Su 13.09.2009 @ 23:13Pirkka Aunola

Kännykän paikka on laukussa, äänettömällä

Äitini oli yrittänyt soittaa minulle toissapäivänä useammankin kerran. Huomasin tämän vasta myöhään illalla, kun tajusin jättäneeni kännykän laukkuuni. Siellä sen paikka on nykyisin yhä useammin, äänettömällä.

Kun lähdin opiskelemaan vuonna 1995 oli siirtyminen lankalinjoista kännyköihin alkamassa. Opiskelijabudjetilla ei ollut mitään järkeä pitää sekä perinteistä puhelinta että matkapuhelinliittymää, joten koko ystäväpiiri siirtyi tuolloin kännykkäaikaan.

Samaan aikaan hävitin itse taidon keskustella puhelimessa pitkään, sillä siihen ei ollut varaa. Minuuttihinnat olivat niin kovat, että puhelimesta muodostui sms-laite. En ole tämän jälkeen osannut jaaritella pitkään puhelimessa, vaikka se nykyisin halpaa olisikin, ja Skypellä jopa ilmaista.

Lähes kaikki keskusteluni ovat siirtyneet joko kasvokkain vietettäviin hetkiin tai nettiin. Keskustelen nykyisin varmasti lähes yhtä paljon kirjoittaen kuin puhuen, sillä se sopii minulle. Teksti on itselleni luontaisempi itseilmaisun muoto kuin puhuminen langan välityksellä.

Äitikin jo sanoi soitettuani hänelle, että minut saa paljon paremmin kiinni Facebookista kuin puhelimesta. Se on totta! Todennäköisemmin surfaan puhelimella netissä kuin tartun siihen soittaakseni jollekin.

Että ehkä Nokian ajatus puhelimesta multimedialaitteena ei olekaan kovin kaukaa haettu?

4 kommenttia

Ennemminkin Nokia seuraa muita laitevalmistajia. Muilla on jo tarjolla monimediaviestimiä, johon Nokiakin vihdoin herää - tosin jälleen kerran muiden vanavedessä, eikä omilla innovaatioillaan ;)

tom kirjoitti:

Ennemminkin Nokia seuraa muita laitevalmistajia. Muilla on jo tarjolla monimediaviestimiä, johon Nokiakin vihdoin herää - tosin jälleen kerran muiden vanavedessä, eikä omilla innovaatioillaan ;)

Tuo on kyllä totta! Nokian tuli vain itselleni ensimmäistä kertaa mieleen, kun ovat vuosikausia halunneet paukuttaa sitä, että he eivät tee puhelimia, vaan multimediatietokoneita.

tom kirjoitti:

Ennemminkin Nokia seuraa muita laitevalmistajia. Muilla on jo tarjolla monimediaviestimiä, johon Nokiakin vihdoin herää - tosin jälleen kerran muiden vanavedessä, eikä omilla innovaatioillaan ;)

Nyt haluaisin kyllä kuulla parempia perusteluita tälle väitteelle. Vaikka itsekin olen muuttanut nykyään Nokia-leiristä eräälle A-alkuiselle laitevalmistajalle, väite siitä että he olisivat jäljessä minkäänlaisissa monimediaviestinkonsepteissa kuulostaa vieraalta.

-Sami

Niin ja allekirjoitan täysin Pirkan tekstin :) Puhuminen on toisarvoinen (joskin toisinaan tärkeä) ominaisuus kännykässä ja äänetön-kytkin on koko ajan enemmän käytössä.

Aikaleima

Millaista on nyt? Mitä nyt ajatellaan siitä, millaista tulevaisuudessa tulee olemaan? Miltä menneisyys näyttää tämän hetken valossa? Ylen tietotyöläiset ja vaihtuvat vieraskynäilijät havainnoivat nykyaikaa ja kirjoittavat näkemästään.
 

Blogiarkisto

2011

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

maaliskuu

helmikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu