Tiukka linja (EMI 1975) levyn kannessa oleva Tommi Liuhalan teksti paljastaa alkuunsa mistä on kyse. Kirka (1950-2007) sanoo iskelmälle kiitos ei ja näkemiin ja ottaa uralleen kunnianhimoisemman suunnan. Yritys siirtyä iskelmästä 'uskottavamman' ja rock-henkisemmän ilmaisun pariin ei jäänyt artistin viimeiseksi. Samaa yritettiin myös levyllä R.O.C.K. (Flamingo 1986). Kotimaisten markkinoiden pienuudesta johtuneet taloudelliset lainalaisuudet tuomitsivat molemmat yritykset epäonnistumaan. Iskelmälevyjen myynti oli Kirkan kohdalla omaa luokkaansa verrattuna rytmikkääseen materiaaliin. Se siitä siis ja takaisin pehmoilun pariin.
Taloudelliset lainalaisuudet eivät kuitenkaan himmennä Kirkan loistavuutta laulajana. Pienet ja hikiset Suomi-markkinat eivät myöskään tee Tiukka linja levystä yhtään huonompaa.
Jos minut herätettäisiin keskellä yötä ja pyydettäisiin välittömästi nimeämään kolme Kirkan tykeintä tulkintaa, menisi lista jotenkin näin: Liikaa Stadiin, Taas nousen junaan ja Kuin Don Juan. Kyllä, ne löytyvät kaikki tältä levyltä. Suomalaista soul-musiikkia on sanottu joskus maailman parhaaksi koska 'sitä helvetissäkin soitetaan'. Vaikka tuossa kansanviisaudessa olisi joskus perääkin, ei sillä ole Kirkan kanssa mitään tekemistä. Tiukan linjan maestro Babitzin nousee useamman äänipään verran pidemmäksi muita aiempien ja myöhempien aikojen yrittäjiä . 'Musaa suoraan valtimoon', kuten b-puolen kakkosen Rock'n roll hoochie koon tekstissä todetaan.
Mietitäämpä mitä hyvän pop/rock-levyn tekemiseksi tarvitaan: hyvät biisit sekä hyvä solisti ja bändi. Saattaa kuulostaa helpolta, toisin on. Tiukan linjan kohdalla ei mitään jätetty sattuman varaan. Biiseiksi valittiin tylysti artistille parhaiten istuvaa laadukasta tuontimateriaalia. Alkuperäisversioiden tekijäkaarti ulottuu Stevie Wonderista Bob Segerin kautta Bob Marleyhin. Onnistuneista suomennoksista vastaa pääasiassa, mm. Tankki täyteen sarjan käsikirjoittajana tunnettu, Jussi Tuominen.
Bändi Kirkan taustalla, Islanders, ei jää pekkaa pahemmaksi. Kassu Halosen käskyttämä joukko hoitaa homman asiallisesti. Jos soitossa kuuluukin ajoittain (hyvin) lievää 'akateemisuutta', korostaa sekin oikeastaan vain laulajan erinomaisuutta. Ippe Kätkän rummut svengaavat, luonnollisestikin, kuin hirvi, eikä eteenpäin menemisen meininkiä voi olla aistimatta. Avustajalistalta löytyy niin Pekka Pöyryä kuin Paroni Paakkunaistakin.
Kappaleiden sovitukset pursuavat soul-funk-rock-henkisiä onnistumisen elämyksiä ja kyllähän varsin särmikäs sovitus Marleyn löysähköstä I shot the sheriff-reggaesta (Taas nousen junaan) - jos jokin - on osoitus rohkeudesta ja luovuudesta. Alkuperäisiä versioita ei ole kunnioitettu turhia mikäli asia on muuta vaatinut.
Nöyristely ei istu tiukkaan linjaan.