La 26.11.2005 @ 13:42admin

Jotta löytäisimme toisemme

Kuuntelin aamupäivällä Antti Vilpposen podcasteja ja kävin antamassa palautettakin. Juuri gradunsa valmiiksi saanut Vilpponen on hyvä esimerkki aktiivisesta ja huippumedialukutaitoisesta kansalaisesta, jotka tulevat rakentamaan vuoden 2039 Suomea.

Ai minkä 2039:n?

2039 on vuosi, jolloin itse olen ajatellut jäädä eläkkeelle kuusikymppisenä. Saapa nähdä, kuinka käy. Kenties meille työuupumuksen keksineille ei tarjota eläkettä ollenkaan? Duunia, duunia, kunnes kuolo korjaa?

No, eipä olla pessimistejä. Syntymävuotenani ihminen käveli kuussa. Kenties meille nettimurroksen sukupolville on kuussa mukava retirement home, jonne voimme vetäytyä nautiskelemaan joutilaisuudesta ja katsomaan loputtomia dvd-uusintoja Olipa kerran ihminen - ja McGyver-sarjoista?

Mistä aloitinkaan? Niin. Siinä, missä aiempien sukupolvien mediakäyttö pohjautui lehtitilauksiin, nykytapa on luoda kahdenkeskisiä vuorovaikutussuhteita. Tätä pohdin myös kommentissani Matti Lintulahden Media=blogiin.

4 kommenttia

Olen aina tykännyt scifistä (tein siitä kirjallisuustieteen gradunikin). Lääketiede saattaa saattaa tarjota meille sellaisenkin mahdollisuuden että voimme työskennellä ja tehdä tulosta vielä vuonna 2139 irtopäinä, sen jälkeen kun meidät on nostettu syväjäädytyksen levosta.

Hoo, vai irtopäinä. Hm. En ole ollenkaan varma, onko juuri pää se paras osa minusta, jonka pakastaisin, jos voisin... :)

Sorruin muuten toiveajatteluun ja matemaatiikan alakoululaisvirheeseen. 1969 syntyneenä olen kuuskymppinen jo 2029. Piti oikein kaivaa eläkesäästöpaperit esiin ja tarkistaa. Hitsiläinen. Tässä tulee kiire tehdä kaikki asiat, joita on laittanut to do - listalle...

Onko sun gradua muuten jossakin luettavissa (paitsi laitoskirjaston hyllyssä, tarkoitan)? Oletko kirjoittanut siitä tiivistelmää tms. jota kehtaisit vielä näin myöhempikäteen julkaista muiden scifistien iloksi?

Graduni käsitteli narratologian ja Barthersin S/Z:n metodia yhdistellen tekstin sisällön ja kerronnan analyysiä, tutkimuskohteena oli se, miten teksti luovuttaa informaatiota lukijalle.
Hyvin tarkan lähiluvun kohteena oli kuusi scifinovellia eri aikakausilta 1930-1985. Scifi on tässä mielessä kiinnostava kohde, koska sen esittämä maailma on outo ja genren novellien rakenneominaisuus on vielä yllätyksellisyys.
Kuuden analysoidun novellin ja parinkymmenen vertailunovellin otos näytti vahvistavan mielikuvaa, että scifikirjallisuus on kehittynyt kaikkitietävän kertojan dominoivasta kerronnasta (vrt. realismia edeltävä kirjallisuus) subjektiivisempaan modernismiin ja lopulta postmoderniin vaiheeseen. Samalla kehittyi ja monipuolistui "muukalaiskerronta", eli kerronta jossa teksti tavoittelee outoa tiedollista ja psykologista asennetta maailmaan.

Jutussa oli selvästi aihetta perusteellisempaan tutkimukseen. Proffa ehdotti tuhannen novellin ottamista syynin kohteeksi, ja siinä vaiheessa minä päätin ryhtyä toimittajaksi. ;-)

Hgin yliopiston kirjallisuustieteenlaitoksen kirjastosta löytyy sellainen versio, jossa on mukana analysoidut tekstit.

Haa, nam, pannaan to do - listalle visiitti kirjallisuustieteen laitoksen kirjastoon siis.

Ja vielähän sinulla on sitten missio takataskussa sille päivälle, kun kyllästyt olemaan toimittaja. <I>Hhahaa, tuhat scifinovellia, täältä pesee...</I>

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu