Ti 03.06.2008 @ 15:07admin

Kansalaisille oikeus välikysymykseen!

SDP ilmoitti kesäkuun alussa, ettei se ole tekemässä välikysymystä vaalirahoitukseen liittyvistä sotkuista. Kuka sen sitten tekee?
 
Jos kaikki suuret puolueet ovat sotkeutuneet kansalaisista epäilyttävältä vaikuttavaan toimintaan, niin kuka voi kyseenalaistaa heidän toimintansa? No tiedotusvälineet voivat yrittää vaikuttaa, mutta poliittisen järjestelmän pitäisi olla hieman joustavampi myös sen kovimpien vallankäyttäjien toimien kyseenalaistamisessa.
 
Tuntuu kurjalta, että poliitikoilla on oikeus syyttää tilanteesta kehnoa lainsäädäntöä, jonka he ovat itse luoneet! Herääkin kysymys, ovatko lait säädetty mahdollisimman väljiksi, jotta ehdokkaat voisivat hoitaa vaalirahoituksensa parhaiten heille toimivalla tavalla? Poliitikkojen mielestä ei varmasti kannattanut aikoinaan turhantarkkoja lakeja säätää, jottei vaalirahan keruu vaikeutuisi.
 
Mauri Pekkarinen: Lain syy

 
Poliitikkojen vastauksista huomaa, että moni jäi kiinni ns. housut kintuissa. Vaalirahoitus on ollut harmaata aluetta, jossa on toimittu omissa porukoissa hyväksytyillä säännöillä. Ja sitten ollaan loukkaantuneita, kun tiedotusvälineet haluavat nostaa selkeän epäkohdan päivänvaloon.
 
Tämän linkin takaa voit katsoa vaalirahoitussotkun vaiheita
 
Paavo Rytsä, toimittaja, Elävä arkisto
 
 
blogit.yle.fi/elavaarkisto
  
 

1 kommentti

Haluan vielä lisätä tähän lauseen Politiikan teorian klassikoista. Mihail Bakunin: Hallitsevien asema legitimoi itse tämän aseman väärinkäyttöä, tuottaa epäoikeutettuja privilegioita, pönkittää omien ansioiden ylikorostusta ja massojen halveksuntaa, ts. johtaa moraalin korruptioon.

Paavo Rytsä, toimittaja, Elävä arkisto

Elävä arkisto

Elävän arkiston toimitus tarkastelee maailmaa arkiston aarteiden kautta, usein pieni pilke silmäkulmassa.

> Elävään arkistoon

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu