Ti 16.12.2008 @ 11:29admin

Tiimityötä vaaditaan, yksilösuorituksista palkitaan

Työelämä on yhä enemmän yhteistyötä, mutta työpaikkojen palkitsemisjärjestelmät korostavat vanhanaikaisesti yksilösuorituksia. Tilastokeskuksen tuoreen tiedotteen mukaan tiimeissä työskentely on vaikeutunut 2000-luvulla: "jo kaksi kolmesta palkansaajasta työskentelee pysyvässä työryhmässä tai tiimissä. Samaan aikaan työelämässä ovat yleistyneet henkilökohtaista työsuoritusta ja kilpailua korostavat arviointi- ja palkitsemisjärjestelmät, jotka eivät sovellu hyvin tiimityön periaatteisiin".
 
Ei ihme, että yhteistyöhön perustuva sosiaalisen median käyttö arveluttaa asiantuntijoita. Omien ideoiden, keskeneräisten ajatusten ja valmiiden esitysten ja materiaalien julkaiseminen verkossa on palkitsevaa sinällään, mutta millä tämän voisi todistaa henkilölle, joka ei ole vakuuttunut? Itse olen ajatellut vain sinnikkäästi näyttää mallia ja pitää asiaa esillä.
 
Parhaat paikat aloittaa yhteistyö ja joukkojen älyyn tukeutuminen ovat mielestäni
mikroblogit ja linkkienjakopaikat kuten Delicious. Keskustelimme ystäväni Yoen kanssa mikrobloggauksesta tuoreimmassa Sula Pinta - ohjelman jaksossa.
 
Yhteistyösuhteiden luominen vaatii malttia ja harjoitusta. Kukaan ei voi luoda luottamukseen perustuvia verkostoja viikossa. Aloita ihmisistä, joiden kanssa on hauskaa tehdä työasioita yhdessä, ja anna aikaa oppimiselle.

1 kommentti

Niin, onko olemassa vielä töitä, joissa voi toimia ihan täysin itsenäisesti? Yksityisyrittäjälläkin on varmasti asiakkaita, joiden kanssa pitää tehdä ainakin jonkinasteista tiimityötä.

Itse teen tutkimusta biotieteissä, jossa kaikki on kiinni, että sinulla on hyvä tiimi ja yhteistyökumppanit. Muuten et liioitellusti sanotusti ole mitään. Silti, en koe mitenkään erityisesti, että tekisin tiimityötä. Ainakin vähäänkään suuremmissa yrityksissä luulisi kaikkien tietotyöläisten tekevän tiimityötä. Mitä siis on tiimityö?

Mikrobloggaus ja muu sosiaalinen media varmastikin saisi aikaan luovia ideoita. Tutkimuksessa tämä kyllä edellyttäisi suljettuja/vain omalle työyhteisölle rajattuja palveluja. Kaikkia ideoita ei halua kuitenkaan levittää liian laajalle, etenkään tarpeeksi tarkalla kuvauksella. Ja lisäksi sitä, että ihmiset käyttäisivät sitä. Itse olen 26-vuotias ja huomaan olevani jonkinlaisella rajapinnalla. Nuoremmat liikkuvat sujuvasti netissä, ikäisissäni ihmisissä tilanne on fifty-sixty, ja jo muutamaa vuotta vanhemmissa ihmisissä käyttö on huomattavasti rajallisempaa. Me muutamat nuoret kommentoidaan statuksiamme facebookissa, kun vanha jengi kokoontuu kahvihuoneeseen. Joten, omassa työyhteisössä on aika hankala kuvitella, että alettaisiin käyttää meseä tai twitteriä/jaikua. Sähköisen kalenterinkaan käyttö tai intran ilmoitusten lukukaan ei tunnu luonnistuvan!

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu