Turkulainen Artie Music on tehnyt jälleen kulttuuriteon. Suurelle yleisölle tuntemattoman Sacy Sandin kokoelma Levytyksiä vuosilta 1950-1958 tarjoaa mielekkään matkan suomalaisen lattarimusiikin historiaan - paljon ennen samba-karnevaaleja.
Sand (oik. Rolf Sandqvist) oli multilahjakkuus jo lapsena. Hän oppi nopeasti hallitsemaan erilaiset puhaltimet, viulun, basson, kitaran ja lyömäsoittimet, siis käytännössä soittimen kuin soittimen. Nuorena aloittamansa muusikon uran aikana hän käytti koko osaamistaan hyväksi esiintyen milloin pianon, rumpujen jne. äärellä. Sand oli myös lahjakas imitaattori joka opiskeli Ateneumissa ja kunnostautui taidemaalarina.
Kannuksensa ja oppirahojen maksun musikantti suoritti, monen aikalaisensa tavoin, keikkailemalla ahkerasti ympäri sodanjälkeistä Suomea. Meininki oli usein villiä ja niinkin pääsi käymään, että Ahvenanmaan maaherra antoi, kansaa paheisiin kannustaneelle, Sandin yhtyeelle kolme päivää aikaa poistua saaristomaakunnasta.
Kokkolassa kuuluneet Ruotsin radion musiikkiohjelmat aiheuttivat nuoressa muusikon alussa jazz-kärpäsen puraisun. Hän toimikin mm. solistina ja rumpalina eri jazz-yhtyeissä. Sandin tunnetuimmat levytykset ovat iskelmällisiä laulutulkintoja jotka soivat radiossa ja olivat arvostelumenestyksiä. Levymyynnillisesti Sand ei menestynyt yhtä hyvin. Syyksi tähän on tarjoiltu mm. levy-yhtiöllisiä tekijöitä sekä tangojäykän kansan lievää epäluuloa sulavampaa meininkiä kohtaan. Sacy Sandin tulkinta Perfidia-klassikosta on yksi parhaita kappaleesta tehtyjä versioita.
Sandin intohimoksi ja elämäntehtäväksi muodostui lattarimusiikki. Hän perehtyi genreen syvällisesti ja kunnostautui mm. kirjoittamalla aiheesta asiantuntevia artikkeleita. Merkittävänä käytännön apuna oli myös erään yhtyetoverin isä. Meksikossa työskennellyt perheen pää lähetteli kotimaahan paikallisia levyjä sekä instrumentteja. Kokoelmalevyllä mukana olevat lattaripalat ovatkin huomattavan 'aidon' kuuloisia, siis hyviä. Tunnelmaan pääsemiseksi ei ole pelkästään vedetty sombreroa päähän ja maalattu pedro-viiksiä. Osaaminen on syvää ja kun muistaa että kaikki on tapahtunut 50-luvun Suomessa, ymmärtää kuinka osaavasta ja omistautuneesta kaverista on kyse.
Risuja kokoelmalle voi antaa äänen restauroinnista. Vanhoista levytyksistä tehtyjen uudelleenjulkaisujen yhteydessä on totuttu kuulemaan vähemmän suhinaa ja tasaisempaa tulosta. Pekka Gronowin kirjoittama historiikki lukeutuu äänitteen ansioiden joukkoon.
Lopuksi voisi kertoa yhden faktan lisää ja ottaa poliittisesti kantaa. Tämäkin äänite olisi jäänyt julkaisematta, ellei kyseessä olisi yli 50-vuotta vanha eli ns. Gramex-maksuista vapaa materiaali. Toisessa mahdollisessa skenaariossa kappaleiden mahdollista oikeuksien omistajaa moisen epäkaupallisen tuotteen julkaisu ja puhdas kulttuuriteko tuskin olisi kiinnostanut pätkääkään ja niillä joilla kiinnostusta olisi ollut, olisi tuskin ollut varoja moiseen.