Bomb The Bass on brittiläisen DJ:n Tim Simenonin projekti, joka nousi laajempaan tietoisuuteen 1980-luvun lopulla osana uutta DJ-levyjen aaltoa yhdessä mm. sellaisten artistien kanssa, kuten Coldcut, S’Express tai M/A/R/R/S. Nämä tekivät sampleista koostuvia breakbeat-kollaaseja, jotka säilyttivät hip hopin funkyn rytmin mutta olivat riittävän nopeatempoisia toimiakseen myös houseklubeilla.
Bomb The Bassin ensimmäinen single Beat Dis (1987) oli vallaton breakbeat-kollaasi, joka sisälsi samplausta aina Ennio Morriconesta Public Enemyn kautta Thunderbirds-tv-sarjaan. Singleä markkinoitiin aluksi newyorkilaisena underground-julkaisuna katu-uskottavuuskertoimen kasvattamiseksi. Kappaleesta tuli kuitenkin iso hitti, ja Tim Simenon nostettiin nousevan uuden DJ- ja ravekulttuurin edusmieheksi, josta jopa kitararockiin keskittynyt musiikkilehti NME teki kansikuvajutun. Beat Dis -single jätti jälkensä myös tanssimusiikkikultuurin visuaaliseen ilmeeseen: sinkun kannessa käytetty smiley-logo levisi vähitellen koko skenen tunnusikoniksi.
Bomb The Bassin debyyttialbumi Into The Dragon (1988) poiki kaksi muuta Top 10 -hittiä. Simenon ryhtyi läpimurtolevynsä jälkeen tuottamaan myös muille artisteille biisejä (mm. Neneh Cherryn Buffalo Stance ja Manchild, Adamskin Killer, Sealin Crazy). Yhtäkkiä hän oli Britannian kuumin tuottaja, jonka kanssa kaikki halusivat tehdä yhteistyötä.
1990-luvun alkuun mennessä DJ:t siirtyivät eri lähteistä samplattujen katkelmien suoraviivaisesta yhdistelystä kohti biisilähtöistä työskentelytapaa. Alettiin samplata soundeja tai mikroskooppisen pieniä paloja, jotka eivät olleet enää helposti tunnistettavissa ja joita muokattiin eteenpäin. Osasyynä tähän oli musiikintekijöiden halu kehittyä, mutta myös se, että samplauksen käyttö tuli yhä säännellymmäksi ja kalliimmaksi. Tämä kehitys heijastui myös Bomb the Bassin toisella albumilla Unknown Territory (1991), joka ennakoi trip hop -soundia hidastempoisine biitteineen ja tummasävyisine looppeineen.
Vasta kolmannella albumilla Clear (1995) Bomb The Bassin hip hopin, soulin ja dubin fuusio kasvoi täyteen mittaansa. Levyn ulkomusiikillisena innoittajana on William Burroughsin kirja Alaston lounas, sekä siitä tehty David Cronenbergin filmatisointi. Albumin avainkappaleena on samaiseen Burroughsin kirjaan viittaava Bug Powder Dust, jossa Justin Warfield räppää vastustamattomasti eteenpäin vyöryvän bassokuvion päälle. Sovitukset ovat niukkoja, biitit hidastempoisia, koko albumin tunnelma on tummasävyinen, jopa vainoharhainen, mutta yhtäkaikki oudon hypnoottinen. Samplausten lisäksi Simenon hyödyntää paljon myös soitettuja osuuksia ja vierailevia muusikoita, joita ovat mm. Sinéad O’Connor, Bim Sherman ja Jah Wobble. Vaikka levy ei ilmestyessään ollut mikään menestys, se on brittiläisen elektronisen tanssimusiikin virtapylväs, josta seuraavan polven artistit ovat jatkaneet eteenpäin Simenonin viitoittamalla tiellä.