Polkaisu etenee sangen vaihtelevissa maisemissa. Vaarakiipeilyä, ja välillä hiekkateillä, synkkiä kuusikoita, upeita koivikoita ja paljon kangasmetsää. Vain muutama lehmälauma on näkynyt. Suomen kesäinen luonto on kuin ehtymätön taideteos, ja siitä pystyy nauttimaan paremmin kun pysyttelee pois pääteiltä. Toistaiseksi olen joutunut rekkojen reitillä ajamaan alle 50 kilometriä.

Reittini vei pariksi päiväksi myös Leppävirran Rainbow gathering -hippileirille. Todellista matkaa ajassa, leirin henki edusti hippivuosien parhaimpia puolia kolmen-neljänkymmenen vuoden viiveellä. Hienoa rauhaa ja yhteiseloa. Tekemistä olisi riittänyt monen moista, erilaisia terapia- ja joogamuotoja, hiljentymistä, hengitys- ja lauluharjoituksia, saunomista, talkootöitä, veistämistä, muuraamista, vessakaivantojen kaivamista ja ennen kaikkea toisten kohtaamista. Ihmiset hymyilivät ja halasivat, olivat läsnä, kuuntelivat ja katsoivat silmiin. Itkin, nauroin, lauloin ja hytkyin rumpujen tahdissa aamuun saakka, eli leiri ja sen yhteisö liikuttivat sielun syöverejä voimalla. Olisin voinut ihan hyvin jämähtää lerille pidemmäksikin aikaa, sillä ajan taju alkoi hiipua, kun mieli sulautui tapahtumien virtaan.

Leppävirran jälkeen palasin tien päälle yksin pakertamaan ja pohtimaan kokemuksiani. Ja kohti Kolin ylväitä maisemia. Kapuaminen Ukkokolille onnistui mainiosti, sillä karavaanissani on yksi todellinen kiipeilyvaihde, jonka kanssa jaksaa hissata yli 30 kilon kuorman 16 %:n nousuissakin. Yöpyminen onnistui heinittyneen moottorikelkkaurassa melko jyrkässä rinteessä Ukkokolin läheisyydessä läntisellä rinteellä.

Aamulla jouduin rengastöihinkin, kun sisäkumin vähän liian pitkän varren juuri antoi periksi kymmenen minuuttia pumppaamisen jälkeen kuormaa tehdässä. Onneksi silloin, sillä edessä oli lähes kilometrin hurviton lasku, ja paineiden katoaminen vauhdissa laskiessa olisi voinut olla aika raju kokemus. Aikomukseni oli mennä autolautalla Pielisen yli, mutta päivän lautat oli peruttu, koska joku onneton oli murtautunut lauttaan Lieksassa ja poliisi teki tutkimuksiaan. Parikymmentä autoilijaa ja motoristia häipyi Kolin satamasta, mutta minä jäin haahuilemaan löytyisikö sittenkin venekyyti Pielisen yli. Laituriin saapui puolen tunnin kuluttua keskiviikkona alkavan Karelia-kirkkovenesoudun turvapäällikkö yksitoistametrisine veneineen, ja pääsin Topin ja Timpan kyydissä paria tuntia myöhemmin ihailemaan Pielisen kesäistä kauneutta paraatipaikalta. Matka kesti lähes kaksi ja puoli tuntia, mutta se kului nopeasti leppoisasti jutustellessa.

Suomen suvessa on hieno tehdä matkaa.

(Kuvat: Harri Tuviala ja Toivo Raassina)

Yksi työpäivä ja yksi pakkauspäivä enää, ja sitten menoksi! Arkeologiset kotikaappien kaivaukset ovat vielä pahasti vaiheessa, mutta lähdön tekemisen stressi ei roiku painostavana ukkospilvenä horisontissa. Olo on innostunut mutta levollinen.

Mansikat ovat jo pakkasessa, viisumi noudettu, kartat hankittu ja melkein kaikki tarpeellinen säläkin. Yritin investoida vielä erityisen hyvin rannetta tukeviin voimailuhanskoihin ja pääsin jopa perille merkkiliikkeeseen Lauttasaareen saakka, mutta kun ne onnettomat eivät osanneet infota nettisivullaan, että puodin aukioloaikaa on lyhennetty tunnilla heinäkuussa. Olin aikatauluttanut ostosreissua pari viikkoa työvuoroihin sopivaksi, mutta myöhästyin vartilla. Täytyy tyytyä melkein yhtä hyviin hanskoihin. Merinovillaisia lyhyitä alushousuja ei kannata muuten yrittää hankkia kesä-heinäkuussa, tämänkin opin kantapään kautta.

Pyörän sisäänajo on edennyt ilman suurempaa säätelyä. Paitsi että vierailu Kehä kolmosen halpatavaratalossa aiheutti säädäntäketjun. Nippusiteiden, heijastintarrojen, ketjuöljyn, paristojen ja juomapullojen lisäksi mukaan tarttuivat uudet sivulaukut. Olin ajatellut selvitä pienemmillä halpislaukuillani, jotka olivat kestäneet niin Intiassa kuin Vietnamissakin, mutta asian vatkaaminen Pyörätohtorin kanssa laukaisi prosessin, joka huipentui heräteostokseen. Pulmana on laukkujen sitominen alhaalta kiinni niin, etteivät ne pompi kuopissa ja kynnyksissä yhtään ja siten lopulta murra muovisia kiinnityskoukkuja. Ratkaisun pitää olla niin yksinkertainen, että laukun saa päivän päätteeksi hämärässäkin puolikuolleena helposti irti. Lähes oikean mittaiset, pienet lukittavat kuormansidontaremmit pitäisi löytyä keittiökaappini kaaoksesta. Ne lyhyemmät olen jo löytänyt. Laukkujen tukirakenteiden ruuvit olivat muuten ostohetkellä pahasti löysällä, ja molemmat laukut ovat muotoiltu vasemmalle puolelle tavaratelinettä, mutta tämänkin kanssa voi kyllä elää.

Reitin yksityiskohdat alkavat tarkentua alkumatkan osalta. Pyöräilyn GT-kartat antavat oivia vinkkejä pikkuteillä pysyttelyyn. Parempi virsta väärää kuin vaaksa rekkarallia, ainakin matkanteko on huomattavasti miellyttävämpää. Vaikka Suomen teillä rekkarallit eivät olekaan raastavan pahoja, verrattuna vaikkapa Puolan pääteihin. Bongasin kartalta muun muassa vihjeen vaihtoehtoisesta reitistä Saimaan poikki Taipalsaaresta, mikä tosin edellyttää venekuljetuksen tilaamista. Taisin tehdä ennakkotilauksen liian aikaiseksi, aikatauluoptimismi kuuluu perisynteihini, ja joutunen tekemään parin ensimmäisen päivän ajan aavistuksen aiottua pidempiä päiviä satulassa. Onneksi helteiden jatkuminen mahdollistaa mukavan lämpimän yöajelun. Suomen kesäyöt ovat pyöräilyn laatuaikaa!

Lähtövalmistelu on käynnissä myös henkisellä tasolla. Pitkä matka johdattaa mietiskelemään oman elämänkaaren käänteitä, niin menneitä kuin mahdollisia tuleviakin. Ja viime päivinä olen ajautunut suunnittelemattomilla harjoituslenkeillä kuin huomaamatta eri elämänvaiheiden tärkeisiin maisemiin. Olen päätynyt ihmettelemään ympäristön ja itseni muuttumista lapsuuden kaduille Rööperiin; nuoruuden angstien mietiskelypaikalle Paloheinänmäen päälle; aikuisuuden murrosmetsään Etelä-Leppävaaraan, tosin metsää ei ole enää olemassa ja silloisen yhteisömme pienen perunamaan paikalla on nykyään viisikerroksisen kerrostalon pyöräkellari. Onneksi pääsen tien päälle, matka ajassa ja paikassa jatkuu!
---

Matkan etenemistä voi seurata YLE Teksti-TV:n kuntoliikuntasivuilta, joiden hakemisto on sivulla 830. Sivuille 837-838 alkaa kertyä tekstiviestejä tien päältä 1-3 kertaa viikossa 19.7. alkaen. Todennäköisimmät viestityspäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Tätä blogia pyrin päivittämään tien päältä 1-2 kertaa viikossa. Lisäinfoa on myös polkaisusivustolla osoitteessa www.yle.fi/tekstitv/jaameri.

Vain kaksi viikkoa enää ja lähdön tekeminen on vielä aivan levällään. Kuin Mooseksen kivitauluihin hakattuna joka ainut lähtö on tässä suhteessa samanlainen. Täysin perusteettoman aikatauluoptimismin harhassa toistan itselleni päivästä toiseen stressinpoiston mantraa: ”Tässä on vielä hyvin aikaa”.

Viime syksyisen reissun jäljiltä valmistautumista ei tarvitse aloittaa ihan nollapisteestä, mutta näiden jo olemassa olevien tarvikkeiden löytäminen yksiöni pinnan alla muhivasta kaaoksesta vaatii kärsivällisyyttä ja pieniä luovia, loogisia päättelyketjuja. Lisäksi pitää haalia kaikenlaista pikkusälää, jota on hankala löytää tien päältä, kuten nailonpaikkoja teltan ja ajoasun paikkaamiseen, varakuminauhaa ajohousujen lahkeiden kiristämiseen kenkien alle, uudelleenavattavia nippusiteitä, pari askillista lisää paikkausvälineitä, vara-akku antiikkiseen kännykkään, vitamiineja, kuituvalmisteita, Bepanten-salvaa hiertymiin, antihistamiinia jne. Goretex-päällysvaatteet ja nopeasti kuivuvat alusvaatteet sekä ajohanskat on sentään jo hankittu. Mutta pitäisikö investoida myös pään suojaavaan hyttysverkkoon?

Matkapyöräkin on vielä mekaanikolla. Ryhdyin huollatuttamaan ajokkiani Kaakkois-Aasian ja talven rasitusten jäljiltä vähän viime tingassa, varsinkin kun siihen piti tilata vielä uusi etuhaarukkakin Hangosta. Mutta en ole huolissani pyörästä, se päätyi Pyörätohtorin perusteelliseen ja räätälöityyn käsittelyyn Espooseen, ja se ehtii kyllä ajoissa lähtöviivalle.

Karttoja ja reitin hienosäätämistä olen pähkäillyt. Tien päällä pitäydyn vahvasti paperikartoissa, niistä ei lopu akku eikä käyttöliittymän kanssa ole isompia latautumisongelmia. Kaapissani on jo hyvä yleiskartta, josta saa nopeasti kokonaiskuvan. Sen mittakaava on1:800 000, mutta tämä tarkkuus ei kata Oulun pohjoispuolta eikä se yllä kunnolla Norjaan. Pyöräilyn GT-karttojen tarkkuus on Lapin osalta 1:400 000 ja muun Suomen kohdalla 1:200 000, näitten avulla löytää varmasti mielenkiintoisempia reittejä. Ja tällä kertaa pyrin välttämään isompia teitä määrätietoisemmin kuin aiemmin, ainakin Suomessa. Pitää siis käydä karttakaupassakin vielä.

Kotipihalta satulaan nousun lohduttava etu on kuitenkin se, että voin myös lykätä lähtöä päivällä tai kahdella, jossen esimerkiksi ehdi saada talviaamujen mansikoita pakastimeen ajoissa. Mansikat ovat ehdottomasti tarkkaa lähtöhetkeä tärkeämpiä. Ja tässähän on vielä hyvin aikaa.

Harjoittelu heinä-elokuista Jäämeren-polkaisua varten konkretisoituu. Saan testata tuulisena ja sateisena viikonloppuna Porvoon maantien luomu-simulaattorissa, miltä tuntuu, kun suojaisan metsäsaarekkeen jälkeen parikymmentä metriä sekunnissa puhaltava puuska pysäyttää menemisen peltoaukion reunalla.

Mutta rajussakin vastatuulessa pääsee sujuvasti eteenpäin oikealla asenteella ja keveillä vaihteilla. Voi kuvitella itsenä jyrkähköön vuoristonousuun, jota pitää kavuta hitaaaaaasti ja rauhallisesti. Ei kannata reuhtoa, muutoin menee maitohapoille ennen kuin sitä edes huomaa.

Kokemus on hyödyllinen myös sadevarustuksen testaamiseen. Sadeviitta goretex-vaatteiden päällä suojaa, muttei tarpeeksi. Viimassa jalkoihin edestä tunkeva kosteus osoittaa liian selvästi sen, että goretexien vettä hylkivä pinta kulahtaa ahkerassa käytössä vaikka niitä kuinka pintakäsittelisi pestävillä myrkyillä. On investoitava uuteen.

Myös syksyiseltä Kaakkois-Aasian reissulta selvinneet voimailuhanskat, jotka tukevat ajaessa hyvin ranteita, tulevat tiensä päähän. Puoliksi nahkaiset, jo kärsineet käsineet vettyvät sen verran pehmeiksi, että ne repeytyvät puskemisen lomassa. Tähän aikaan vuodesta on hankala löytää kunnon voimailuhanskoja, enkä ole vieläkään ymmärtänyt, miksi pyöräilyliikkeet eivät myy ranteita tukevia ajohanskoja. Luulisi tien päällä olevan muitakin, joita uhkaa viileän kesäsään provosoima hiiriranne. Onneksi Itäkeskuksessa perinteisen tavarataloketjun urheiluosaston myyjä tietää ohjata netin kautta valmistajan puotiin.

Seuraavaksi pitää pähkäillä karttahankintojen kanssa. Ajatus poikkeamisesta Murmanskiin kutkuttaa myös, eli listan kärkeen nousee viisumigooglailu. Kai rajan yli Venäjälle pääsee pyörälläkin noin vain?