To 24.11.2005 @ 23:15admin

Joulun tarinat talteen

Pienenä siskon kanssa tehtiin mummulle ja papalle joululahjaksi tarinakirja. Kirjoitettiin vihko täyteen juttuja ja piirrettiin kuvitus. Se on tallessa vieläkin.

[inline:1]

Nyt kun tietokoneissa alkaa olla kaikenlaisia editori - ja koosto-ohjelmia käyttöjärjestelmän mukana, olisi kai pikku tonttujen mahdollista koostaa paljon hienompia ja monimutkaisempia multimediajouluesityksiä. Jos siis isovanhemmat osaavat ne myös aukaista, ja mikseivät osaisi, jos pikku tontut näyttävät, kuinka.

Samaa lääkettä voisi kokeilla myös isovanhempiin. Istuttaa heidät mukavasti sohvaan ja osoittaa mikrofonilla kohti, kysyä, miten joulua silloin tehtiin silloin, kun mummu oli pieni. Jutut voisivat yllättää.

Penninvenyttäjän joulu - blogissa on mm. suunniteltu joulukirjeiden kirjoittamista ja valmistettu koristeita kuivatuista sitrushedelmän viipaleista.

0 kommenttia

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu