Hang On To Yourself, josta kuullaan varsin punkahtava versio. Voimasoiton vastapainoksi mukana on myös David Bowien ja Mick Ronsonin duona tallentamia äänityksiä (The Superman ja Eight Line Poem).
Vaikka Bowie At The Beeb -levyn aikajänne on vain viisi vuotta, mukaan mahtuu monipuolinen valikoima Bowien biisimatskua, kiinnostavia lainabiisivalintoja, suoria livetaltiointeja sekä myös lyhyitä haastattelupätkiä. Kyseessä on kiintoisa dokumentti Bowien läpimurtokauden häkellyttävästä luomispurskeesta sekä vakuuttava todiste hänen monipuolisista tulkitsijankyvyistään.