Levylöytö: Madonna: Ray of light

Julkaistu Su, 09/08/2009 - 12:00
  • Levyloyto_Ray.jpg (Kuva: )
  • 'Ray' ei ole vain Madonnan paras levytys. Se on 90-luvun parhaita, tyylikkäimpiä ja innovatiivisimpia pop-levyjä.

 

Joskus levystä kirjoittaminen pitää aloittaa kertomalla millainen levy ei ole. Näin kannattaa toimia etenkin pitkän ja epätasaisen diskografian tehneiden artistien kohdalla.

Siispä asiaan. Ray of light (Warner/Maverick 1998) ei ole muovinen, keskinkertaisella biisimateriaalilla varustettu hömppätuote. Siitä ei tule ensimmäisenä, toisena ja kolmantena mieleen, ettei artistilla ole oikeasti mitään sanottavaa, kunhan tuottaa höttöä markkinoille, koska niin on tapana ja muutama miljoona fania ostaa levyn joka tapauksessa. Ray of light ei ole levy, jonka alussa on yhdestä kolmeen asiallista biisiä ja loppu on niin ilmeistä ja joutavaa täytemateriaalia, että eläintieteellisessä museossa oltaisiin moisesta määrästä fyllinkiä enemmän kuin riemuissaan. Ray of light ei ole kertakäyttötuote. Se on levytys, joka vahvistaa uskoa siihen, että pop-musiikki on oikeasti hieno ja ylevä taidemuoto.

Ray of light on Madonnan ja brittiläisen tuottajan William Orbitin yhteistyötä. Olen aina ajatellut levyä nimenomaan duo-levynä. Madonnasta voi helposti saada kuvan egoistisena diktaattorina. Hänen suurimpia vahvuuksiaan on kuitenkin kyky jakaa nöyrästi vastuuta silloin, kun se on tarpeen. Yksi rautarouvann pitkän uran salaisuuksia on taito valita oikeita yhteistyökumppaneita oikeaan aikaan ja paikkaan. Kun tietää ja tunnustaa omat kykynsä ja rajansa, on jo pitkällä. 1990-luvun loppupuolella Orbit oli kuuminta ja parasta, mitä elektronisen musiikin artisti saattoi työparikseen toivoa. Madonna toivoi ja sai ja tuloksena oli klassikko joka maistuu rokkarillekin.  

Ei ole kovinkaan tavallista, että artistin kahdeksas levy on hänen parhaansa. Madonnan kohdalla näin on, eikä mikään voisi olla parempi todiste hänen kunnianhimostaan, tinkimättömyydestään ja ennen kaikkea halustaan ja kyvystään olla jämähtämättä paikalleen.

Ray of lightin yleissävy on tumma, toisinaan jopa vakava. 'Ray' on Madonnan rockein tekele. Tämä ei tarkoita kitaravalleja vaan asennetta. Orbitin soundimaailma oli rikkaan ja kiehtovan kuuloinen levyn ilmestymisvuonna, eikä taika ole reilussa kymmenessä vuodessa kadonnut. Sekä koko äänimaailma että yksittäiset  soundit ja samplet jaksavat yhä riemastuttaa. Dance-musiikissa soundi ja rytmi ajavat tärkeysjärjestyksessä helposti  biisimateriaalin ohi. Ray of lightilla kaikki elementit ovat kohdallaan. Biisit ovat oikeita biisejä ja toimivat nuotiokitarapohjaltakin, eikä touhua todellakaan haittaa loppuun hiotun tuotannon coolius ja svengi.

Rivien välistä voi olla epäiltävissä, etten pidä Madonnan muuta tuotantoa kovinkaan kaksisena. Niin tai näin, mutta Ray of light tulee mukaan minun autiosaarelleni Ramonesin ja kumppanien kanssa siististi samassa levylaukussa. 

 

 

 

Levylöydöt