Ke 23.02.2011 @ 08:16Tuija Aalto

Ammatillinen työminä ja yksityisminä verkossa - Verkkopersoonan elinkaariajattelu

Oletko suhteellisen uusi toimija sosiaalisissa verkostoissa? Vai onko toimintasi vakiintunut ja rutiinit tuttuja, tiedät, millaisin panoksin saat aikaan mitäkin? Tai oletko kenties jo vetäytymässä pois jostain verkostosta ja pohdit, miten tekisit sen mahdollisimman tyylikkäästi?

Verkkopersoonan luominen, ylläpito ja feidaaminen vaativat erilaisia toimia. Kun laskee uuden verkkoidentiteetin perustamiskustannuksia, kannattaa ottaa huomioon kaikki sellainen "näkymätön" alkutyö kuin uusien kontaktien kerääminen ja vastavuoroisten suhteiden luominen.

Kanavien elinkaari - hajauta salkku

Verkkopalveluilla on elinkaarensa - MySpacen ja IRC-Gallerian kulta-ajat lienevät takanapäin, LinkedIn vaikuttaa suhteellisen vakiintuneelta. YouTube kasvaa yhä ottaa uutta roolia myös hakukoneena. Facebook on massiivinen ja yhä kasvussa. Twitter on uusi, vielä "pieni" toimija, mutta kova nousija.

Henkilöbrändin sipuli: Kanavavalinnat

 

Kun pohdit omia kanavavalintojasi verkossa, poimi käyttämiesi palvelujen joukkoon elinkaaren eri vaiheissa olevia tuotteita. Älä jätä kaikkea verkkoläsnäoloasi ja -toimintaasi yhden palvelun varaan.

Panostukset erilaisia eri elinkaarivaiheissa

Kun verkosto on saavuttanut sopivan mittakaavan, aktiivisesta laajentamisesta vapautuu aikaa muuhun tavoitteelliseen toimintaan. Tällöin rutiinit ovat joutuisia, ja päästään ihannetilanteessa sellaiseen flow-työskentelyyn, että some siivittää työtä, ja antaa jopa enemmän kuin vaatii.

Verkkoidentiteetin elinkaarivaiheet

 

Ylläpitävässä vaiheessa tietää suunnilleen, millaisia tuloksia voi saada aikaan minkäkinlaisella panostuksella. On tuntuma omasta "vaikuttavuudesta" - realistinen käsitys siitä, millaisia ihmisiä pystyy tavoittamaan minkäkinlaisin toimenpitein.

Vetäytyminenkin on hyvä tehdä suunnitelmallisesti ja pitää huolta siitä, että arvokas verkosto - vähintäänkin sen itselle tärkein ydin - pysyy yhteyksissä silloinkin, kun oma huomio kiinnittyy uusiin asioihin.

Vaali ammatillista verkkoidentiteettiä

Organisaatioiden verkkotoiminta on todennäköisesti ailahtelevampaa kuin se, mihin pystyt itse panostamaan. Organisaatiot uudistavat strategioitaan ja terävöittävät fokuksiaan - lopettavat vanhoja projekteja ja aloittavat uusia.

360 asteen verkkoelämä

Omaa ammatillista verkkopresenssia ei kannata sitoa tähän muutosmyllyyn.

Kun pitää oman ammatillisen verkkoidentiteetin itsellään irti kulloisenkin työprojektin verkkoulottuvuuksista, ne voivat elää itsenäisiä elinkaarivaiheitaan.

 

Ylen ja Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalisen median koulutusohjelman neljäs kurssi, Soma4, on käynnistynyt.

 

 

 

0 kommenttia

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu