Pe 29.07.2011 @ 00:35Tuija Aalto

Lomalta palaajan lista: some- ja nettijuttuja Yle Areenassa

Norjan tragedia, vihakirjoittelunäkökulma 


Uutisjuttuja: JSN valmistelee uusia ohjeita nettikirjoitteluun
Vihapuheen suitsemiseen etsitään nyt uusia keinoja. Tuore lakimuutos kasvattaa ylläpitäjän vastuuta ja Julkisen sanan neuvosto laatii aiheesta uusia ohjeita Viimeksi tänään ulkoministeri Erkki Tuomioja vaati nettikeskustelijoita kirjoittamaan omilla nimillään. (Uutiset 28.7. Vihapuheiden suitsimiseen etsitään uusia keinoja)
 

Uutisjuttuja: Timo Soini sanoutuu irti netissä leviävistä vihapuheista
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoutuu irti netissä leviävistä vihapuheista. Soini ei kuitenkaan halua arvioida puolueen jäsenten nettikirjoittelua, koska sanoo seuraavansa sitä huonosti. Puolueen vastuusta Soini sanoo huolehtivansa omalla esimerkillään. (Soini: Suomen poliitikot käyttävät hyväkseen Norjan tragediaa)


Ykkösaamu: 27.7.2011 Norjan tragedian käsittely mediassa
Norjan tragedian alkaa piirtyä mediassa yhä yksityiskohtaisempi kuva, uhrit saavat nimiä ja kasvoja. Murhaajan kirjoituksista etsitään syitä teolle. Minkälaista taitelua tragediasta käydään mediassa, siitä puhutaan Ykkösaamussa.


Ajantasa: YLE Radiouutiset 25.07.2011 10.03
(ajassa 13:19 internetin keskustelupalstojen merkityksestä ääriliikkeiden äänitorvina)


Uutisjuttuja: Poliisi on lisännyt netin seurantaa
Myös Suomen poliisi on tehostanut verkkovalvontaa Norjan tapahtumien jälkeen. Poliisi saa vuosittain tuhansia ilmoituksia, muun maussa asiattomista nettisivuista ja epäilyttävistä kommenteista. Poliisille ne ovat tärkeä osa rikosten ennaltaehkäisyä.


Ykkösen aamu-tv: Netin vihapuheiden vaikutus
Norjan kaltaisten tragedioiden yhteydessä nousee esiin kysymys siitä, kuinka paljon internetiin kirjoitettu ja siellä leviävä vihapuhe vaikuttaa. Aiheesta keskustelivat Aamu-tv:ssä Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros ja oikeustieteen tohtori Ilari Hannula.


Päivän kasvo: Mikko Paatero
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kannustaa suomalaisia ilmoittamaan aktiivisesti rikollisesta toiminnasta tai siihen viittaavista asioista. Poliisilla on rajalliset mahdollisuudet torjua rikollisuutta muun muassa puuttumalla nettikirjoitteluun.


YLE Häme: Nettipoliisi jakaa nuorten murhetta Norjan joukkosurmasta Facebookissa
Nettipoliisina toimiva Outi Leppäjoki on saanut viime päivinä paljon tavallista enemmän yhteydenottoja etenkin nuorilta liittyen Norjan traagisiin tapahtumiin. Poliisina hän on läsnä sosiaalisen median sivustoilla, joilla on yhdessä kyselty, miksi tällaista voi tapahtua. Toimittajana Antti Mälkönen.

 

Brittien salakuunteluskandaali


Ykkösaamu: 19.7.2011 Salakuunteluskandaalia ja sosiaalista mediaa
Viestintäyrittäjä Harri Saukkomaa ja STT-Lehtikuvan uutispäätoimittaja Minna Holopainen puivat brittiläistä salakuuntelukohua. Nokian verkkoyhteisömanageri Arttu Silvast ja konsultti Markus Leikola Delicate Servicesistä keskustelevat sosiaalisen median merkityksestä. Juontajana Niina Karling.


 

Google +

Uutisjuttuja: Google ja Facebook nettisodan partaalla
Internetin yhteisöpalvelut käyvät kovaa kilpailua käyttäjistään. Facebook on närkästynyt käyttäjien siirtymisestä uuteen Googlen palveluun. Henkilötiedot, kuvat ja kontaktit ovat kauppatavaraa, jota yritykset myyvät mainostajille.
 

YleX Etusivu: Vieraana digimedia-asiantuntija Kari Haakana keskustelemassa Google+:sta

 

Ykkösen Aamu-TV: Uudet tulokkaat sosiaalisessa mediassa

Keskustelun aiheena sosiaalisen median monenlaiset alustat ja uudet tulokkaat. Aamu-tv:n haastattelussa Ylen online-tuottaja Antti Hirvonen ja viestintäkonsultti Christina Forsgård.

 

Muita näkökulmia nettiin
 

YLE Turku: Facebook-piknik keräsi tuhansia Turun Kupittaanpuistoon

Turun Kupittaanpuistossa on lauantaina vietetty paljon puhuttanutta Botellón-piknikiä. Tapahtuman ideana on viettää piknik-iltaa tuhansien ihmisten seurassa. Mediassa on paljon keskusteltu muun muassa siitä, kuka siivoaa tuhansien ihmisten jätökset. Huomattavan monella oli kuitenkin mukana muovinen jätesäkki.

Ykkösen aamu-tv: Sosiaalisen median valta muslimimaailmassa
Mohammed El-Fatatry pyörittää Helsingistä käsin maailman suurinta muslimeille suunnattua nettiportaalia. El-Fatatry kertoo millainen vaikutus sosiaalisella medialla on muslimimaailmassa. El-Fatatryn sanotaan olevan yksi maailman 500 vaikutusvaltaisimmasta muslimista.
 

Horisontti: Turkulainen Horisontti: Kirkko ja sosiaalinen media
Sosiaalisen median nopeus ja läpinäkyvyyden vaatimus haastavat kirkon. Suomen vanhimman instituution päärakennuksen, Turun Tuomiokirkon juuressa ovat aiheesta keskustelemassa dosentti Veijo Hietala, hankepäällikkö Hannu Majamäki sekä pastori Kari Kanala. Toimittajina Jan Ahonen ja Simo Alastalo.
 

2 kommenttia

Kiitos paljon. Tähän se ensimmäinen lomaltapaluuviikko taitaakin kulua :)

Eipä kestä. Kiitos sille nimettömälle avuliaalle, joka lisäsi Botellon -näkökulman <a href="https://docs.google.com/document/d/1jKliaYFAyBGFFv4YE3p_rClmxHcnSA-f-JgVy9i0_8k/edit?hl=en_US&pli=1">Google-dokumentissa, jossa listaa työstin</A>, sitä en olisi itse muistanutkaan.

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu