Levylöytö: Näkä & Co Avoin kirje

Julkaistu Su, 17/05/2009 - 12:00
  • Naka-LL.jpg (Kuva: )
  • Levylöytö löysi vaihteeksi uuden levyn - levyn jota ei voinut ohittaa olankohautuksella. Oikeastaan kyse on kahdesta levystä ja tarinasta joka ei päättynyt hyvin.

 Rock on alunperin nuorisomusiikkia. Rock syntyi samaan aikaan kuin nuoriso alkoi erottua omaksi ryhmäkseen, kun länsimaissa saavutettiin elintaso jossa kaikkien ei ollut henkensä pitimiksi enää pakko siirtyä suoraan lapsuudesta työelämään vaan aikaa ja resursseja löytyi myös itsensä etsimiselle ja kapinoinnille.

Jossain vaiheessa, etenkin pohjoismaissa, alettiin kiinnostua myös niiden nuorten auttamisesta joilla oli vaikeuksia löytää paikkansa ja vastata ympäröivän yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin. Sitten koitti 90-luvun lama. Sen varjolla Suomessa päästiin tekemään poliittisia valintoja mm. nuorten mielenterveyspalvelujen supistamisen muodossa.

Avoin kirje 1 & 2 levyt liittyvät suoraan edellä kuvattuun kehitykseen. Tämän jutun lopussa olevista linkeistä pääsee tutustumaan levyjen syntyyn vaikuttaneisiin tapahtumiin. Itse keskityn projektin musiikillisen puolen ruotimiseen.

Avoin kirje 1 (Stupido 2007) levyllä suomalainen punkrock-ikoni Tumppi Varonen tulkitsee verevällä sydänlihaksella suomeksi ruotsalaisen Ebba Grönin kappaleen Die Mauer. Levytys on Varosen uran vapautuneimpia ja energisimpiä sitten Problemsin ensilevytysten. Loistava sävellys, onnistunut suomenkielinen teksti ja aiheen vakavuus saavat vanhan herran ns. pistämään parastaan. Pohjoismainen punk-yhteistyö nostaa nyrkkiä yli Pohjanlahden parhaiden voimiensa toimesta.

Varosen ja bändin esitys on sen verran tiivis ja energinen, että levyltä löytyvä Samuli Putron tulkinta samasta teemasta jää jotenkin valjun tuntuiseksi ja vasemmalla kädellä tehdyn oloiseksi tyypilliseksi hyväntekeväisyyslevytykseksi. Niin, Avoin kirje 1 & 2 ovat hyväntekeväisyyslevyjä.

Avoin kirje 2 (Stupido 2009) levyllä Varonen tulkitsee projektin nokkamiehen Kari 'Näkä' Närhen omaa tuotantoa olevan kappaleen Maailman vahvin tyttö ei asu enää täällä. Suomen parhaimman punk-aksentin omistavalla Helsingin kaupunginvaltuutetulla ei ole vaikeuksia samaistua tyttärensä menettäneen isän tuntemuksista kertovaan kappaleeseen. 

Maailmassa jossa vihainenkin rockmusiikki tuotteistetaan ja hiotaan viimeisen päälle on  puhdistavaa törmätä levyyn joka puhuttelee ja liikuttaa oikeasti. On vähintääkin tervetullutta törmätä laadukkaaseen hyväntekeväisyysjulkaisuun, jossa ei lauleta käsikädessä - että toivomme rakkautta kaikkialle - samalla kun varmistetaan että näytetään kuvissa hyväntahtoisilta, mielellään eturivissä.

Niin, rock on alunperin nuorisomusiikkia. Rockilla voi myös yrittää auttaa nuoria - sitä soittamalla tai ostamalla.

Tagit:

Levylöydöt