Lyhyys ei ole välttämättä yhtä kuin kiire, pituus ei ole välttämättä yhtä kuin levollisuus. Ajattelen tätä, kun vastaanotan jokapäiväiset kysymykset: miltä sinusta tuntuu juuri nyt? what’s on your mind?
Olen yrittänyt miettiä sosiaalisen median viestien merkitystä itselleni vertaamalla niitä muihin kirjallisen ilmaisun muotoihin. Facebookin statuspäivitykset tulevat vastaan ensimmäisinä. Mitä ne ovat? Paljastuksia? Narsismia? Aforismeja? Juoruilua? Skuuppeja? Länkytystä? Ilmeisesti mitä tahansa, mutta kuvittelisin että ne ovat ehdotuksia keskustelulle ja ajattelulle.
Ne ovat kommunikaation alkuituja, ne ovat väitteitä ja ehdotuksia. Ne eivät putoa ylhäältä, niistä ei tarvitse välittää, niistä voi välittää, niitä voi välittää. Ne paljastavat lähteensä ja kertovat tunnetilan. Niiden kynnys on matala. Voin olla ilman niitä. Voin dissata ne eikä kukaan moiti minua. Pidän tätä hyvänä. Kysymys ”mitä ne ovat?” on hyvä. Se toteutuu lyhyessä ja välittömässä muodossa. Se pitää tekijän ja vastaanottajan valppaana. Vakiintuneiden muotojen sisällä kaikki jähmettyy.
Suuryhtiön toimitusjohtaja tai korkeassa asemassa olevaa poliitikko pitää puheen. Ilmaisullisesti hän on kahleissa, hän voi ainoastaan myötäillä niitä ajatuksia, jotka jo ovat vastaanottajan päässä. Hän ei voi olla intiimi, hän ei voi puhua hajuista. Ymmärrämme sen, hajut ovat liian yksityinen asia ja korkeassa asemassa oleva henkilö puhuu joukoille, joita edustaa. Entä maut? Hän ehkä korostaa hyvää makua, mutta silloin maku on jo muuttunut metaforaksi, se tarkoittaa hyvätapaisuutta, se tarkoittaa konvention mukaista, tavanmukaista. Kysymys ”mitä se on?” on tässä tarpeeton.
Standardiromaanissa on jotain kammottavan keinotekoista. Aina tuntee kuinka sen pyörät kirskuvat, kun se etenee. Ajatus ei ole minun vaan W.G. Sebaldin. Tunnistan tunteen ja niin sen tunnisti myös jenkkikirjailija David Shields, joka siteerasi Sebaldia kirjassaan Reality Hunger. Tämä ”todellisuusnälkä” on runsaasta kuudestasadasta lyhyestä luvusta tai sitaatista koostuva kirja, jossa Shields kaiken muun lisäksi tarjoaa ajatusta siitä, että mielenkiintoinen kirjoittaminen tapahtuu lajien välissä.
Miksi tosi-tv, muistelmat ja tunnustukset ovat nykyään halutuimpia lajeja? Siksi että ne ovat ajan vastaus realismin janoon, todellisuusnälkään. Välittömyys ja suodattamattomuus on niiden muotoon rakennettu myyntivaltti.
Romaaniin päästäkseen lukijan on opiskeltava kokonainen keinotekoinen maailma, mikä on rasittavaa, sillä maailma ja ”todellisuus” ovat lukijalle läsnä joka hetki. Mielenkiintoisempaa fiktiota löytyy nonfiktion puolelta. Muistelmat ovat silkkaa fiktiota. Kirjaa varten kaikki on uudelleenrakennettava ja uudelleenkuviteltava. Mutta lähtökohta on kutsuva: minä tiedän, minä muistan.
Mielenkiintoisemmaksi lajiksi Shields nostaa esseen, joka jo nimensä pohjalta on yritys ymmärtää, mistä on kysymys, mitä tämä on ja millaista on elää tässä ajassa. Sitä yritystä minäkin haen ja on hyvä, jos pääsen asian ytimeen mahdollisimman nopeasti. Pitkät vuodatukset saattavat olla terapeuttisia tekijälleen, harvoin kokijalle.
Minun on vaikea perustella itselleni, miksi tutustuisin suureen määrään roolihenkilöitä ja opiskelisin vaikeasti hahmotettavan juonen, kun haluan päästä kiinni tekijään. En etsi teemaa, aatetta, näkökulmaa tai poliittista kantaa. Haluan kärsimättömästi saada selville, mitä asiaa tekijällä on, millainen hänen äänensä on, mitä hän ehdottaa, epäilee, uumoilee. Mitä hän yrittää sanoa minulle? Mitä hänen mielessään on?
Kahdeksan prosenttia suomalaisista seuraa jotain yhteisöpalvelua yleensä reaaliaikaisesti tai useasti päivässä. 16-24-vuotiaista näin tekee joka neljäs. (Tilastokeskus, Tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimus 2010). Millaista on elämä omien sosiaalisten verkostojen suodattaman reaaliaikaisen tiedon äärellä?
Yle.fi -toimituksen kehitystuottaja Arttu Silvast oli Radio Suomen Taustapeili -ohjelman vieraana kertomassa sosiaalisen median käytöstä. Lähetyksessä kurkistetaan Artun Facebook-sivun uutisvirtaan ja tehdään eroa Facebookin ja Twitterin väilllä.
Facebook on läntisessä maailmassa laajalle levinnyt verkkoyhteisöpalvelu, johon oli liittynyt heinäkuuhun mennessä puoli miljardia käyttäjää. Tänä syksynä se julkisti aikeensa yhdistää sähköpostilaatikkoonsa mobiilikäyttäjiensä kaikki viestintämuodot - sähköpostin, tekstiviestit ja pikaviestit, jolloin käyttäjällä olisi yksi sosiaalinen yhteyspalvelu.
Twitter on rajusti suosiotaan kasvattanut pikaviestipalvelu, jonka ovat ottaneet osaksi viestintästrategiaansa niin edelläkävijäyksilöt kuin -organisaatiot. Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan 8% USA:n netin käyttäjistä käyttää Twitteriä. Palvelun käyttö on muita väestöryhmiä korostuneempaa urbaaneissa nuorissa aikuisissa, erityisesti afroamerikkalaisten ja latinojen keskuudessa, kertoo Pew-tutkimusyhtiön tuore tutkimus.
Netin käyttäjällä on tukala tilanne: sisällöstä on runsaudenpulaa, mutta kuka jaksaa aina valita? Vuonna 2006 ajattelin ääneen, josko vastaus tähän olisi jonkinlainen mikrokanava – ”tilaa tämä tästä, niin tiedät mitä saat”. Uskoin silloin ja uskon nyt, että asiakastarpeen tyydyttää se, joka ratkaisee ristiriidan sen välillä, että periaatteessa käyttäjä arvostaa sitä, että saa itse valita, mitä kuuntelee, mutta toisaalta ei ehdi enkä viitsisi etsiä ja poimia sisältöjä sieltä täältä.
Heitin ilmaan kysymyksen, millainen olisi ’tankattava’ Kulttuuri”kanava” internetissä ja vaikkapa mobiililaitteessa. En ole löytänyt tyydyttävää vastausta. Onko tällaista sisältötuotetta mielestäsi joku tyylikkäästi toteuttanut? Vai oliko silloinen visiointini vain uuden web-tekniikan avaamien mahdollisuuksien huumassa syntynyt haihatus, jolle ei ole todellista käyttätarvetta?
Ylefi-tilillä Slidesharessa kokoelma muutaman vuoden takaisia Powerpoint-esityksiäni. Olisi hauskaa, jos tämä "elävä museo" herättäisi jossakussa jotain ajatuksia tai havaintoja - ennenkaikkea ounasteluja tulevaisuuden kehityskuluista.
Sanomalehtien yhteenlaskettu levikki tippui viime vuonna (2009) alle 3 miljoonaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1981. Nettilehtien lukeminen on yhä suositumpaa. Lehden verkkosivustolla voi olla moninkertainen määrä kävijöitä paperilehden lukijoihin verrattuna.
Mediamainonta tippui Suomessa viime vuonna (2009) peräti 16 %. Sähköisten hakemistojen ja hakusanamainonnan arvo kuitenkin kasvoi samaan aikaanlähes 15 %.
Aktiivisten verkko-ostajien määrä ja nettimainonta kasvavat vauhdilla. Yli 1,3 miljoonaa suomalaista on ostanut tuotteita verkosta viimeisen kuukauden aikana. Suomen mediamarkkinoiden arvosta katosi viime vuonna 7 %. Tämä on sodanjälkeisen ajansuurin vuosipudotus. Internetin verkkomedia kuitenkin kasvoi samaan aikaan.
Mm. nämä faktat sisältyvät Tulevaisuus labin tilaamaan Tiesitkö, että -videoesitykseen.
Yle.fi:n Tulevaisuus Labin Tuija Aalto tilasi minulta käsikirjoituksen Shift Happens -videon suomenkieliseen versioon. Grafiikan ja koostamisen esitykseksi tekivät Yle.fin AD:t Stina Tuominen ja Tuuli Laukkanen. Mallina käyttämäni alkuperäinen, englanninkielinen videoversio pohjautuu lähinnä Yhdysvaltojen tilanteeseen.
Työnäni oli hankkia kotimainen relevantti data suomalaisten mediakäytöstä ja käsikirjoittaa visualisoitava teksti. Ideana oli ottaa mukaan suomalaista mediakenttää (broadcast, printtimedia, meikäläisittäin suurimmat suomalaiset verkkopalvelut ja suomalaisten käyttämät kv-verkkopalvelut) ja karsia osa USA-spesifistä sisältöä pois.
Aloitin tiedonhankinnan etsimällä netistä aiheeseen liittyvää suomen- ja englanninkielistä materiaalia. Haaviini osui joukoittain artikkeleja, blogeja, tutkimuksia, aihetta sivuavia esityksiä jne. Keskityin tiedonhaussa suomalaisten mediakäyttöön, erityisesti sosiaalisen median käyttöön ja trendeihin.
Osa mielenkiintoisilta ja käyttökelpoisilta vaikuttavista lähteistä ei ollut julkisia, ja niinpä aloin ottaa yhteyksiä lähteet omistaviin tahoihin saadakseni ne käyttööni. Tutkimuslaitokset ja vastaavat suhtautuivat työhöni kiinnostuneesti ja sain käyttööni käytännössä kaiken tarvitsemani materiaalin.
Läpi käytävää aineistoa kertyi runsaasti ja netin linkit ja Tuija Aallon vihjeet johdattivat aina vain uusien lähteiden pariin. Luettavia tutkimuksia ja muita lähteitä oli lopulta satoja sivuja ja tein lukiessani muistiinpanoja silmiini osuneista mielenkiintoisista ja käyttökelpoisilta vaikuttavista asioista. Pohdin alussa, että onkohan Suomen tilannetta koskevaa tuoretta dataa riittävästi tarjolla. Huomasin pian, että Suomi-kohtaista dataa on runsaasti ja juuri tämä mahdollisti aiheen paikallistamisen vahvasti Suomen oloihin. Toisaalta aivan kaikista tärkeiksi katsomistani asioista ei ollut olemassa Suomi-spesifisiä tietoja ja turvauduin joissakin kohdin myös muualla tuotettuun, relevanttiin dataan.
Käytin käsikirjoituksen alussa ja lopussa alkuperäisen englanninkielisen version sisältöä, mutta muuten sisältö on pitkälti itse tuotettua. Pyrin tekemään käsikirjoituksesta johdonmukaisesti etenevän ja asioiden käsittelyjärjestys määräytyi sen perusteella. Vaikeinta oli pysyä käsikirjoituksen pituudelle asetetuissa rajoissa.
Mietin käsikirjoitusta tehdessäni koko ajan myös tekstin sommittelua ja pyrin muokkaamaan virkkeistä sopivan mittaisia, jotta ne olisi helppo sijoittaa esitykseen. Merkitsin käsikirjoitukseen esityksen grafiikkaan ja muihin yksityiskohtiin liittyviä huomiota oman muistini tueksi ja AD:n avuksi. Yle.fin asiakkuuspäällikkö Leevi Kokko luki lähes valmiin käsikirjoituksen läpi ja antoi muutaman kullanarvoisen parannusehdotuksen.
Käsikirjoituksen valmistuttua AD Stina Tuominen alkoi toteuttaa esityksen visuaalista puolta. Asun itse San Franciscossa, joten yhteydenpito sujui aikaeron vuoksi lähinnä sähköpostitse. Projektin loppuvaiheen yhteistyö olisi ollut helpompaa ja vienyt vähemmän aikaa jos olisimme voineet tavata ja keskustella asioista kasvokkain, mutta asiat ja ideat välittyivät kyllä etänäkin.
Suuri kiitos kaikille projektiin osallistuneille avusta ja kiinnostuksesta!
Tulevaisuus on verkostoissa ja yhteistyössä. Vähintään tämän johtopäätöksen voi vetää naapuriyleisradioyhtiön tavasta tehdä tulevaisuustyötä verkossa: ensin julkaistiin laaja tulevaisuusselvitys, Framtidsutredningen, ja nyt on lanseerattu Medieormen -projekti, jonka yhtiön johto on aloittanut ja johon kaikki kansa kutsutaan osallistumaan. Hienolta näyttää.
Pitäisi varmaan aloittaa: ”Rakkaat katsojat, pahoittelen machinimojen viivästynyttä julkaisuaikataulua.” Pioneerityössä on omat sudenkuoppansa – varsinkin kun tekijä on vapaa haahuilija jonka on ollut yllättävän vaikea pysyä ruodussa ja annettujen raamien sisällä jaksojen sisällön suhteen vaikka tilaustöihin onkin tottunut. Ajoittain olen ollut sitä mieltä, että Second Life on minulle hieman liiankin rakas ja tuttu paikka; rakkaastaan haluaa näyttää vain hyviä puolia ja tuttuus hämärtää näkökykyä, varsinkin kun en ole täysin varma ketkä sarjasta ovat kiinnostuneita. Olen tehnyt jaksoja – ja kirjoittanut näitä merkintöjä – ajatellen käyttäjää joka ei juurikaan tunne Second Lifea, mutta on siitä hieman kiinnostunut. Jos taas katsoja/lukija on jo maailman sisällä ja toimii siellä aktiivisesti, sarja ei kenties tarjoa kovinkaan paljon uutta. Second Lifessa tapahtuu koko ajan: uusia paikkoja ja toimintoja syntyy, vanhoja häviää.
Suosittelen katsomaan osat 2 ja 3 peräkkäin: ne täydentävät toisiaan. EduFinland - ja BusinessFinland sen kylkiäisenä - ovat Second Lifen suomalaissiirtokunnan vireintä osaa: paikka jossa taatusti tapaa suomalaisia, aktiivisia Second Life -toimijoita. Sarjan viimeisissä osissa vaihdetaan enemmän vapaalle ja poiketaan muuallakin.
Osa 2 – vapaa sivistystyö virtuaalimaailmassa on kuvattu kokonaan Helsingin suomenkielisen työväenopiston tontilla, sen päärakennuksessa ja ns. Taikametsässä. Haastateltavia jaksossa on viisi - työväenopiston IT-konsultti Juhana Mykrä (Ilmari Turbo), työväenopiston kirjastonhoitaja Marjatta Hirvijärvi-Saari (Midsummer Moomintoog), Sastamalan suunnittelijaopettaja Tuija Hyvönen (Hazel Swords), terveydenhuoltoalan SL-tutor Jaana Junttila (Jaanaxi Erin) sekä työväenopiston vapaaehtoinen vertaisohjaaja Heikki Ylenius (Christiano Michalski) - ja heitä yhdisti se, että he kaikki olivat sekä itse opiskelleet ja opettaneet/ohjanneet Second Lifessa. Viiden minuutin jaksoon ei luonnollisesti mahtunut kuin murto-osa tapaamisen aikana esille nousseista asioista, mutta punaisena lankana ääniraidalla juoksee se, että SL-osanotto on ajoittaisesta haastavuudestaan huolimatta kokeilemisen arvoista, koska se avaa mahdollisuuksia kokea jotain sellaista jota ei muutoin pääsisi kokemaan. Työväenopiston Second Life –konkari Juhana Mykrä mainitsee esimerkkinä matalan kynnyksen ottaa yhteyttä ja tutustua eri alojen asiantuntijoihin sekä osallistua etäluentoihin; tietotekniikan vapaaehtoinen vertaisohjaaja Heikki Ylenius mainitsee jaksossa seuranneensa mm. Tieteen päivien luentotarjontaa.
Opiskelijoiden kokemus on, että läsnäolon tunne korostuu Second Life –opetuksessa. Läsnäolon kokemus onkin asia, joka on noussut esille jok’ikisessä haastattelussa. Avattarena luentoa tai esitystä seuraaminen on vaikuttavampi kokemus kuin se, että sitä kuuntelisi tai katselisi nettisivujen välityksellä. Heikki Yleniuksen puheenvuorossa tulee esiin vuorovaikutuksellisuus toisten samaa kokevien avatarten välillä: luennon tai muun esityksen kommentointi on helppoa ja sen voi tehdä häiritsemättä itse tapahtumaa. Toki kaikissa Second Life –tapahtumissa esiintyy jonkin verran avatarten ”sekoilua”, mutta se on asia johon on totuttu ja johon yleensä suhtaudutaan ymmärtäväisesti, huumorilla. Jos joku yrittää vahingossa istuutua luennoitsijan pöntön päälle, muut ymmärtävät että ko. avattaren ympäristö ei todennäköisesti ole vielä rezzautunut (latautunut täydellisesti, avautunut) täydellisesti ja ressu ei näe mihin on istuutumassa tai kyseessä voi olla silkka hätäinen klikkausvirhe… Second Lifessa istuudutaan kohdetta klikkaamalla ja valitsemalla sit here –komento.
Ja kuten osassa 2 ajassa 3:24, avoimessa ympäristössä voi aina sattua yllätyksiä!
Työväenopiston toiminta Second Lifessa täyttää luonnehdinnan joka vilahtaa luentosalin taululla ajassa 4:58: perinteitä kunnioittaen, aikaansa seuraten, suunnannäyttäjänä. Syksyn tapahtumissa on mm. Second vita italiana, keskustelukurssi jossa opiskellaan italiaa Second Lifessa. Kielitaitoaan pääsee avattarena testaamaan myös itsenäisesti, hakeutumalla paikkoihin, jossa vaikkapa italialaisia SL-käyttäjiä liikkuu. Englanti on valtakieli, mutta ranskaa, italiaa, saksaa ja japania puhuvia avattaria ei ole vaikea löytää. Second Lifessa on myös lukuisia kielikursseja ja keskustelukerhoja – osa kaikille avoimia ja maksuttomia, osa maksullisia. SL-selaimen hakutoimintoa kannattaa käyttää ahkerasti ja myös Second Lifen kotisivujen tapahtumasivulta löytää käynnissä olevia ja tulevia tapahtumia. Chattikieli saattaa tietysti olla vähän mitä sattuu, ainakin monet amerikkalaiset kirjoittavat suomalaisen näkövinkkelistä hyvinkin huonosti; osa on kirjoitusvirheitä, osa näppäilyvirheitä, osa chattislangia… afk, brb, cu ja tc ovat niitä lyhenteitä jotka on ainakin hyvä tunnistaa…ja vaikka kuinka vastustaisi lyhennekieltä, omg ja lol ovat nekin joskus kovin käteviä!
Sastamalan opistossa Second Life –tutorialeja vetänyt Tuija Hyvönen puhuu kakkososassa ajatuksia herättävästi avatarten käyttäytymissäännöistä ja siitä millä perusteella avatarta arvostetaan tai luokitellaan käytöksen perusteella. Hän mainitsee mm. taitamattoman liikkumisen – avatarta voi liikuttaa seniorikansalainen, joka ei diginatiivien tavoin ole lainkaan tottunut liikkumaan verkkoympäristöissä.
Minut Second Life on opettanut toiset huomioivammaksi ja kohteliaammaksi; tämä on siirtynyt ainakin osittain myös reaalimaailmaan. Ensi alkuun suorastaan hämmennyin amerikkalaisten, intialaisten ja ranskalaisten kohteliaisuudesta, mutta nopeasti tavat tarttuivat. Keinotekoista tai ei, avattarenakin on tärkeää muistaa tervehtiä ja kysellä kuulumisia, kiittää, kehua ja toivotella sitä sun tätä erotessa. Virtuaalimaailmoissa sanallinen viestintä korostuu, koska avattaret eivät yleensä ilmehdi: heidät kyllä saa ilmehtimään, mutta ei ole mitään takeita siitä huomaako keskustelukumppani että väännät avattaresi naamaa hymyyn – ja vaikka huomaisikin, osuuko hymy juuri oikeaan kohtaan keskustelua.
Työväenopiston mielikirjanäyttelyyn, Kellarigalleriaan ja Taikametsään pääsee tutustumaan teleporttautumalla opiston tontille. Kannattaa liittyä Työväenopiston ryhmään, jolloin saa tuoreeltaan kaikki tapahtumatiedotukset tai seurata blogia Suosittelen myös epävirallista Yöväenopiston ryhmää: Yökkäri järjestää Second Lifessa huippuhauskoja bileitä, joissa tapaa paljon suomalaisia ja kuulee hyvää musiikkia (DJ Yolanda). Avattarena tanssiminen on oudolla tavalla rentouttavaa ja hauskaa…
Osaan 3 jätin tarkoituksellisesti realistista kuvaa (UI eli user interface päällä) siitä, miltä liikkuminen Second Lifessa oikeasti näyttää, varsinkin isommalla porukalla. Saattaa vaikuttaa kaoottiselta kohellukselta, mutta vain tekemällä ja liikkumalla paikasta toiseen oppii. Laureassa työskentelevä lehtori Tuija Marstio on vetänyt digitaalisen markkinoinnin valmennuksia Second Lifessa ja johdattaa oppilaansa virtuaalimaailmaan palasissa: ensin luodaan avattaret ja opetellaan perusasioita, sen jälkeen osallistutaan Tuijan miniluennolle virtuaalimaailmojen bisnesmahdollisuuksista ja tehdään kiertokäynti SL-yrityksissä. Kolmososassa on kuvamateriaalia em. luennolta ja tutustumiskierrokselta. Mukana olevat avattaret olivat tradenomiopiskelijoita ja verkkokauppayrittäjiä, jotka voisivat hyötyä Second Life –yrittäjyydestä. Esimerkiksi avatar Virpi Longfallin pitkille naisille vaatteita ja asusteita myyvä reaalimaailman verkkokauppa voisi Second Lifessa tarjota asiakkailleen timgunnmaista pukeutumisneuvontaa tai verkkokauppamalliston voisi teettää virtuaalivaatteiksi, joita mallata avattarensa päälle helpottaen näin reaalimaailman ostopäätöksiä.
BusinessFinlandin puuhamies, Åbo Akademin tutkija-luennoitsija Kim Holmberg (Kim Zwiers) kiteyttää kolmosjakson haastattelussa virtuaaliyrittäjyyden kolme mallia. Yritykset ja yhteisöt voivat hyödyntää Second Lifea järjestämällä siellä koulutuksia ja kokouksia tai vahvistaa brändiään pelkällä olemassaololla: useilla monikansallisilla brändeilla on Second Lifessa edes jonkinlainen edustusto. Osa on toiminnallisia, osa luottaa lähes pelkän logokyltin voimaan. Ei ole vaikea arvata kumpi houkuttelee enemmän kävijöitä. En varmaan koskaan olisi kuullutkaan Intiassa toimivasta maitoteollisuusyrityksestä ellen joskus olisi viihtynyt sen tontilla tavaroita klikkaillen ja tutkien. Kolmas tapa on luoda liiketoimintaa Second Lifen sisällä, ts. tarjota sen asukkaille palveluita tai virtuaalihyödykkeitä. Suurimpia menestyjiä ovat virtuaalimaan tai kiinteistöjen myyminen tai vuokraus, virtuaalivaateteollisuus ja animaatioiden luominen ja myyminen. Etenkin jälkimmäinen on yleistynyt ja kehittynyt omien SL-vuosieni aikana huikeasti: SL-valokuvausta harrastaville on myynnissä lähes kaikenlaisia kuviteltavissa olevia kuvausasentoja (pose), jotka ovat joko animoituja tai staattisia. Lisäksi jokainen itseään arvostava avatar tarvitsee persoonallisuuteensa sopivan ns. animation overriderin (AO), joka liikuttaa avatarta silloinkin kun tämä ei varsinaisesti liiku. AO määrittelee sen miten avatar elehtii, seisoo, kävelee, istuu, hyppää, juoksee, lentää. Tanssianimaatiot ovat omanlaistaan taidetta ja parhaat niistä on tehnyt suomalainen Maar Auer. Kun ensimmäistä kertaa kokeilin hänen tanssianimaatioitaan, jumiuduin parini kanssa tanssin pyörteisiin tuntikausiksi ja vannon, että aamulla lihakset olivat kipeinä SLindyhopista ja charlestonista!
Second Lifessa on myös monia esimerkkejä siitä, kuinka reaalimaailman menestystarinoita siirretään suoraan virtuaalimaailmaan. Hyvä esimerkki tästä on ruotsalaisen huonekaluketjun virtuaalikopio: kaupan logossa on keltaista ja sinistä ja virtuaalimyymälä on kuin 3D-hyppäys reaalimaailmasta tuttuun katalogiin. Kaikille reaalimaailman menestystuotteille on olemassa virtuaalivastaavuutensa. Jos et pysty ostamaan merkkikäsilaukkua tai punapohjaisia korkokenkiä reaalimaailmassa, voit tehdä sen Second Lifessa.
Seuraavat osat jatkavat SL-yrittäjyyden avaamista, mutta teoriasta siirrytään käytäntöön eli tutustutaan itse tekijöihin. Eräs salaisuus on tosin vielä selvittämättä: yksi SL:n menestyneimmistä vaatetus- ja kauneusalan yrityksistä käyttää mallistoissaan hämmentävän suomenkielisiä nimiä (liikenimeä myöten), mutta kukaan ei tunnu tietävän tekijän kansallisuutta. Anonyymiyrittäjyys on vallan mahdollista ja silti tekijä voi muuttaa ansaitsemansa lindenit dollareiksi/euroiksi. Viime aikoina myös mixed reality –tyyppinen yrittäjyys on yleistynyt: oikean elämän designerit testaavat tuotteitaan Second Lifessa tai tarjoavat sen avulla asiakkailleen paikkaan ja aikaan sitoutumatonta palvelua. Tuija Marstio esitteli miniluennollaan mm. arkkitehtitoimiston, joka testaa suunnitelmiaan virtuaalimaailmassa. Asiakas pääsee jo suunnitteluvaiheessa tutkimaan talonsa virtuaalireplikaa ja osoittamaan mahdollisia epäkohtia tai muutostarpeita.
Selvittämättömään salaisuuteen palatakseni… suomenkielisyys ei vielä välttämättä todista mitään. Esimerkiksi monet japanilaiset – jotka ovat suosittuja hius- ja vaatealan virtuaaliyrittäjiä omaleimaisuutensa vuoksi – käyttävät tuotenimissään suomenkielisiä sanoja. Muumien vaikutusta?
Käytitkö internetiä jo ennen world wide webin tuloa 90-luvun puolivälissä? Varmaan jo 1999 mennessä? Entä millaista on netin käyttösi ollut 2000-luvulla?
Nyt vuonna 2010 ihmiset käyttävät nettiä monin tavoin asioiden hoitamiseen, työn tekemiseen, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, yhteydenpitoon ystävien kanssa, hyödyksi ja ajanvietteeksi.
Miten sinä uskot käyttäväsi internetin palveluja 10 vuoden kuluttua? Millaisia palveluja näkisit tuolloin olevan? Ketkä niitä tarjoavat? Mitä Yle.fi tarjoaa sinulle ihanteellisessa maailmassa vuonna 2020?
Yle.fi tekee tänä syksynä tulevaisuustyön, jossa hahmotellaan edessä olevaa toimintaympäristöä: sitä, millaisia teknologioita, millaisia liiketoimintamalleja ja toimijoita on ja millaista yhteiskunnan sääntelyä internetille on näköpiirissä. Entä millaisia sosiaalisia innovaatioita syntyy? Miten ihmiset toimivat yhdessä käyttäen nettiä viestinnän ja tekemisen välineenä?
Auta meitä kuvittelemaan, mitä kehitys tuo tullessaan. Millainen olisi toivottu ja ihanteellinen kehityskulku sinun näkökulmastasi? Kerro muutamalla lauseella tämän blogin kommenttiketjussa, miten pidät yhteyttä ystäviisi, teet töitä, asioita ja viihdyt netissä vuonna 2020. Jos haluat julkaista kirjoituksen omassa blogissasi, laita linkki!
Koostamme kertomuksista tulevaisuuskertomusta, jonka ensimmäisen luonnoksen julkaisen tässä blogissa 7.10. mennessä.
Yle.fi:n tulevaisuustyön tulevaisuuskertomuksen synnyttäminen on edennyt yhteiskirjoitusvaiheeseen. Yhteisen keskeneräisen dokumentin syntymistä voi tarkastella painamalla aikaliukurin "play" nappia tällä sivulla.
Verkossa on useita työkaluja yhteiskirjoittamiseen. Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen Tieken palvelimella toimiva Muistio on niistä yksi. Google-dokumentit ovat ehkä tunnetuin yhteiskirjoittamistyökalu.
Yhdessä kirjoitettavaksi sopii kaikki sellainen sisältö, jossa pyritään yhteiseen lopputulokseen - ostoslistasta lomamatkan retkiohjelmaan ja kokouksen aikana lennossa syntyviin palaverimuistiinpanoihin. Idea on, että eri tietokoneilla istuvat henkilöt muokkaavat samaa dokumenttia samanaikaisesti. Omilla tunnuksillaan tekstiä muokkaavat henkilöt näkyvät toisilleen eri värikoodeilla. Yhteiskirjoittamis-sovelluksissa voi olla erillinen chat-laatikko keskustelemista varten.
Yhdessä kirjoittamalla vältytään lähettelemästä eri dokumenttiversioita sähköpostissa. Näin kaikki voivat yhdessä reaaliajassa nähdä tuoreimman version ja toisten tekemät muutokset.
Aloita kirjoitustyökalun käyttäminen kirjoittamalla oma nimesi sivun oikeassa yläreunassa olevaan vapaaseen värilaatikkoon. Sen jälkeen voit esittäytyä ja tervehtiä muita kirjoittajia chat-laatikossa, joka on oikean palstan pohjalla. Kirjoita laatikkoon tekstisi ja paina "enter".
Tekstin muokkauskentässä olevan tekstin olisi tarkoitus olla mahdollisimman valmista tai "puhdasta" tekstiä siten, että sinne ei rivien väliin kirjoiteta mitään huomautuksia. Tällainen ns. "metakeskustelu" ja koordinaatio hoidetaan chatissa.
Tätä dokumenttia muokataan nyt loppuviikon ajan, 3.10. klo 07:00 mennessä tehdyt muutokset tulevat otetuksi huomioon kun koostan tulevaisuuskertomusta, jonka olen luvannut julkaista tässä blogissa 7.10.mennessä.
Media-alalla on tekijöiden ja yleisöjen ja muiden sidosryhmien keskuudessa suuria näkemyseroja toimijoiden rooleista. Liiketoimintamallit ja toimintatavat ovat murroksessa.
Tutkija Roope Mokka Demos Helsingistä sanoo, että yksi selvä näkemysero on siinä, minkälainen on aktiivinen kansalainen. Onko se ihminen, joka tietää asioista katsomalla ja lukemalla Ylen ja Hesarin uutisia, vai onko aktiivinen kansalainen se, joka toimii hankkimansa tiedon perusteella?
Muita media-alan näkemyseroja löytyy ansaintalogiikoista: (sisältöjen ilmaisuus vs. maksullisuus) sekä suhtautumisesta tekijänoikeuksiin (tekijänoikeuksien vapaa luovutus vs. tekijänoikeuksien suojeleminen suomalaisena sisältöbisneksenä). Myös laatukäsitys synnyttää näkemyseroja: korkea laatu vs. merkityksellisyys ihmiselle.
Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
