Ma 02.04.2007 @ 15:49admin

Työmatka 2.0: linkkiähkyä analyysin asemesta?

Loppuviikon EBU-seminaari oli mielenkiintoinen ja jätti monia asioita hautumaan pääkoppaan: esimerkiksi miten julkisen palvelun yleisradioyhtiön pitäisi asemoitua meitä ympäröivän verkon sosiaalisuuden keskelle. Pitääkö mennä mukaan, vai pitääkö kutsua ihmisiä luokseen, ja sikäli kun uusi vuorovaikutus tapahtuu ihan muualla muin mediatalojen omissa verkkopalveluissa, miten yleisösuhteen ja onnistumisen mittaaminen pitäisi järjestää - ryhdytäänkö laskemaan blogeista tulevia linkityksiä ja sosiaalisissa verkostoissa brändin piikkiin syntyneitä kytkentöjä? Tästä puolesta ei itse seminaarissa juurikaan puhuttu, mutta sille tielle omat ajatukseni lähtivät esitelmiä kuunnellessa.

Aloitin matkaraportin kirjoittamisen kokoamalla joidenkin muiden osallistujien blogimerkintöjä linkkilistaksi. Alla olevasta kolmen bloggaajan otoksesta nousevat hyvin esille pääteemat: mistä tässä kaikessa oikein on kyse, mitä hyötyä podcastingista on yleisradioyhtiön yleisöille, ja miten pitäisi suhtautua yleisöjen tuottamiin sisältöihin.
 
Multimedia meets radio, Michael Mullane, EBU Radio

Cowbite, Hilary Perkins, BBC 1 Extra, Interactive producer

PR Thoughts, Guillaume du Gardier, Edelmann

 

0 kommenttia

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu