Ypö-Viis oli täydellisen punk. Nuoria, iloisia ja välillä vihaisia nuoria miehiä Karhulasta, joilla oli yritystä, asennetta, kieltä poskessa ja ennen kaikkea hyviä biisejä. Levyt julkaistiin tietenkin, ensimmäisenä punk-yhtyeenä Suomessa, omalla Karva-levyt merkillä. Kun Poko Rekords sai houkuteltua yhtyeen talliinsa, julisti ryhmä seuraavalla sinkullaan Me myytiin itsemme.
Kyllä Karhulan pojat soittaa ja laulaakin osasivat, ainakin punk-yhtyeelle riittävästi. Rockin ainutlaatuisuus taidemuotona tulee joskus siitä jännitteestä ja energiasta, joka syntyy, kun soittajat soittavat täpinöissään taitojensa äärirajoilla. Hyvän muusikon soittama yksinkertainen riffi tai sointukulku ei kuulosta läheskään aina läheskään yhtä hyvältä kuin huonon muusikon. Tätä voi olla vaikea selittää rockiin, tai punk-rockiin, vihkiytymättömälle. Ypö-Viiden riemukkaan kohkauksen kohdalla kyseinen totuus pitää harvinaisen hyvin paikkansa.
Karhulan poikii, koko stoori (Poko 2002) sisältää määrällisesti laadullisesti leijonanosan yhtyeen levytetystä tuotannosta. Tekninen jälki on ajan hengen mukaisesti vaihtelevaa, mutta tärkein ja olennaisin välittyy. Hifistelijät voivat pysyä kotonaan hinkkaamassa kullattuja kaiutinliittimiään toto-direstraitsien soidessa, nyt mennään. Mahtuu joukkoon toki radiokanavien nykyisetkin laatuvaatimukset täyttäviä tekeleitä, kuten vaikkapa mainio Rakkauskirjeet. Muutoin jälki on pääasiassa rujohkoa, mutta innostavaa.
Tässä vaiheessa tuleekin insertissä luvattu ilmainen vinkki kotimaiselle rock-bisnekselle: Ypö-Viiden tuotannosta löytyy useampikin suurelle yleisölle tuntematon potentiaalinen hitti. Jos nuori yhtyeesi tai levy-yhtiösi tuore pörröpääryhmä tuskailee nasevien iskusävelmien puutteessa, kannattaa käydä ypöjen laatikolla coveroimassa. Jotta touhu ei kävisi turhan työlääksi listataan vielä tähän esimerkkeinä vaikkapa jo mainittu Rakkauskirjeet, Kuvien kauniit naiset, Hyvästi masentava maanantai ja vaikkapa riemukkaan pelokas Pelkään pimeää.
Ypö-Viis ei lukeutunut Suomi-punkin julistajiin. Jos yhteiskunnallisiin aiheisiin otettiin joskus harvoin kantaa, tehtiin sekin ironian kautta kuten Keskiolut takaisin alkoon kappaleen nimestäkin voi jo päätellä. Yhtyeelle epätyypillistä asioiden suoraan sanomista löytää oikeastaan vain Kaupunki muistaa nuoria kappaleesta. Ilmeisesti aidosta sanomisen tarpeesta kumpuava teksti epäilee kirjoittajansa kotikaupungin keskittäneen nuorisotoimen poliisilaitoksen toimialaan kuuluvaksi. Elämän epäkohtia listatessaan pojat pysyttelivät pääasiassa varsin henkilökohtaisella tasolla. Välillä oltiin Ujona diskossa ja seuraavassa hetkessä ulkona, kun ei jaksettu olla Tänään kotona. Kun brittiläinen The Clash lauloi London's burning kääntyi Lontoo kavereiden suomennoksessa läheisemmäksi Kotkan kaupungiksi.
Ypö-Viis toteutti punk-ideologiaa loppuun saakka. Se kuoli nuorena ja säilyi kauniina.