La 03.06.2006 @ 11:01admin

Digipappa bloggaa Digitelkkari.fi -kampanjassa

Digisovittimen tai digitelevision on toistaiseksi hankkinut alle puolet eli 47 prosenttia Suomen kotitalouksista, kertoo tuore Tilastokeskuksen kuluttajabarometri. Liikenne- ja viestintäministeriön digi-tv-projektipäällikkö Tauno Äijälä vahvistaa tämän kenttähavainnoissaan: Digipappa kirjoitti blogissaan Töysän reissusta:

"Olin äskettäin Helsingissä asuvien töysäläisten kutsumana kertomassa digitelevisioaikaan valmentaumisesta. Ilolla ja ylpeydellä ei ollut rajoja, kun yhteisö juhli samalla Töysän kunnan valintaa Suomen yritysystävällisemmäksi kunnaksi. Jos Töysän paikallistaminen ei heti onnistu, niin Tuurin kuuluisa kyläkauppa on Töysän kunnassa.

Tässäkin ryhmässä, kuten kaikkialla näinä päivinä, puolet osallistujista oli jo hankkinut digiboksin ja olivat tyytyväisiä hankintaansa. Taisi löytyä vain kolme sellaista henkilöä, joiden kanssa käytiin ongelmakeskeistä keskustelua. Tapaukset ovat yleistettävissä. Yhdellä perheellä oli ollut ongelmia boksin kanssa. Ohje on, että ellei boksi asiallisella puheella tottele, niin boksi vaan saman tien kauppaan takaisin.

Digi-Suomen strategiset mitat puolessa vuotta 2006:

  • Digisovittimen tai digitelevision on toistaiseksi hankkinut alle puolet eli 47 prosenttia Suomen kotitalouksista
  • Laajakaistaliittymiä oli yhteensä yli 1,2 miljoonassa kotitaloudessa
  • Internetiä oli käyttänyt vuoden 2005 keväällä kolme neljästä 15-74 -vuotiaasta suomalaisesta
  • 65-74 -vuotiaat käyttävät Internetiä Suomessa selvästi vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin

Lähde: Tietoyhteiskuntatilasto 2006, Tilastokeskus (Suomalaistalouksissa
laajakaistaliittymiä enemmän kuin Euroopan maissa keskimäärin
)

  • Laajakaistaliittymiä käytti toukokuussa 57 prosenttia suomalaisista kotitalouksista
  • WAP- tai Internet-yhteyden mahdollistavan matkapuhelimen omisti 43 prosenttia ja kamerakännykän 42 prosenttia kotitalouksista
  • 51 prosenttia kotitalouksista valokuvasi toukokuussa digikameralla

Suomessa on yhteensä hieman yli 2,4 miljoonaa kotitaloutta.

Lähde: Kuluttajabarometri 2006 toukokuu, Tilastokeskus (Kuluttajabarometri: Alle puolet talouksista digivalmiudessa)

  • 13 % suomalaisista matkapuhelimen käyttäjistä valitsisi 3G-puhelimen, jos olisi juuri nyt hankkimassa itselleen uutta matkapuhelinta

Lähde: Mobile Tracking 1/2006, Taloustutkimus (3G-kuume nousee hitaasti mutta varmasti: Jo joka seitsemäs suomalainen valitsisi 3G:Nn)

Ihan ubiikki meininki.

0 kommenttia

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu