Hyvän biisin aakkoset Davie Allanin tyyliin: A) ei laulua, B) naseva rumpubiitti, C) päähän iskostuva kitarariffi, D) fuzz-boksi täysille. Tällä pettämättömällä reseptillä Davie Allan and The Arrows tehtaili nipun 1960-luvun rockin mieleenpainuvimpia instrumentaaleja. Kokoonpanon omintakeinen surf/biker/fuzz-soundi kiteytyy mainiosti albumilla Cycle-delic sounds (Tower, 1968).
Davie Allan on amerikkalainen kitaristi ja studiomuusikko, jonka aloitti uransa surf-instrumentaalien parissa 1960-luvun alkupuolella. Kun entinen bändikaveri Mike Curb siirtyi tuottajaksi ja perusti oman levy-yhtiön tämä kutsui Allanin luottomiehekseen äänityssessioihin. Davie Allan soitti lukuisissa kokoonpanoissa anonyymisti. Omalla nimellään esiintyessään häntä säestänyt The Arrows ei sekään ollut ”oikea” yhtye, vaan sessiomuusikoista koottu kombo.
Davie Allan And The Arrows tunnetaan parhaiten lukuisten B-elokuvien soundtrackeiltä. Bändi levytti lähes 20 soundtrack-albumia vuosina 1966–1971, etupäässä eksploitaatio-elokuvien kruunaamattoman kuninkaan Roger Cormanin elokuvayhtiölle American International Pictures. Mike Curb vastasi suurelta osin AIP:n elokuvien musiikkituotannosta ja hyödynsi mieluusti Davie Allanin kitarataitoja – sekä The Arrowsin kanssa että muiden kokoonpanojen taustalla.
Davie Allan And The Arrowsin läpimurroksi muodostui biisi Blues’ Theme, tunnussävelmä Cormanin ohjaamaan biker-leffaan The Wild Angels (1966). Elokuvan pääosissa olivat Peter Fonda ja Nancy Sinatra, ja mukana oli myös oikeita moottoripyöräjengiläisiä San Pedron Helvetin Enkeleistä antamassa tarinalle katu-uskottavuutta. Siinä missä Davie Allan And The Arrowsin aiemmat levytykset olivat olleet lähinnä surf-instrumentaaleja The Venturesin hengessä, Allan hyödynsi nyt toden teolla äänensärkijää efektina kitarasoundissaan. Tuon tunnusomaisen fuzz-soundin löydyttyä Davie Allan käyttikin sitä ahkerasti tulevissa sessioissaan.
Davie Allan And The Arrows levytti soundtrackien ohella tuottaja Mike Curbin levymerkeille myös kolme omaa albumia vuosina 1964–1968. Cycle-delic Sounds on näistä ehdottomasti paras kokonaisuus. Albumi sisältää monta hienoa hetkeä: Grogs Hog vyöryy eteenpäin vastustamattomasti kuin panssarijuna, Blues’ Trip on uuteen, tiukkaan kuosiin sovitettu jatko-osa yhtyeen hitistä Blues’ Theme, ja Cycle-delic on lähes seitsemänminuuttinen, huuruinen happovyörytys. Mojova on myös instrumentaaliversio toisen biker-elokuvan, Devil’s Angelsin tunnussävelmästä. Kaikkien biisien kantavana voimana on Davie Allanin rouhea fuzz-kitarointi, joka leijuu kuin perhonen ja pistää kuin ampiainen.
Innokkaimmat ovat esittäneet Davie Allanin puuttuvana lenkkinä Link Wrayn ja Jimi Hendrixin välillä rock-kitarismin evoluutiossa. Oli miten oli, ainakin Davie Allan tiesi, miten hittisoundista otetaan huipputehot irti. Samalla hän tuli lingonneeksi fuzz-kitarasoundin uusiin ulottuvuuksiin. Mikä tahansa biisi albumilta Cycle-delic Sounds käy tästä todisteeksi.