Se-yhtyeen diskografia on vähintäänkin mielenkiintoinen. Yhtyeen viiden ensimmäisen singlen materiaali koostui pelkistä cover-kappaleista, eikä niistä ensimmäistäkään julkaistu pitkäsoitolla. Ryhmän ensimmäinen LP oli progressiivinen, neljään osaan jaettu, ...ja me tehtiin rakkautta (Love records 1979), jota ei koskaan esitetty julkisesti.
Yhtyeen toisella LP:llä Pahaa unta? (Johanna 1980) palaset loksahtivat hetkeksi kohdalleen. Laulaja-lauluntekijä Yarilla oli biisikynänsä terävimmän kauden lisäksi tukenaan ryhmä josta löytyi musiikillisen osaamisen ja näkemyksen lisäksi hänen dominoivalle panokselleen riittävän painava vastavoima; kitaristi Jukka Peurasaari.
Peurasaari on levyn solisti siinä missä Yarikin. Pintaan miksatut särisevät ja ulvovat kitarat antavat levylle samaan aikaan sekä sinfonisia ulottuvuuksia että rockissa välttämätöntä 'räkäisyyttä'. Se-yhtyeen myöhempiä levyjä vaivaava lievä akateemisuus ja puisevuus loistavat poissaolollaan. Bändi rokkaa ja raivoaa silloin kun on sen paikka. Välillä Yari herkistelee kauniinraadollisten lyriikoidensa ja melodioidensa kanssa pelkän pianon säestyksellä, kunnnes muu bändi päästetään jälleen irti. Levyllä ei ole kahta samalla muotilla sovitettua biisiä, mutta se on silti yhtenäinen, tiukka ja taiteellinen (sanan positiivisessa merkityksessä) rock-levy. Biisit pärjäävät omillaan ja muodostavat yhdessä vähintäänkin osiensa summan.
Se nousi tietoisuuteen punkin myötä. Yhtye oli toisaalta erittäin punk ja samaan aikaan hyvinkin epäpunk. Yhtyeen jäsenet edustivat pitkine tukkineen ja kommuuneineen lähinnä hippi- tai hämyosastoa. Musiikillista koulutusta löytyi aina klassista osastoa ja konservatorio-tasoa myöten. Bändi oli kotoisin Jyväskylästä, eikä maalla jaksettu olla turhan tarkkoja trendi-linjojen suhteen edes kuumimpina punkkarit vs. fiftarit aikoina. Kukat saivat kukkia.
Tehdään mitä huvittaa asenteellaan raja-aidoista piittamaton yhtye edusti toisaalta yhtä punk-filosofian keskeisistä teeseistä; jokainen saa tehdä mitä huvittaa, omista lähtökohdistaan ja oman mielensä mukaan. Mikä olisikaan enemmän punk kuin esittää punk-keikoilla Wigwamia? Siihenkin yhtye syyllistyi. Punkin pintakasvillisuuden alta löytyy Se:nkin kohdalla runsasta juurikasvillisuutta progen ja undergroundin puolelta.
Musiikillisen osumatarkkuutensa lisäksi Pahaa unta? tekee selvää jälkeä myös lyriikka-rintamalla. Yari on saanut ansaittua kiitosta tekstittäjänä koko uransa ajan. Se suunta mistä hän tekstittäjänä tulee ja mihin suuntaan hän Pahaa unta? levyn jälkeen lähtee risteävät herkullisesti. Alkuaikojen realismi ja konkretia lyövät kättä myöhempien aikojen runollisten ja luovien kieli- ja vertauskuvien kanssa. Tuloksena on lennokkaita ja lyyrisiä, mutta elämän ja lihan hajuisia tarinoita, niin sodasta, rakkaudesta kuin myymälävarkaan minäkuvastakin.
Hieman epäreilua levyn muita kappaleita kohtaan antaa biisisuosituksia. Tässä kuitenkin top-3 esiintymisjärjestyksessä: Pahaa unta?, Kun valot sammuu ja Yö safarilla.